Mikä on ruusuesikon tieteelinen nimi
Miun oma joka on saman näköinen, on Primula"Sue Jervis"
Kaikki KodinKukat Oyn mielettömän kauniit ruusuesikot oli myyty loppuun…
Mulla kukkii nyt tämmönen, työkaverilta sain.
Mun 2010 siemenestä kasvattamat esikot on nupulla kukkapenkissä - jipii! Viime vuonna yhteen isoimpaan taimeen tuli jo pari kukkaa…mutta loput taimet jäi jotenkin muiden penkkiin istutettujen taimien jalkoihin ja sirtelin ne kaikki reunalle. Nyt on taimet hyvännäköisiä ja kaikkiin tulossa kukat. Ihan tavallinen keltainen kevätesikko kyseessä. Tietääkseni…kylvin kyllä värillisiäkin, mutta luulen että nämä ovat kaikki keltaisia kevätesikoita.
Ihanat esikot Kurpalla! Just tuolla tavalla istutettuna esikot on ihan parhaimmillaan. Mäkin haluan joskus esikkopolun.
Mulla taitaa olla esikot liian aurinkoisessa paikassa kun kituilevat , onko enemmän puolivarjon kasvi ?
Mun kaikki esikot ovat keväällä auringossa ja loppukesällä varjossa. Tuota saman tapaista punaista kuin yllä sain viime kesänä ja laitoin omenapuiden alle paikkaa, joka keväisin on märkä. Pienestä alusta on jo tullut varsin komea, samoin hänen tiilenpunaisesta kaveristaan. Voi, että mä tykkään niistä, kiitos niistä ovat aivan ihania ja mikä parasta, ovat tosiaan menestyneet tuossa mun ongelmapaikassani, toivottavasti ei ole vain poikkeavan talven ansiota.
Tuo punainen loistoesikko on yksi parhaista. Tekee reilun lehdistön kukinnan jälkeen ja parissa vuodessa siitä saa jaettua vaikka kuinka monta.
Jauhoesikko on jo availlut kukkasiaan ja varsi kasvaa pituuttaan!
Vähän on heikko kuva
Minulla on esikot aurinkoisessa paikassa ja ovat kukkineet kauniisti. Tosin keskikesällä kasvavat muut perennat tuovat varjoa.
Voih, minäkin haluan lisää esikoita! Nyt täällä kasvaa vain villiintyneet etelenkevätesikot ja tänä keväänä äidiltä saadut loistoesikot…
Primula elatior Etelänkevätesikko ja Primula veris Kevätesikko ovat eri kukkia. Tuntuu että monet sekoittaa ne keskenään täällä meillä kevät esikkoa on yleisti villintyynyt kasvaa pitkin nurmikoita etelänkevätesikon kukka on isompi kuin kevätesikon kukka
Vielä kerran tämä "humpsutus"
Aivan mahtava esikko, tuollaisen kun joskus löytäisi, vau!
Ihanan hempeä.
KKoo 13.5., ensimmäinen tumma esikko, onko se loistoesikko, kuten Kurppa arveli?? Tänään löytyi mökin pihasta saman näköinen, oikein pieni lehtiruusuke ja 2 kukkaa 5-7 cm:n varren päässä. Taisin saada sen Tilhiskin luona taimenvaihdossa, vaan en edes muistanut tuollaista sulotarta omaavani Aivan ihana!
Mun ihana ihana purppuraesikko on röyhähtänyt. Viime vuonna se kukki yhdellä kukkavanalla melkein koko kesän. Nyt siinä on 17 kukkavanaa.
Onko purppuraesikko vaalean lila? Jokapaikassa sen väriksi sanotaan purppura mutta kuvissa mielestäni se on vaalean lila. koitan nimetä pihani esikoita kun ne on kertyneet minulle lähinnä ‘Primula’ :na kaikki