Kevät tulee, oletko valmis🤗
Oman pihan jouluruusut jo kukkivat.
En ole nähnyt ennen näin montaa samassa paikassa.
Oman pihan kukinta vähän vaatimatonta tänä vuonna.
Ihmettelen kun jouluruusuni on kukkinut jo kuukauden ajan ja edelleen vain nuppuja aukeaa. Miten se tähän aikaan vuodesta kukkii, eikö oikea aika oo ihan muulloin?
Minun jouluruusut ovat vielä puolmetrisen hangen alla. Jospa taas äitienpäivänä kukkisivat elleivät ole kuolleet.
Tämä on tainut avata kukat jo lumen alla, kuvattu jokusia päiviä sitten.
Rusakko on parturoinut norjanangervon ruusun takana, ei taas kukita kesällä.
.
Tän kukat nuokkuvat.
Kivoja nämä, olen joka kevät ihan ällistyksissä kun ovat selvinneet. Voiskohan nuo pienet vihreät tuossa juurella olla tämän siementaimia? Vieressä kasvaa ukonhattua, niin olen luullut että se on voinut myös siementää, mutta…
Jouluruusuvauvoja kannattaa kastella. Kuivuvat helposti
Viime vuoden taimivaihdossa sain jouluruusun taimen. Tässä kaunotar tänään
Jouluruusut , Helleborus
on suku leinikkikasvien heimossa. Lajeja suvussa on noin 20. Lajien levinneisyys yltää Euroopassa lauhkealle vyöhykkeelle. Jouluruusut ovat monivuotisia juurakollisia ruohoja. Kukat ovat suurehkot, ja niissä on viisi kehälehteä sekä runsaasti mesilehtiä. Siemenissä on rasvalisäke, sillä ne ovat muurahaislevitteisiä.
Useita lajeja käytetään koristekasveina. Erikoista on se, että osa lajeista kukkii luonnossa keskellä talvea, mutta kevätkukkiviakin lajeja on. Jouluruusut ovat hyvin myrkyllisiä, koska ne sisältävät sydämeen vaikuttavia glykosideja, kuten esimerkiksi myös sormustinkukat (Digitalis ).
Punajouluruusu (Helleborus purpurascens )
Kuva: Wikipedia
Ja tuo ei sitten oo selvinnyt mun pihalla. Enpä enää yritäkkään.
Onko tuo kuva Tukholmasta? Näyttää tutulta…