Karhunvatukka (karhunvattu, karhunvadelma),Rubus fruticosus

Minä tilasin viime kesänä Viherpeukuilta amppelikarhunvatun.Ei kasvannu palijoa kesän aikana,oli kyllä rehevä.
Kasvimaassa mulla möyröttää talaven.

Ok,perästä kuuluu :slight_smile:

Minulla kaksi amppelivatukkaa jotka talvehtii kasilavassa. On talvehtinut ja on antanut alusta asti jokunen marjaa.
On hyvänmakuisia. Nyt menossa kolmas talvi.
Äsken kävin ”Viherlandiassa”, kaikki kasvilavat umpijäässä. Meillä on vaan nimeksi lunta (n.10cm ehkä).
Noh, sille en mahda mitään. Lavat on 65-100 cm syvät. Toivottavasti juuret on turvassa siellä syvällä.
Taitaa olla samat olosuhteet kuin viimeisimpinä talvina.
Olisikohan niin että ei niinkään se umpijää talvella vaan se liikamärkyys??? En tiedä, lavat on ollut ennenkin umpijäässä mutta on ne pensaat sieltä sitten keväällä heränneet, kaikki herukat, pensasmustikat ja vadelmat ym.

Rapunzel, juu, syksyllä otan ne pois amppelista ja hautaan kasvilavaan. Keväällä sitten kaivan pois ja istutan pikkasen isompaan amppeliin. Amppelit viime kesällä oli ns.omatekemät kun se juurakko kasvoi aika isoksi. Ensi keväänä istutan sen isoon ruukkuun kun ei ole niin isoa amppelia. En tiedä miten ”monivuotisia” ne on mutta kokeillaan.
Teki marjoja ja olivat oikein hyvän makuisia. Ei suuria määriä mutta oli niitä niin että sai aina silloin tällöin suun makeaksi.

Unohtui, ainakin ne mitä minulla tykkää kastelusta. Eli, mitä suurempi multatilavuus, sen parempi.

Mietinkin että iso ruukku ehkä parempi kuin amppeli jo kastelunkin kannalta ja jos juuret kovin vuosien saatossa kasvaa.

Mihin porukkaan se "Teivadelma sitten kuuluu? Oliko se “tavallisen” ja “jonku” Karhunvatun risteytys?

Nyt minä tilasin sen Karhuvatukan.

Voisiko siitä ottaa pistokkaat ja juurettaa?

+x[quote]
[b]Aranormer - 23.4.2019[/b]
Ah. Kuusi marjapuskaa istutettu ja kohopenkki herneille odottelemassa muovin alla. UPS ilmoitti toimittavansa kasvihuoneen osat huomenna. Niiden kanssa pitäisi malttaa viikonloppuun, kun mies kokee jäävänsä ulkopuoliseksi jos ei edes jotain pääse puutarhassa tekemään.

Huomasin juuri lueskellessani tätä ketjua, että nyt VIELÄ mulla ei ole suuremmin haravoitavaa. Huomasin myös, että tietyt valintani pihan rakentelussa ja nurmikon hävittämisessä todennäköisesti työntävät minutkin tulevaisuudessa haravan varteen.

Huomenissa olisi tarkoitus kaivella nurmikko nurin ja päällystää mullalla kukkaketoa varten niistä paikoista mihin kukaan ei halua ruohonleikkurin kanssa astella. Pitäisi myös keksiä passeli paikka köynnöksenä kasvavalle karhunvatulle. Mielellään sellainen ettei se heti karkaa sieltä. Reissu paikalliseen markettiin lienee paikallaan. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että kauppias on paikalla, kielimuuri estää mua pyytämästä myyjiltä apua juurimuurin löytämiseen.
[/quote]

Kerro sitten mitä keksit karhunvatukoille juurieristeeksi. Ite oon miettiny, että onko se talon sokkeleiden suojaks tarkoitettu musta nappulamuovi tarpeeks vahvaa. 2 karhuvatukkaa istutin viimekesänä 60 litran tynnöreihn, joihin porasin pohjaan jokusen pienen reiän. Ei ne niissä kovin kauaa vaan sovi kasvamaan. Vielä ovat hengissä, silmut pullistelee.
+x[quote]
[b]Filopator - 23.4.2019[/b]

Betonisista kaivonrenkaista ja vanhoista saunapadoista näen jo unia, kalusto ei vaan riitä sellaisten kuskaamiseen. Oon vähän mietiskellyt ja pähkäillyt kun on työmailla tullut vastaan niitä seinänvierustoille laitettavia viemärikaivoja/ojarumpuja (nykyisin muovisia), sellaista harkitsen upottavani, mutta pitää vielä vähän tuumata kun on käytössä lapio ja kaksi kättä, voipi mennä ensi jouluun ennen kuin tarpeeksi syvä kaivanto tuossa pihassa on.

Tuo patolevy voisi ehkä toimia, toisaalta olen nähnyt tavallisen vatun puskevan siitä läpi että kokeilu omalla vastuulla.

Jos en mitään muuta keksi, tingin tyylistä ja laitan sen istutusaltaaseen. Altaan paikka ei noin korkeaa ja rehevää kasvustoa ajatellen ole ihan ideaali, mutta sieltä se ei karkaa. Pitää vaan tyhjentää se allas ensin. Nyt siellä kituu ja kärvistelee edellisen omistajan istuttamia katajia. Huono maa jota on vissiin yritetty parannella/peitellä paksulla karikekerroksella.

