Mulla on kahdessa paikassa daalioita, saman kokoiset juurakot. 30 litran ruukussa kukinta oli olematonta ja loppunut jo aikoja sitten. Maassa, vaikkei edes ollut mielestäni kauhean multava maa, on upea kukinta.
Esikasvatan daaliat ,ja tänä vuonna myös latvoin ne.Ihan kivasti ovat kukkineet mutta minulla on 3kpl isoja muuripatoja,suurin on varmaan 150litraa.Kyllä niitä saa lannoittaa reilusti ja myös kastella joka päivä.Joskus olen laittanut suoraan maahan mutta kukintaa saa kyllä sillä konstilla odottaa melko kauan.
Kaihan minä nyt sitten säilytän nuo juurakkoni talven yli ja esikasvatan ensi keväänäkin, mutta sitten kyllä istutan ne kukkapenkkiin hyvään multaan. Jos niitä sinnekin joutuu kastelemaan, niin sitten eivät ole mun kukkiani.
Tuomipihlaja, aina olen laittanut juurakot suoraan maahan ilman esikasvatusta. En ole hoitanut niitä mitenkään.
Kurppa, onko sulla joku erityisen hyvä maatiaislajike tai muuten joku aikainen ja hyvä? Mihin aikaan istutat juurakot maahan?
Se on hyvä maatiaislaji, ainakin 80-vuotta ollut edellisellä omistajalla ja kaupungin kompostimullasta pitäisi löytyä virtaa vielä ainakin ensi kesäksi.
Olen laittanut maahan heti kun maa on sulanut ja ajatellut peittää harsolla jos ehtivät pintaan kun vielä on pakkasöitä.
Kahtena viime keväänä vaan ei ole niitä tullut.
Tuo lajike on vielä niin napakkaa ettei ole tavinnut yhtään tukea.
Maassa kasvavat tulevat suurimmiksi täälläkin, 30 l ruukuissa pitää olla lautanen alla kastelun vuoksi ja sateella, harvoin tosin on satanut tänä kesänä, viimekesä kastelutta pärjäsivät. Ikivanhaa lajia täälläkin, lämpimään varastoon nostan pelkät juurakot keväällä kylmiöstä ja sumuttelen heitä hereille, kasvihuoneessakin odottelivat aikansa multalaatikossa harsolla peiteltynä kun oli "kiirekevät". Sitten suoraan maahan vaikka harsot ON rumia keväällä.
Uudemmat pärjää paremmin ruukuissa kun on pienet juurakot ja harvennan versoja suurien kukintojen vuoksi, vaan talvenkesto on niillä heikompaa.
Nuo vanhat lajkkeet kasvavat kesän aikan moninkertaiseksi kooltaan. Keväällä jaoin kaikki neljään osaan.
Jakamisessa ilmeisesti täytyy olla raaka? Eli Kurppa, miten käytännössä teet sen? Kun mulla on jättimäisiä möhkäleitä, enkä ole raaskinut alkaa silpomaan niitä.
Minun daaliat on näitä uudempia lajikkeita,välillä talvehtii ja välillä ei.Eipä ole tullut vastaan näitä vanhoja lajikkeita,hankkinut olisin jos olisi ollut tarjolla.Eräs rouva tuossa jutteli että hänellä on noita vanhoja lajikkeita ,kertoi jo vähän kyllästyneen kun joka vuosi ne samat värit mutta kun vähän vihjaisin että voitais tehdä vaihtokauppaa,niin eipä innostunut,no onhan ne paljon arvokkaimpia,ehkei sen takia.
Olen lohkonut pistolapiolla. Jos on irronnut pikkujuurakoita niin olen ne vaan istutellut isompien joukkoon.
Sama systeemi mulla kuin Kurpalla
Minä olen yleensä joka vuosi esikasvattanut daaliat mutta tänä keväänä tein muutaman juurakon kanssa niin että istutin ne suoraan maahan kun maa oli sopivan lämmin. Kukkivat hieman myöhemmin mutta kukinta ylipäänsä on aivan mahtavaa kun daaliat saavat kasvaa maassa. Mulla oli viime kesänä muutama daalian juurakko suuressa astiassa eivätkä jaksaneet kukkia läheskään niin upeasti kuin ovat tänä vuonna kukkineet kun pääsivät maahan. Eli jatkossa minä aion kyllä kasvatella daalioita vain maassa, siellä pärjäävät suht vähällä kastelulla ja kun maan muokkaa hyvin ja lannoittaa hepanlannalla ja kanankakalla istutusvaiheessa, ei niitä tarvitse sen kummemmin sitten kesällä enää lannoitella. Mun daaliat ovat vielä aivan täydessä kukassa ja ihailen niitä joka ikinen päivä. Naapurit sunnuntaina kans kävivät taas ihailemassa niitä kun näkyvät niin hyvin tielle meidän pihasta
Nostan daalian juurakot maasta ensimmäisen pakkasyön jälkeen ja kuivatan ne sanomalehtien päällä autotallissa ja talveksi sitten nostan ne pahvilaatikoihin pimeään varastoon. Tällä tavalla olen saanut omat daaliat selviämään jo useammasta talvesta ![]()
Ihan turhaa esikasvatus on mun mielestä. huhti-, toukokuun vaihteessa yleensä olen ulos istuttanut ja vetänyt harson päälle.
Syksyllä aika multaisina ne kannan tuonne talvetushuoneen nurkkaan styrox-laatikoihin ja voin heittää vielä turvetta päälle

Samasta juurakosta tulee kukkia valkoisilla kärjillä ja ilman. 
"Ei maailma kauniimpaa synnyttää voi, oot täydellinen"

Yks vuosi mulla tuli samasta juurakosta kolmea erilaista kukkaa.
Siperia tällä korkudella opettaa, kyllä niitä esikasvattaa/herätellä pitää. Toukokuussa voi sataa räntää/kelit pysyvät nollilla öisin toukokuun alkupuolen/ maa kylmää eikä keväästä tietoa; muistelen "kesää 2012". Sinne kun juurakon kaivaa voi sanoa sille moro. Nyt 2013 aurinko paahtoi, tuuli kuivatti kun en kastella ehtinyt, harsot pelasti.
Tuo kyssän ‘color spectacle’ käyttäytyy aivan samoin joka vuosi täälläkin, jo 4 vuotta