Keijunkukka, Heuchera

Mulla 8 heucheraa 10:stä Hostaworldin kimpassa tulleesta näyttäisi olevan hengissä. Kahdessa ei elonmerkkejä, mutta vielä en menetä toivoa.

Kiitos uskonvahvistuksesta, intopii! Tosiaankin, hurjan hitaita ovat nousemaan nuo heucherat, joten en vielä kaiva niitä ylös.

Kuulostaa kummalta tuo teidän keijunkukkien hitaus. Mulla kasvavat kohisten, myös en, jotka kasvatin siemenestä viime kesänä ja etenkin ne. Suojasin kaikki havuilla kevätauringon paahdetta vastaan.

viherpeukalo, täälläkin on roimassa kasvussa ne tavallisemmat heucherat, mutta nuo maailmalta tilatut on näköjään paljon hitaampia. Tosin nyt näkyy jo niistäkin kaikista, että hengissä ovat!

Kylvin maaliskuussa korallikeijunkukkaa. Siemenet itivät nopeasti ja runsaasti. Nyt kuitenkin taimet tuntuvat "muumioituneen", minkäänlaista kasvua en ole havainnut pitkään aikaan. Taimissa on 2 pienenpientä nupparin pallopään kokoista lehtiparia. Kasvattelen näitä sisällä eteläikkunalla, koulinut olen omiin purkkeihinsa joskus huhtikuun lopulla. Ovat hengissä, mutta eivät näytä hyvälle, lehdet mielestäni jotenkin hailakan väriset.

Onko korallikeijunkukka hidas kasvussaan vai mikähän taimia viivyttää? Millä saisin potkaistua vähän vauhtia kasvuun?

Minulla kehittyi todella hitaasti ja heikon oloisesti purkissa. Istutin viikonloppuna maahan viisi taimea ja nyt näyttävät paljon virkeämmältä ja ovat alkaneet kasvaa.

Kiitos Melrin.

He siis kaipaavat vapauteen vaikka pikkuruisia ovatkin. Pitänee istuttaa heidät sitten ulos.



Tässä ainakin Palace Purplea ja oliskohan tuo keltainen Marmalade?



Key Lime Pie?

no onhan bee sinulla paljon "punaisii kukei":)

muistin taas väärin,lappua ei ollutkaan tässä mun suosikissa..

aivan keiju...mielstäni







Tässä vielä jotain. Kuutamo, onko tuo purppurakeijunkukkaa? Myös minun suosikkejani.




Jestas mikä valikoima ja lisää vaan ostelet:)

suurin osa keijunkukistani jäi entiseen pihaan:( kyl toi on keijunkukka Sanguinea,jos olen oikein merkannut "vihkooni" ?

kuutamo, eikä tuossa lähestulkoonkaan kaikki, mutta kun ei noita tänään hankittuja vielä ollut, eikä pois päässyt ilman niitä ;-Þ.

RitvaL, tässä ne heucherat, vasemmalla Creme Brulee ja oikealla Blackberry Jam.




Tosi kauniit lehdet!

Tilasin keijunkukkamixin: caramel, venus ja palace purplen. Tulivat juurakoina. Ainoastaan jälkimmäinen on noussut mullasta ja just ne kaks muuta olisi ollut tärkeämpiä. Tilatut kuunliljat sen sijaan nousivat kaikki ja ovat ihan elinvoimaisen näköisiä.