Olen nähnyt niitä myynnissä.
Lisäsin äsken satsin Biolan-kompostoriini. Lämpötila oli yli 20 astetta. Kovimmillakin pakkasilla lämpö oli 13 asteen tienoilla. Kyllä se toimii! Kompostori on yksi parhaista hankinnoista.
Tyhjennyskauha ei oikein kestä sitä massan pudottelua, mulla on sitä hommaa varten ihan pyöreästä puusta sellainen metrinen pulikka. Sillä painelen muutaman kerran massan läpi reikiä ja humpsis, alas putoaa.
Minunkin mielestäni Biolan-kompostori on ollut hyvä ostos, vaikka aika epäröiden sen hankin, kun jätettä tulee talvella varsin vähän. Olin ihan varma, että se jossain vaiheessa jäätyy, mutta hyvin on pysynyt lämpötila talvellakin sentään plussan puolella, yleensä parinkymmenen asteen paikkeilla. Nyt muut jätteet kuljetetaan pois neljän viikon välein, kun aikaisemmin tyhjennysväli oli kaksi viikkoa. Tyhjennysväli saisi kyllä olla vieläkin pitempi.
Sitä luulee, ettei yhden tai kahden hengen huushollista tulee paljoa kompostoivaa, vaan totuus on kyllä aivan toinen, jos vain kotona tehdään ruokaa ja vihannekset, juurekset ja hedelmät kuuluvat ruokavalioon. Meillä roskisken tyhjennysvälin sai kahdeksaan viikkoon, kun hankki lämpökompostorin. Sisäroskispussi saattaa riittää jopa viikon, eikä hajuhaittoja ole siinäkään, kun sinne tulee vain kuivaa tavaraa. Tykkään kanssa, että lämpökompostori on ollut paras hankintani kautta aikojen Pitkävartinen "pottunuija" olisikin hyvä kapistus alaspudotukseen.
Me käytiin miehen kanssa viikonloppuna kompostori kierroksella. Hakemaamme mallia ei sattunut näkösälle, mutta jatkamme etsintää. Meillä tällähetkellä roskisfirma tyhjentää sen onnettoman pienen bioboxin kahden viikon välein samalla kun hakee muutkin roskat. Kompostorin hankinnan jälkeen olen laskeskellut että kerran kuukaudessa tyhjennys tavan roskikseen riittäisi. mies kyllä jupisi kaupassa kiertäessämme ettei ymmärrä tätä kompostorin hankintaa lainkaan, noh perästä kuuluu!
Kyllä meidänkin isäntä vähän ensin alkuun nikotteli tuon kompostorin hankinnan kanssa, juuri ehkä hintavuuden takia. Mutta syksyllä, kun teimme ensimmäisen tyhjennyksen ja hän näki kuinka muhevaa ja ihanaa tavaraa tämä tehdas toimitti, hän oli aivan myyty kompostoinnin puolesta.
Ja sekin oli hänelle uusi juttu, että meillä kun noita koivuja piisaa, niin syksyllä kuivalla ilmalla ruohonleikkurilla lehdet silpuksi ja jätesäkkeihin ja talvella kuivikkeeksi kompostoriin. Sehän (kompostori) suorastaan ahmii tuota mujua. Silppu on pysynyt säkeissä koko talven irtonaisena ja seassa on pientä koivunrisua eli oksia ei poistettu maasta, vaan nekin meni lehtien seassa silpuksi.
Sunnuntaisen tyhjennyksen jälkeen lämpö on jo noussut kolme astetta ja oli aamulla +26
Kyl on kätevää;-))
Ymmärsinkö oikein, Myskimalva, että tyhjennät biojätteen roskikseen! Eikö sitä voi vaikka säkittää ja käyttää kukka-tai kasvimaalle?
Irsa , näin on tällähetkellä. Roskiksen yhteydessä on biojätteelle oma astia. Tuohon säkityshommaan en kyllä ala, hommaan sen oikean kompostorin. Etsin sitä Globe mallista...tai ainakin haluaisin nähdä sen livenä ennenkuin teen ostopäätöksen. Nuo biolanin kompostorit on turhan hintavia......Tuota trekoolin mainitsemaa lehtimassaa aion käyttää kuivikkeena. Viime syksyn lehdet laitoin semmoisiin kompostikehikoihin maatumaan.
