hienoa, kiitos ![]()
Moi,
Luin noita ohjeita, että jalokärhön ympärille kannattaa jättää muoviruukku, josta on leikattu pohja pois. Kuinka iso sen ruukun kannattaa olla? Jos se on tuo istutusruukku, niin eikös se hidasta juurien leviämistä, kun juuret pääsee siitä leviämään vain alaspäin?
Ensimmäiset kärhöni istutin eilen, saas nähdä, mitä niistä tulee ![]()
Kirsi
Se ruukku jätetään vain versojen ympärille, ei juurien. Eli kärhö istutetaan nin syvään, että ruukku mahtuu siihen “päälle”. Silloin juuret saavat levittäytyä mielin määrin, mutta versothan kasvavat aikalailla samasta kohdasta joka vuosi, ja ne tulevat vain pintaan sen ruukun läpi. Kuva kertois paremmin kuin tuhat sanaa…
Sanoista tekoihin. Tässä kärhön istutusohje jonka pikaisesti piirsin. Pätee siis isokukkaisille. (Jackmanii, Patens, ja Viticella -ryhmän kärhöille) Alppikärhöt ja kiinankärhöt istutetaan "normaalisti". Myös kellokärhöt olen istuttanut näin. En väitä, että tämä on ainoa oikea tapa, mutta näin minä olen ymmärtänyt kaikesta imemästäni kärhötiedosta, ja olen havainnut hyväksi. Ainoa poikkeus, minä olen sen verran laiska, että en ole jaksanut tuota salaojaa tehdä istutuskuopan alapuolelle... mutta jos on hyvin savista maata, se lienee tarpeellista tehdä.
Toivottavasti selventää asiaa ![]()

Selitystä vielä. Pohjalla on hyvä olla läpäisevää maata, että kärhö ei seiso jalat vedessä. Istutuskuopasta kannattaa tehdä reilu, että juurilla on tilaa levittäytyä hyvään multaan, kuopan pohjalle vaikka kalkittua hevosenlantaa, tai kananlantaa, luujauhoa tai mitä niitä nyt on. Kai keinolannoitekin käy... en ole kokeillut. Juuripaakusta irroitellaan isot juuret haralleen, jotta myöhemmin ei tule sotkuista tukehtuvaa juurivyyhtiä.(joku kertoi viiltelevänsä juuret paakun pinnasta halki.) Lannan päälle laitetaan sopivasti multaa, että paakku tulee vähintään 30 cm syvyyteen, pohjoisessa syvempäänkin, ja versojen ympärille laitetaan pohjaton iso ruukku, joka täytetään (viimeiseksi) soralla. Juuriston viereen laitetaan kiviä ja soraa ja sen päälle alassuin iso limsapullo, joka helpottaa todella paljon kastelua ja kastelulannoite ja vesi menee just sinne minne pitää, eli juurille. Salaoja pitää olla pullon alla että voi kerralla lorottaa paljon vettä, eikä imetytymistä tarvitse odotella. Jos istutetaan monta kärhöä esim. seinustalle, voi juuriston yläpuolelle koko istutusalueen pituudelle laittaa salaojaputken, joka tulee toisesta päästä (tai molemmista) maanpinnalle, siitä kastellaan. (Putken päälle kannattaa laittaa muovi, ettei multa valu yläpuolelta rei'istä sisään ja tuki putkea) Lopuksi istutuskuoppa täytetään hyvällä mullalla ja versojen ympärillä oleva ruukku soralla.
Olipas Poppius, sinulla selkeä piirros. Nyt vasta minäkin hokasin koko idean. Tuo ruukku-asia on aina jäänyt epäselväksi minulle. Olen myös hankkimassa pari uutta kärhöä, joten pitääpä noudattaa tätä ohjetta. Tuo limsapullo oli ihka uutta. Voisikos tuon laittaa jälkikäteen viime vuoden istutuksiin? Taitaa olla hankalaa.
Tosi hyvä piirros!
Poppiukselle 10 pistettä ja papukaijamerkki! Tuo kuva pääsee printattuna varaston seinälle. (Varastoon siksi kun siellä muutkin kasvijutut on).
Voiskohan tuon limppapullon laittaa ohueen sukkahousuun ja kastella siitä läpi, ei mene roskia eikä multaa?
AInakin Blumat-kastelujärjestelmäni vesiastian päälle venytetty sukkahousu toimii hyvin, sen läpi on helppo täyttää astia.
Tuo sukkahousu-ohje pitäisi laittaa niksi-pirkkaan!![]()
Poppiukselle kiitokset! Just hain matkahuollosta neljä uutta kärhöä. Kunhan saan kukkapenkin tehtyä pääsen sit istuttaa. Taidanpa parannella viimekesäisten kärhöjenkin istutuspaikkaa. Viime kesäisistä Jackmanii kärhöistä on uusia alkuja nousemasta juurilta, vaikka luulin jo niiden kuolleen.
Olkaatten hyvät, mukavaa jos piirroksesta on apua! Minä tilasin tänään Sofianlehdosta viisi kärhöä. Seuraavat: Etoile Violette, Prince Charles, Pink Fantasy, Walenburg ja Huldine. Sekä anopille Madame Julia Correvonin. Saapa nähdä kauanko kestää että tulevat. En kyllä malta odottaa!
Suostuisikohan kärhö kasvamaan kivimuurilta alaspäin. Kyseessä on rinteeseen ladottu 3-osainen muuri jossa noin metrin levyiset tasanteet väleissä.
Äitienpäivälahjoja metsästäessä kummasti ensimmäiset ostokset olivatkin kärhöjä, omaan pihaan! Multi blue, Nelly moser, jackmannii ja joku vielä, en muista. Nelly pääsi jo multiin (toivottavasti ei luvattu halla vie mukanaan) juhannusruusun taakse. Kaikki mahdolliset istutusvirheet tein tässä kyllä, mutta toivon sormet ja varpaat ristissä että tämä olisi sen verran reilu kaveri että edes pari vuotta minua ilahduttaisi. Loput lupaan ja vannon istuttaa poppiuksen ohjeiden mukaisesti!
Meidän uudet kärhöt on kaikki lähteneet kasvuun.

