mä laittaisin passiflooran suoraan multaan ja huppu päälle.
Jos laitan sen multaan ja pidän siinä akvaarion päällä, kuinka kauan sen olis hyvä olla se muovihuppu päällä ja missä vaiheessa sen voi nostaa valoisalle ikkunalle? Mä en ole oikeastaan koskaan juurruttanut mitään suoraan multaan…
Huppu päällä, kunnes kasvua alkaa tulla, ehkä vielä senjälkeenkin vähän aikaa.
Ne eri kärsimykset, jotka olen juurruttanut (vedessä pimeässä) juurtuminen on kestänyt todella kauan, mutta tuo pimeä on lyhentänyt juurtumista ~kuukaudella.
Tässä saattavat olla tämän kesän kaksi viimeistä kukintaa, latva ei enää kasva, ainakaan uusia nuppuja ei ole enää kehittynyt. Mieleni tekisi ottaa pistokas, mutta en oikein uskalla vielä...tuskin saisin sen edes kasvamaan..
Mun caerulenani on oikein innostunut tekemään tänä kesänä hedelmiä.
Lannoitatko Spaz kärsimystäsi paljon?
raipel, minä lannoitin kesällä parhaaseen kasvuaikaan ohjeen mukaan kaksi kertaa viikossa, vaati kastelun heinäkuun puoliväliin saakka päivittäin, nyt en anna enää lannoitetta, kastelu vain tarvittaessa.
Minä lannoitan kärsimyksiäni korkeintaan kerran kuussa kevät-/kesäaikaan ja sekin on hyvin laimeaa (1/3-1/4 ohjeesta). Kukkivat alkukeväästä myöhäiseen syksyyn ja kasvavat ympäri vuoden.
Kastelu joka toinen päivä ympäri vuoden, talviaikaan tietysti vähemmän. Multa tuntuu rutikuivalta ennen kastelua.
Ohjeen kaksi kertaa viikossa lannoituksesta sain kukkakauppiaaltani kasvia ostaessani: runsas kukinta vaatii parhaimmalla kasvukaudella kastelun päivittäin, kesäkuumalla jopa kaksi kertaa ja lannoituksen yksi, kaksi kertaa viikossa keväästä elokuuhun. Tämä sama ohje on myös huonekasvikirjassani, se eroaa vain lannoituksen osalta: kerran viikossa, eikä juuripaakku saa päästä kuivahtamaan. Hyvin tuo on voinut, koko kesän kukkinut lähes taukoamatta. Talvesta en vielä tiedä, kuinka silloin jaksaa, kun on ensimmäinen kärsimyskukkani, keväällä ostettu.
Minä jo ajattelin, että kärsimyskukkani kukinta loppuu jo, mitä vielä, nyt on tulossa moneen sivuversoon uusia nuppuja. Hienoa, tämä kasvi on ollut ilon aihe koko kesän ajan, tiedän jo, että tulen hankkimaan näitä lisää ensi keväänä. Jännityksellä odotan, kuinka talvehtiminen onnistuu, koska asun kaukolämmitystalossa, ilma on siis hyvin kuivaa lämmitykaudella, eikä minulla oli sopivaa viileää huonetta käytössä. Voin vain yrittää makuuhuoneessa, jossa en pidä lämpöä päällä, kuin korkeintaan päivällä, mikäli liian kylmää ulkona, etenkin kun tuuli käy pohjoisesta.
Samanlainen lämmitys on mullakin ja eteläikkunalla asustavat kesät talvet. Eivät mulla ainakaan osoita mitään kärsimyksen merkkejä kun aina kasvavat. Helmikuussa leikkaan ne yleensä aika tappiin ja maaliskuussa ei leikkausta enää huomaa.
Enemmän minäkin haluaisin noita, mutta nuo 4 vievät jo liikaakin tilaa muilta kasveilta
raipel kiitos, ei siis kannata huolehtia talvesta, siirrän kasvia sen verran, että saa olla talven makuuhuoneessa. Muuten nyt on tulossa nuppuja jo kolmeen sivuhaaraan, kukinnan loppuminen oli harhaluulo. Mutta kun on ensimmäinen kärkimyskukkani, en sen tavoista vielä oikein tiedä, ensi vuosi menee jo paremmin.
Hyvä Spatz että kärsimyksesi vain säikytteli.
Ei lähtenyt juurtumaan se punainen kärsimyskukka. Nyt tuolla on vesilasissa tavallisen oksa. Multaan suoraan en enää uskalla yrittääkään. Nyt jos ei onnistu, niin tilauksessa olis valmisjuurinen kärsimyskukka.
Osaako joku muuten sanoa, kuinka kauan suunnilleen kestää, että ne juuret tulee? Tuskin ainakaan saa käydä niin kuin edellisen pistokkaan, että kuivaa pystyyn ja homehtuu.
Kuulostaa sen verran hankalalta tuo kärsimyskukan lisääminen, että ostan varmaankin keväällä uuden kasvin, se väriltään punainen olisi varmaan upea, kevääseen on aika pitkä aika... Muuten nyt pukkaa nuppua oikein tosissaan!
Niistä lajeista, mitä mulla on juurrutus on kestänyt 2-3 kuukautta, mutta "pimeäjuurrutuksessa" kuukauden vähemmän.
Vaatii todella kärsivällisyyttä!
Kärsivällisyyteni tuskin riittäa kärsimyskukan juurrutukseen. Enkä kahta samanlaista edes halua, kyllä melkein luulen, että hankin keväällä uuden kasvin, toisenvärisen. Mihin aikaan vuodesta olet muuten juurruttanut?
Juurrutukseni ovat olleet huhti-elokuun välillä; veikkaan, että muuna aikana juurtuminen vielä hidastuu. Ei minullakaan samanlaisia ole; olen vain uudistanut vuosien varrella kärsimyksiäni (pistokkaat kukkivat seuraavana vuonna).
Yrittänyttä ei laiteta vain miten se nyt meni...
Tässä minun tavallisen kärsimyskukan pistokas. Tein muovisesta ruukusta pimeänboxin "juuriosalle". Boxissa on hyasinttiruukku, jossa on vettä, johon on lisätty neudofix-jauhetta. Pistokas on ollut vedessä nyt viikon ja vielä ainakin näyttää ihan elävältä. Päässä olevat lehdetkin ovat auenneet lisää. Ilmoittelen myöhemmin, kuinka juurrutus edistyy...
raipel, tällä vuodelle on siis kuitenkin jo liian myöhä, hankin uuden keväällä,mietitään pistokasta sitten ensi kesänä, kiitos sinulle.