Naapurin rouvalla on valtavasti samettikukkia, aattelin vinkata, että ne voi viskata meidän pihalle, kun eka pakkasyö vie kasvit. ![]()
voin kuvitella että jos värjäisin lankoja niin jäisin aivan heti täydellisesti koukkuun tohon purkkihommaan
![]()
Nyt löytyi sellaiset sienet , että huh huh.![]()
![]()
Eli dog poop tai horse dung mushroom lempinimi kertoo paljon, hernekuukunen.
Ne löytyi mökin läheltä ja oli jo hajoamassa, eli ei voinut odottaa.
Onneksi isäntä auttoi, vaikka ko. sienet ällötti häntä, suurin näytti mädäntyneeltä sääriluun puolikkaalta.
Heti keiton alkuun liemi muuttui lähes mustaksi ja keltainen kultapöly nousi pintaan.
200g sukkalankaa värjäsin, aluna-viinikivi puretus samaan aikaan ja 1rkl ruokasoodaa, että vähän punertui, ei muuta.
Väriä jäi ihan yllin kyllin vielä liemeen, siis neljästä sienestä, painoivat 400grammaa hiekkoineen.
Jotenkin hienosti myös se kullan kimallus siirtyi lankaan, auringossa kimmeltää, luonnon stellinaa. ![]()
Se kimallus näkyy parhaiten 2 kuvassa, kun suurentaa sitä.
Tästä saa varmaan vielä kilon värjättyä lankoja eri tummuuksia.
Varjossa näyttää tältä.
En ottanut kaikkia sieniä, koska tuo on aika harvinainen ja haluan saada sitä jatkossakin.
Jätin puolet sinne heittelemään itiöpölyt ympäriinsä tahallaankin ja 2 oli hyvin hajonneita jo. ![]()
No eipä sitä enempää ois tarvinnutkaan. ![]()
Wow löydön olet tehnyt, nyt varmaan skottilaista kilttiä kutomaan oman klaanin värein
Kerran olen hernekuukusen nähnyt, on se merkillinen ilmestys. Näyttää just sääriluun palalta tai pieneltä tulivuoren kraatterilta joka puskee savua.
Jopa isäntä oli vaikuttunut väristä ja kimalluksesta. ![]()
Hän ei ois kuulemma ikinä uskonut, että mitään hienoa tulee niistä mustista kamalista kasoista, oli hyvä ilme kun sanoin että otetaan noita. ![]()
Se pöly ei meinaa millään seota veteen, laitoin vähän fairiakin ja kauan joutui sekoittamaan.
Ja välillä nenään tuli ihan kaakaomainen tuoksu, että ei se sillä lailla ole ällöttävä kuin esim seitikit, ne haisee pahalta.
Het piti lähteä apinoimaan, kun muutaman metrin päässä keitoksista kasvoi het kolme kuukusta. Hissukseen porisevat kattilassa.
Onko jo sunnitelmiä mitä kaikkea teet noista ihanista langoista ![]()
Kunhan käsi paranis, niin kattellaan.
Sukkalangoista ajattelin tehdä myös joululahjoja.
2-3 toisiinsa sointuvaa väriä pakettiin. ![]()
Se pöly oli hyvin laskutunut yön seisotuksessa. ![]()
Jossain ohjeessa neuvottiinkin liottamaan 2-3 vrk ennen keittämistä.
Tämmöisen korillisen oon nyt saanut kuukusista aikaiseksi. ![]()
Väriä riittää edelleen yllin kyllin liemessä.
Huomenna “apupoika” lähtee taas töihin, eli loma loppuu, sitten onkin hiljaisempaa värjäilyn kanssa.
Ihanaa luontoon sointuvaa väriä antaa kasvit ja sienet.
Tuo pikkunen on tweed lankaa testimytty.
Viimeiset värit tästä sienestä.
Nyt ei enää jakseta kumpikaan.
Oikean puoleinen on alkujaan novitan nummi vaaleenpunanen, en tykänny väristä yhtään, ostin kerran ku halvalla sai.
Ja vasemmalla sama lanka alkujaan beige.
Keskellä valkoinen 7 veikkaa. Siitä halusin kirjavampaa, niin lämppäsin ne siivilöidyt sienet mukaan pataan.
Uskomattoman kauniita värejä ja riittoisia. Peukut pystyyn, että ilmestyy kasvanaan seuraavinakin vuosina.
Sienivärjäys kirjani mukaan riittoisa on, 100 g värjää jopa 500 g. On ollut ilo seurata värjäämistäsi![]()
Kauniita syksyn värejä.
Värjäyslankani ovat loppu, unohdin ostaa kaupassa käydessä.
Löysin reilusti lisää verihelttaseitikkejä ja kaneliseitikkejä paikoista, jossa olen käynyt mustikassa jo iät ajat.
Hevonhierakkalla värjättyjä vasemmalla.
- Ruskeita siemeniä kosteina 800 g
- pH 11 liotus 5 päivää (Sini siivoussoodaa 3 mitallista) --etikalla neutralointi pH 6. - keitto 1 h x2, jäähtyy välillä ja kiehui yli.
Vas. 50 g valkoista 7 veljestä, 80°tunti keitto
- Jälki liemi keskellä harmaa 7 veljestä,
-80°tunti keitto
Oikealla kanadanpiiskun lehdillä ja kukinnoilla, 800g/100 valkoista 7 veljestä, 80°tunti keitto.
*Aluna puretus 10%, viinikivi 5%
Jätin litkun sankoon, josko vielä 2. jälkivärjäys tummanharmaalla&kuivatuilla viimevuotisilla seitikeillä?
On meillä täällä varsinaisia noitia
![]()
Hernekuukunen on monipuolinen sieni, sieltä irtoo myös tämmöistä. ![]()
Keittelin mössöjä illalla vielä uudelleen ruokasoodan kera.
En käytä värjäyksissä myrkyllisiä/luonnolle haitallisia aineita, koska en halua viedä liemiä ongelmajätteisiin, enkä itsekään käsitellä myrkkyjä.
Aluna, viinikivi, ruokasooda ja etikka on ihan kelvollisia minun käyttöön. ![]()
Upea väri! ![]()










