Keijunkukka, Heuchera

Onks keijunkukka niitä, joita pitää välillä jakaa, jotta kukkisivat?

Poppius - keijut menestyvät yllättävän varjoisissa paikoissakin. Meillä ovat siementäneet ongelmapenkkiini (rakennuksen pohjoispuolelle, jossa itäpuolelta varjostavat isot puut ja lännestä eteinen) ja kasvavat iloisesti siellä rutikuivassa räystään alla.

En ole koskaan jakanut - kukkivat.

Talvella luin, että niiden juurelle pitäisi laittaa joka kevät lisää multaa, kun nousevat maasta (niinkuin esim. vanhat mansikat). Tarkistin omani - eivät olleet nousseet ylös (vanhimmat ~parikymmentä vuotta)

Niin minäkin olen joskus käsittänyt, siksi ne tuonne varjoisampaan laitoinkin. Mutta kyllä minä varmaan joka tapauksessa ne siirrän tuohon vähän aurinkoisempaan penkkiin. Eteläseinustan paahteeseen en laittanut.

Minulla kasvaa samassa penkissä tähkä- ja korallikeijunkukkaa ja nyt penkkiin on ilmestynyt punertavakukkainen, ilmeisesti näiden kahden välinen risteymä. Lehdet ovat kasvien välimuoto, mutta korkeus ja kukkavanan tanakkuus ovat perityneet tähkäkeijunkukalta. Ilmeisesti heucherat risteytyvät herkästi. Onko muilla näkynyt vastaavia?

Toivottavasti eivät risteydy keskenään. Täällä on puolivarjossa kahdeksan eri keijunkukkaa liki toisiaan. Yksi tosin näyttää nyt kadonneen / piilottelevan, korkeat punakukaiset varret eivät ole ilmestyneet ainakaan vielä.

Korallikeijunkukan taimien kasvattelu onnistui yli odotusten, kiitos neuvoista ja tuesta! Kaikki ovat kasvattaneet tuuheat lehtipuskat. Kaupunkiin jääneet neljä tainta ovat lisääntyneet kahdeksaksi jotenkin salaa maan alta, kun kaikki nää 8 kasvavat maasta erillisinä, ei mitään rönsyjä tms. näkyvissä. Maalle viedyt neljä kehittivät jo kaksi kukkavartta ja ovat just niin kauniita kuin toivoin.

kuva 

 

Heuchera greenfinch jolla on ollut aina vihreät tähkät - tekee tänä vuonna terrakotta punaiset tähkät..onko nyt sitten Heuchera Hans "syyllinen"  tähän..  vaikka se taimi kasvaa aivan toisella puolella pihaa.. välimatka ainakin 100 m.

 

kuva

 


 

Tän päiväset keijunkukkaostot. Täytys kaivella jossain vaiheessa noille nimet. Tai jos joku heti keksii niin antaa tulla devil

kuva

Tuollaista punaista on näkynyt kaupoissa ainakin nimillä "Berry Smoothie" ja "Berry Marmalade".

 

(Mutta eihän noista kyllä oikeasti ota kovinkaan selvää - googlellakin kuvahaut em. nimille tuottavat keskenään aika erinäköisiä kuvia.)

Muuten, jos nyt syksyllä istuttaa maahan keijunkukkia, vaikkapa purppurakeijunkukkaa (Palace Purple), onko mitään mahkuja saada säilymään kevääseen asti hengissä?

Viime talvena kaikki nuo erikoisemmat talvehtivat hyvin. Korallikeijunkukka huonosti vaikka yleensä on päinvastoin.

Kannattaa yrittää.

Olen joku vuosi sitten kirpparilta keijunkukan, nimenä sillä oli vain amerikankejunkukka. Tummanpunertavat lehdet, aika isot ja valkoinen kukka.



Nyt otin kukkavanoja talteen siemeniä saadakseni, mutta kyllä en yhtään ymmärrä missä se siemen on? Tekeekö ylipäänsä siemeniä?

Mie olen koko riivityn mujun kylvänyt, itävät yleensä hyvin.

Kurppa, hajoitatko mujuksi ne kukanpallerot, vai mitä ne nyt on ?

En ole erikseen hajottanut, voi olla että hajoavat kuivuessaan?

 Harmi kun linnut kuskaavat nimilaput ja en muista mitä ovat

kuva

2. kuva

3.kuva

4.kuva

5. kuva

6. kuva

7. kuva

8. kuva

Onko kenelläkään kokemuksia korallikeijunkukan pistokaslisäyksestä? Sain tutulta pari versoa, joita nyt toiveikkaana kasvattelen taimiston pikkuruukuissa. Onnistuukohan? Ja jos juuria ylipäätään tulee, onko toiveita, että puskat ensi kesänä jo joltain näyttävät?