Vastaanpas itselleni... 60 litraa on siis liian pieni. Kuinkahan suuren juuritilan tuo köynnös teoriassa voisi haluta voidakseen hyvin? Kun nettihaulla löytyi 150L saavi, kuin myös tuosta suurempia sadeveden keruuseen tarkoitettuja tynnyreitä. Aikaa kaiveluun mulla riittää ja tontilla muutama läntti löytyy missä teoriassa ainakin pitäisi "tarpeeksi" syvälle päästä. Jos nyt muutaman päivän uhraan kaivannon tekemiseen, onko kuitenkin muutaman vuoden kuluttua edessä tilanne että se ei riitä? Siis olettaen että karhunvatukka viihtyy ja asettuu mielellään asumaan.

Aranormer, minulla kasvaa köynnöstävä karhunvatukka isossa syvässä kasvilavassa.
Valtaa hetkessä multatilan, eli luulisin ettei mikään tuolle riitä. Lava on n.60cm leveä - n.2 metriä pitkä ja n.80cm syvä.
Se muuten kasvaa ihan tolkuttomasti kesän aikana ja joudunkin leikkaamaan oksia ihan metritolkulla pois.
Marjat ovat vähän pienemmät kuin Sonjassa, maultaan ei niin makeita mutta hyviä.
Alempana ketjussa (viime vuonna ?) olen jotain kuvia ja juttuja kirjoittanut tästä.

“Apropoo, löysin jostain todella vanhasta ketjusta simppelin ebb-and-flow vesiviljelylaatikon ohjeen”

Miten se puska pysyisi pystyssä? Kunhan se saa riittävästi ravinteita + vettä niin miksi ei kasvaisi.
Miten sitten se talvikausi?

Siis onko tuo Thornless Evergreen köynnös? Sellainen rentovartinen kuten esim herneet sun muut, muttei kiipeä itse, vai onko se varsi siinä enemmän kuin vatussa? Kuvia oon yrittänyt etsiä, mutta löytyy lähikuvia kukista ja marjoista tai niin tiheistä kasvustoista ettei saa selvää. Jonkin videon meinaan nyt näin YouTubessa missä floridalaisherra kasvatti jotain thornlessia kuin meillä vattua kasvatetaan, ilman tukia, ja ne oli sellaiset vatun kaltaiset ne kasvin varret mitä se aika ronskilla kädellä puutarhasaksilla lyhenteli.

Ara…, juu on. Kävin äsken ottamassa kuvat. Sorry, huono valo.
Oli vihreitä lehtiä vielä helmikuussa mutta ne kuivui pois kun aurinko alkoi paistamaan.
Osan harasin jo pois mutta nuo ylimpiin en ylettynyt.
Nyt on oksat lehtinupuilla.
Leikkasin pari metriä pois oksista kun oli syksyllä laajentanut reviiriä.
Tuo tapaus kasvaa nopeasti. Kyllä sitä pitää jollain kiinnittää tai sitten se menee maata pitkin.
On mallia ”rento”, ei pensas. Juuresta tekee runsaasti uusia versoja / oksia.
Marjat ovat pienempiä kun tavallisessa karhunvatussa, ei yhtä makeita mutta hyviä kuitenkin.
Kukkii valkoisin kukin, rypäsmäisesti. Tuo kasvaa syvässä kasvilavassa.

Tänään tuli minulle 1 karhuvatukka taimi. Istutin se termoruukkuun ja se saa olla parvvekkeella.

Ara…, sehän kasvaa ihan miten sattuu, ne nuoret mehevät uudet versot kannattaa kyllä suunnata mihin niitä haluaa.
Kehikko tai aita tai metalliverkko tai… jokin johon voi kiinnittää.
Ja ne kasvaa nopeasti. Aika aikaisessa vaiheessa varret alkavat kovettua / puutua ja jos niitä kovasti siirtää, ne menee poikki.
”Imukuppeja” ei ole eli kyllä pitää sitoa. Sehän ei kiipeile vaan lamoaa pitkin avointa tilaa.

Minulla se on istutettu lavaan, en voi laskea alas kun silloin menee oksat poikki.
Kyllä se tarvitsee ison kasvupaikan / multatilan.

Minulla on välillä noussut karhunvatun alkuja yli metrin päästä emokasvista, kun ei ole juuriestettä.
Eli kyllä se aika hyvin liikkuu.
Täällä nykyisin metsässä asuessa se on varmaan liian varjossa, kun ei ole pariin vuoteen tehnyt yhtään marjaa tai sitten suuttui siirrosta.

Äitini on tehnyt karhunvattu-mustikkahilloa, se oli aika hyvää.

Karhunvatukka Sonja versoaa mullasta. Voiko niitä versoja antaa muille, siis kavereille?
Viikko sitten istutin sen termoruukkuun.

Minulle uusi tuttavuus, valkoinen karhunvadelma, Jääkarhunvatukka.
Kasvutavaltaan kuulemma samanlainen kun Sonja.
Marjat isot ja makeat. Oksat täynnä piikkejä.
Saa nähdä miten pärjää.