Mulla 17 tuuman näyttö läppärillä ja käytän lukulaseja ettei silmät rasitu kun on tota hajataittoa…läppäri riippuvainen olen kun luen iltasanomia ja sähköpostia ja nykyään vielä sometan naamakirjaakin kun serkut pitää sieltä yhteyttä. En ensin oikein tykännyt naamakirjasta ja en vieläkään hirveästi.
Toimit ihan oikein. On hyvä että muutkin pitävät silmänsä auki, kun on pikkulapsia lähettyvillä. Eivät joudu esim. hukkaan.
Minä käytän kaksi tabletti laitetta.
Nykyään käytän sitä tietokonetta harvoin, jonka itse rakensin. Käytin sitä, kun olin opiskelemassa. Siis kotona käytin en koulussa. Teoria läksyjä.
Eilisaamuna löytyi yksi kuollut päästäinen verannalta. Se oli vähän isompi ja ruskea, edelliset olivat mustia. Voi pikku poloista! Mieluummin näkisin elävänä kuin kuolleena. Vain kerran näin elävän pikkuisen läheltä. Kissa leikki jollain pienellä, otin kourallisen lunta, mihin pieni jäi. Kun sain lumen sen päältä eikä se ollut hiiri, tuuppasin kissan sisälle. Tuulikaapissa tarkkailin päästäistä, kun se vipelsi kämmenellä kutittaen viiksillään. Hampaitakin testasi, mutta eihän se tuntunut miltään. Vein sen ulos seinän viereen syvään koloon, se piti työntää pois lämpimältä kädeltä.
Kerroin tapauksesta työkaverille, nuorelle miehelle. Hän ihmetteli, miten voin ottaa päästäisen käteen. Mitä ihmettelemistä muka oli?
Pentuna tuli syötyä tuomi marjoja, mutta nykyään varoitetaan niistä.
Myös lillukan marjoja, mesimarjoja ja hillat. Mitähän muita marjoja sitä tuli popsittua.
En ole ainakaan vainaja, joka tänne kirjoittaa, vaikka tuomen marjoja popsin.
Eikö tuomen marjat ole yököttävän pahan makuisia…
Pohjois-pohjanmaalla oli ainakin minulle hyvät, niin kuin pihlajamarjatkin.
Metsämarjojakin tuli syötyä paljon.
Keräätkö vielä marjoja?
En ole enää kerännyt, vaikka hyvin voisin. Nykyään kaupasta ostan.
Viime viikolla tuli Valiolta kirje. Luulin että se on tullut kaikille. Eipä ollut.
Olin noin 50- vuotta sitten meijerillä kesätöissä, tietoni oli nyt viety muiden joukossa. Eilen kaIvoin kirjeen poltettavien joukosta ja tein eri paikkoihin estot tietoni luovuttamisesta ja luoton kiellosta.
No voi harmi ! En ole tohon asiaan perehtynyt kuin vähän, pelkästään luin uutisen.
Varmaan järkevästi toimittu sulta, vaivaa teettää ja aikaa vie kyllä tollanen harmillisesti
Luin netistä siitä valion uutisen eilen.
Mulla paino puonnu reilu kaks kiloa ku oon jääny kotiin.
Enoo sen kummemmin vähentänny ruoan määrää,tuntuu ettoon syöny enemmän karkkia.
Luulen että loppunu stressi on vaikuttannu.Enoo kyllä kokenu ettolis ollu kummempaa stressiä töissäkään,mutta ilimeisesti kuiteski on ollu.
Ja aktiivisuus on kuiteski muuttunu päivän aikana,enemmän oon sohovalla,en kyllä pitkiä aikoja.
Treeneissä käyn normaalisti.
https://haveibeenpwned.com/ haulla ja oman dähköpostiosoitteen lisäämällä voi tarkistaa onko sähköpostiosoitteesi joitunut kaapatuksi.
Tuli mieleen olisiko tuo joku kalastelusivu…
Liikuntaa lisää sanoi mulle arvauslääkäri ja samalla kirjoitti mulle invemerkkiin oikeuttavaa lappusta, menen maanantaina hakemaan. Vuodeksi …eli joko koen ihmeparantumisen tai kuolen jompi kumpi ?
Pystytkö enemmän liikkuun… Helposti ei saa invamerkkiä, lääkäri on ottanut sinut vakavasti. Se tietää myös yhtä laskua vähemmän.
Ironiaahan on et lääkäri naputtaa koneelle mulle invamerkkiin oikeuttavaa lappua ja samalla henkäyksellä pitäisi liikuntaa lisätä, kumoaa oman itsensä siinä…koska silloin kun selkä ja polvet on rikki niin suihkuun pääsy on jo suoritus.