Eximia ja Albina Plena

Mrs Cholmondeley ja White Lady. Kuva hieman litistyi..
Mitäköhän tuolle ostetulle kärhölle pitäisi tehdä? Istutanko nyt ja mietin yöksi suojausta vai odotanko, että yölämpötilat hiukan nousevat ja istutan sitten?
Anna mennä Anita…! Viime yönä oli Vihdissä tosi kylmää (puolenyön tietämissä katsoin mittaria ja oli vain +4)joten peitin harsolla nuo yllä olevat kärhöt. Takapihan sankarit jätin oman onnensa nojaan, ne kun ei ole yhtä avoimella paikalla. Aamulla kaikki oli sielläkin hyvin.
Veronica, lukemani mukaan kärhö menee myös maanpeitekasvina. Meillä yksi kärhö kasvaa parimetrisen runkoruusun kanssa, ja kun ruususta loppuu korkeus niin kärhö kääntyy takaisin alaspäin. Viime kesänä puolet kärhöstä eli vajaat 2 metriä roikkui alaspäin. Eikä tuo kukkimista haitannut.
Kiitos Oulunseudulta, kokeillaan. Voisin laittaa vaikka matalan tuen josta se voisi sitten riippua yli reunuksen.
No niin nälkä sitten kasvoi syödessä ja minä ostin tänään toisenki kärhön :P…Daniel Deronda nimeltään ja oli jo kukat siinä …huh että onki isoja kukkasia :O…No mutta onko kellään siitä mitään kokemusta? Vai onko ihan uutuus …Jokatapauksessa meinaan kokeilla:)
Asuun siis Vantaalla ja meillä on hyviin suojaisa piha:)
Viellä en kuitenkaan meinanut istuttaa kun niitä hallaöitä on luvassa kai lisääkin. Toista pikkuista suojaan hallaöiksi.
Oikeastaan se oli ihan heräteostos se Daniel Deronda ![]()
Täältä löytyy Daniel Deronda. Viime kesän ostos, nätit kukat. Talvehti varastossa ja pukkaa innolla uutta kasvua.
Sofianlehdon kärhötilaus tuli tänään, jipii! Hiukan huimasi päätä matkahuollon lähetyskulut, yli 23 euroa, viidestä kärhöstä… oli ylimitoitettu loota, painon mukaan ei olisi ollut noin paljon. Ja Huldinea ei ollut mukana, soitin perään ja se oli loppunut. (kumma kun ei ollut lähetyslistassa mainintaa asiasta). Samoin lisätilaus, jonka tein sähköpostilla heti varsinaisen tilauksen jälkeen illalla, kun naapurikin halusi kaksi kärhöä, ei ollut mennyt perille. Pöh.
Mutta nyt saisi tulla lämpöisempää että voisin istutella nuo ihanuudet! Huldinen tilalle minulla on onneksi Madame Le Coultre, joka kasvaa rannassa ihan väärässä paikassa, kukaan ei näe sen kukkia. Toivottavasti saan sen montustaan kunnialla ylös, on ollut kaksi vuotta maassa, tuskin sillä kovin valtavat juuret vielä on…