Chili, Capsicum, osa 1, 04/2007-11/2013, Suljettu

Miikos, ei ne viime kesän snack pepperit tulisia olleet, eikä niiden pitänytkään olla (ostoruukkuspeksien mukaan), joten siksi luokittelen ne paprikaksi (=ei tulinen annuum). Samaa sarjaa meni eilen multiin siemenkaupasta tilaamani Gourmet ja Sweetbite yummy.



Mikä on virallinen jaottelu paprikan ja chilin välillä, saanko tänne kirjoitella kylvöksien kokonaiskuulumisia, vai pitääkö osa kuulumisista laittaa siihen toiseen ketjuun? :wink:



Bird’s eye on itänyt, muissa ruukuissa näkyy kans lupaavia vaaleita pikseleitä mullan alta.

ElisabetB, mielellään tietty omiin ketjuihinsa kun niillä molemmilla sellainen on :slight_smile:

Mä en ainakaan ole “pätevä” niitä toisistaan erottamaan, googlella kai niistä osa selkiää kumpi on :slight_smile:



Mulla on tänään itänyt Pequante.

Mites pitkä itämisaika noilla Nuun chileillä on? Mun Nuun chilin siemenet on kylvetty 30.1 eikä mitään eloa näy vielä purkeissa, ei myöskään Lemon Drop ja Naga Morich ole vielä itänyt mutta jostain muistaakseni luin että tuo Naga Morich voi olla vähän kinkkinen kasvateltava. Jamaican Bell on onneksi itänyt ja purkeissa kököttää muutama komea taimi odottamassa koulintaa :wink:

Satu-71, lattialämmön päällä idätettäessä ne itää noin viikossa. Minulla on aina kaikkein nopeimpien joukossa, sekä myös kaikkein varmimpia itäjiä. Jos se lämpö puuttuu niin varmasti hitaammin itävät.

Tietty jos siemen on päässyt idätyksen aikana kuivumaan niin sitten on turha enää odottaa että se itäisi.

Laita uudet kylvöt jos ei ihan näinä aikoina idä, nyt olis 10 päivää kylvöstä eli pitäisi alkaa jotain kyllä näkymään jos idätyspaikka on sopiva. Lemon drop on minulla ollut aina vaikeimpia idätettäviä. Nytkin laitoin muistaakseni 6 siementä, 2 niistä iti. Se on myös ollut hitaimpien itäjien joukossa mulla aina, ja myös hitaimpien kasvajien joukossa. Harmi sinänsä koska tykkään siitä kovasti.

Mitäs mietoja chilejä sitä onkaan? Bishops Crownia olen joskus kokeillut, ja se sopi vaikka salaatin joukkoon. Tuleekos muita hyviä, mietoja ehdotuksia?

Istutin 10 eri lajia chiliä tuossa tammikuulla, muutama iti 5 vrk:n kuluttua, iso enemmistö 1-1,5 viikon sisään. Ja pari vetkutteli 3 viikkoa ennen kuin vaivautui itämään.



(Kyssikseltä saadut pipelot muuten iti alle viikossa tai sitten Ethiopian Brown heräsi kuukauden hiljaiselon jälkeen. Saa nähdä pääsenkö pippelikisaan mukaan vai en. Hölmöä kyllä mennä käyttämään vanhat mullat uudelle siemenelle, koska ikinä ei tiedä varmaksi, kumpi siemen siellä sit on putkahtanut pintaan. No toivottavasti ne on ne Pipelot kun ovat itäneet, ja edellisen lajin nimi jää vain enteeksi…)

En ole vielä maistanut 8suositella uskalla), mutta kasvatan parhaillaan Habanero pink -nimistä chiliä, jonka pitäisi ola niin mietoa, että vaikka salaattiin sopii. Trinidad Perfume taisi olla tällainen myös.

Champion on mieto, maku on hedelmäinen ja aavistuksen karvas, poltetta ei ole yhtään. Jos hassuelli haluat tosta siemeniä ni laita yksäriä :slight_smile: Muista miedoista mulla ei ole vielä kokemusta.

Ok, pitänee kokeilla noita! kiitos vinkeistä, Tosikko!

Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi kylvää chilit. Vähän olen suunnitelmista myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :wink:

Multaan meni vanhoja tuttuja suosikkeja; Starfish, lemon drop, quintisho, jalapeno ja turbo pube.

White wax oli itänyt… ensimmäistä kertaa kokeilussa, nimi ainakin erikoinen

Kiitos Nuu vastauksesta :wink: eli kohtapuolin laitan uudet siemenet itämään jos ei mitään ala tämän viikon aikaan nousemaan mullasta. Olen pitänyt niitä ikkunalaudalla jonka alla paahtaa patteri eli lämpöä pitäisi olla riittävästi ja ikkunan alaosan olen peittänyt pyyhkeellä jotta ikkunanraosta ei pääse vetoa purkkeihin. Mulla taitaa olla vielä 1 Lemon Drop siemen jäljellä joten täytyy toivoa että se lähtisi itämään. Mä niin haluaisin kasvatella Lemonia :wink:

Niin ja kosteutta on kyllä ollut riittävästi kun suihkupullolla sumuttelen purkkeja tasaisin väliajoin ja muovit vielä purkkien päällä.

No johan on. Laitoin 6 big bomb pepperiä itämään että saisin 2 tainta…hmmm kaikki iti ja vielä alle viikossa…

Paljon isompi itämisprosntti minun chileillä nyt verrattuna aikaisempiin vuosiin… Lautta on nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa ja hyvin toimii ainakin chilien ynm rehujen siemenillä. Mandariinin siemenet ei nävy lautasta niinkään piittaavan kun yksi siemenistä alkoi keräämään haituvia turkiksi:).

Se olis muutto rivitalosta kerrostaloon asuntoon jossa on toiveiden mukainen parveke. Enköhän mie siellä tule chilejä kasvattamaan :slight_smile: mietoja hyviä ruoka chilejä :slight_smile:

Saas nähdä onko tulisin…

http://www.ruokala.net/uutiset/suomalaismies-vaittaa-kehittaneensa-maailman-tulisimman-chilin/1288539948789

Kun Jukasta (Fatalii) on kyse niin taitaa olla :wink:

Faktoja Chilistä , mm. että yleensä chilit ovat raakoina vihreitä ja kypsyessään vaihtavat väriään, muuttuen samalla tulisemmiksi. Chililajeissa on eroja ja chilihedelmät ovat yksilöitä; usein kasvin ensimmäiset hedelmät ovat tulettomampia. Chilien makuun ja tulisuuteen vaikuttavat myös valo, ravinteet, ilmankosteus ja lämpötila.

Tuo ja muutakin yo. linkin takana (MTV3:n nettisivut: Suomen Chiliyhdistys ja Fatalii Gourmet)



 C.chinense Focinho de porco kasvaa vauhdilla. Kylvetty 22.12 ja sirkoilla 2.1.13. Mitta on 60 cm ulkona eli puoli metriä on jo ohitettu. NFT-systeemi vaikuttaisi erittäin tehokkaalta kasvatustavalta.



 Kyllä muutkin kasvavat.