Irsa, biojätettä ei saa levittää kasvimaalle, sen saa kompostoida vain ja ainoastaan jyrsijäsuojatussa kompostorissa. Avomaalle levitetty biojäte houkuttelee jyrsijöitä, rottia yms. Ja minusta Myskimalva tuossa kertoo että jäteauto vie mennessään myös biojätteen, vai ymmärsinko väärin?
Minä sain sekajätteen tyhjennysväliksi 8 vkoa kun tein kompostointi-ilmoituksen ja kerroin muutenkin lajittelevani jätteet. Nyt muutettiin roskin naapurin kanssa yhteiseksi “kimpparoskikseksi” ja tyhjennysväli lyheni väkisin neljän viikkoon. Eipä ollut roskis edes puolillaan kun perjantaina kävivät tyhjäämässä ekan kerran tuolla lyhyemmällä välillä.
Tarkoitin tuota lausettasi missä sanoit*,kompostorin hankinnan jälkeen*! Eihän sitä kaiketi tarvitse tyhjentää kovinkaan usein, eikä ainakaan roskikseen!-(saattaa olla ,että ymmärsin nyt vaan kokonaan väärin)
No niin, mun ajatuksissa onkin ollut tämä jyrsijäsuojattu kompostori, ilmankos vähän ihmettelin!
Irsalle tais tulla vaan väärinymmärrys. Tietenkään en sitten kompostorin jälkeen tyhjennä enää sitä ainesta roskiin, ehei. Pahvit, metalli, lasi ja lehdet vien kierrätykseen...ja paristot.
Ritterina, kiitos tyhjennysvinkistä! 4vrk kulunut tyhjennyksestä, ja SE ILMEISESTI TOIMII SITTENKIN! Lämpötila noussut +16 asteeseen. Jesh!
Tein osa tyhjennyksen keskiviikkona silloin lämpötila 30 astetta nyt on noussu 45 asteseen
Voi veljet ja siskot, katsokaas tätä.
Olen ehkä vihdoinkin oppinut käyttämään pönttöäni oikein. Tässä muille viisarintuijottajille minun toimenpiteitäni haluttaessa kokeiltavaksi.
Pidän ilmastoinnin täysillä (100) kelistä huolimatta. Olen ottanut käyttöön pienemmät kompostipussit keittiössä = ruokin kompostin useammin kuin ennen. Joka kerta lisään reilusti kuiviketta (= kutakuinkin peitän kaiken kompostiin laittamani kerroksella kuiviketta).
Pidän kompostimassan ylärajan korkeintaan hieman pöntön sisäpuolella olevien ilmastointiputkien yläpuolella, eli jos pönttö alkaa olla liian täynnä, tyhjennän alaluukullisen verran tavaraa kompostikehikkoon jälkikompostoitumaan.
Hihhei, pienestä se on ihmisen riemu revittävä!
Meillä on kompostorin hankinta edessä, ja olen ihan innoissani! Mahtavat astelukemat, syystä olet iloinen
Intopii ja muut lämpökompostorin omistajat: kestääkö pömpeli varmasti jyrsijät?
Ei Beehen ainakaan ilman työkaluja pääse yksikään jyrsijä sisälle! Jos niillä on työkalupakit, sitten en tiedä…
Hei! Pyörittelin itse tuossa syksyllä joko Biolanin lämpökompostorin tai L & T:n sisäkompostorin hankintaa, ja päädyin lähinnä kustannussyistä jälkimmäiseen (löysin vähän käytetyn). Täytyy ihan kehaista, että olen ollut hirmu tyytyväinen L & T:n isompaan (90 l?) sisäkompostoriin. Toimii hienosti, tyhjennysväli on ollut reilu kuukausi tällä porukalla (vuoroviikoin viisi, muutoin kaksi paljon tuoreita hedelmiä ja vihanneksia syöviä). Kuorin päältä kolmanneksen raainta tavaraa ja kaksi kolmannesta puolivalmiista kompostista kippaan eristämättömään ulkokompostiin odottelemaan kevättä. Lämpötila on ollut parhaimmillaan 65,7, joten tehoja piisaa, eikä hajuhaittojakaan ole juuri ollut, kunhan pitää huolen kompostin kuohkeudesta. Sisäkompostori asuu saunassa, josta se on helppo rullata ulos, kun haluaa saunoa, koska styroksipömpelissä on pyörät alla.