Keittiön koneet

Meidän Philips Ahkera kesti reilut 20 vuotta… Nyt ei ole sähköistä raastinmyllyä.

Sain äidiltä kihlajaislahjaksi 80-luvun lopussa Philips Ahkeran, ja se on käytössä edelleen. Ja  käytetty on! Sulake on kerran vaihdettu. Siihen tuli uutena mukaan kaksi kulhoa, sittemmin löytyi ekotorilta vielä kolmaskin. Pullaa ja sämpylöitä sarjatyönä isolle perheelle yli 20 vuotta. Lihamylly siinä myös oli, mut sillä jauhetaan enää kalaa, hirvenlihalle piti ostaa muutama vuosi sitten vahvempi kone. Raate/viipalointi-osakin on käytössä muutaman kerran vuodessa. Toivon koko sydämestäni, että se kestäisi vielä kauan, olen niin tottunut sitä käyttämään  (Tehosekoitinkannulla en tehnyt mitään, se oli hankala käyttää, annoin sen sitten pois, sauvasekoitin on niin paljon kätevämpi).

olisiko tämä säästyväinen ketju parempi paikka haisuaville pesukoneille ja palovaarallisille helloille kuin ketju, joka hukkaa sisältönsä?

mai-lee, olet oikeassa.

Onko teillä Bamixia käytössä? Mitä tykkäätte, onko hintansa väärti? 

Ania , mulla oli aikoinaan , kallis oli eikä mulla ollut silloin sille käyttöäkään, missä nyt lienee ?

Nyt on ihan tavis sauvasekoitin , paljon käytössä on ollut , ainut osa mikä on rikki on se muovinen pirtelötötsä !

Juu, toinen bamix jo mulla. Ensimmäinen kesti parisenkymmentä vuotta ja sitten siitä meni vissiin kuulalaakerit(?) ja olis sen varmaan voinut vielä korjatakin, mutta ostin uuden. Kannattaa ostaa samalla se jauhinmylly, sillä jauhaa näppärästi esim. pähkinät ja mantelit.

Pitäisi päästä johonkin perikunnan kirppishyllylle, on se aika tyyris kun katsoin netistä. Tuli vaan mieleen kun kirjoitin noista kuivatuista tyrneistä, ne siemenet nimittäin on niin kovia että ei mene rikki tuolla minun sekoittimella.

Bamixilla olen jauhanut karkeaa suolaakin hienoksi.

Bamix on todella hyvä. Muutama kuukausi ostosta mylly leikkasi kiinni, mutta se meni takuuseen eikä sen jälkeen ole ollut ongelmia. Bamixilla saa mm. kuivatut marjat ja chilit hienoksi jauheeksi.

Mulla heitti yleiskone veivinsä. Pitänee hankkia uusi. Mitä yleiskonetta suosittelette? Plussia ja miinuksia vois kans laittaa.

Harkitsen mehustimen (mehulingon) hankintaa. Siinäpäs sitten onkin pähkäilyä että mikä olis se paras hankinta, tarjontaa näyttää olevan.

Yhden käyttäjätestin voittaja oli Phillipsin mehulinko HR1869/30, kehuttiin mm. helppokäyttöiseksi, helposti kasattavaksi ja helposti puhdistettavaksi. Kaikki ominaisuuksia joita varmaan käyttäjänä arvostaisin.



Onko kellään mehulingoista kokemuksia ? Mitä kannattaa ottaa hankkiessa huomioon ?

Miulla on Braunin. Varmaan ihan hyvä ja suht näppäräkin käytössä, mutta pitäisi kyllä kerralla tehdä reilusti. Pieneen määrään ei viitsi monen tiskattavan osan takia  ruveta.

Minulla on Philipsin mehulingosta kokemuksia, melkein sama malli, ostin uutena ja oli aika hintava. Monivaiheinen kasata ja purkaa, sotki paljon ja ainakin omenoista jätteen määrä oli isompi, kuin mehun määrä.
Käytin sitä vain pari kertaa, vein kellariin ja aikanaan luovuin siitä. Huonoimpia hankintojani ikinä.

 

Nuu, harkitse viisaasti. Meillä töissä tuli kerran yhdellä työntekijällä kuningasajatus, että ryhdytään tekemään porkkanamehua niin pysytään pirteinä. Eikun tuumasta toimeen. Pomo suostui kustantamaan hankinnan, taisi olla Moulinex. Minun osuus oli ostaa raveista 25 kg porkkanasäkki. Sanoin, että jos joku tekee tuon kyllä kerta viikkoon säkin porkkanaa. No syksy oli käsillä ja linko könötti työtilassa. Ahkerin omenan kerääjä linkosi meille mehut maistiaisiksi ja hyvää oli. Enemmän oli omenahaketta kuin mehua. Minun vuoro kokeilla porkkanmehua. Pieninä paloina syötin sisään ja meteli oli melkoinen. Hyvää tuli. Tuumasin, että kotonakin kokeilen, josko innostun itselle hankkimaan. Laitoin pönttöön päärynää ja kierrokset kaakkoon. Armoton kolina alkoi ja musta käry nousi koneesta. Hätäpäissäni hyökkäsin sammuttamaan aparaatin ja siinä vierähti tovi, kun putsastin kiinni juuttunutta leikkuria ja mustia jälkiä muoviosista sekä kaiken kukkuraksi syöttöputken päälle laitettava tötterö sinkosi muutaman metrin päähän ja koko keittiö oli täynnä päärynäsilppua minä mukaan lukien. Hipihiljaa palautin koneen töihin eikä sen koommin ole kukaan siihen koskenut. No, nyt tuli keittiöremontti lyötyä lukkoon tällä viikolla ja kylkiäisinä tuli blender. Tytär meni puntille ja lupas kokeilla vekotinta illalla. Katsotaan tuleeko smoothie vai sotku. Ai niin, jos joku haaveilee keittiöremoasta ja päätyy ottamaan Puustellin keittiön, ole yhteydessä minuun, annan sinulle lahjakortin, niin saat 100e lahjakortin Prismaan ja samoin saan minäkin ko. etuuden. 

 

 

Olen nyt parisen vuotta tehnyt mehuja vanhalla lingolla. Kenwoodin yleiskoneeseen kuuluva lisäosa.
Pitkään olin jo miettinyt paremman leitteen ostamista ja uskalsin ostaa hintavan, kun kerrran niitä mehuja tulee oikeasti tehtyä. Halusin ostaa puristimen ja vaatimuksena oli se, että saa hyvin mehustettua "rikkaruohoja". Niitä kun tulee kerättyä pihalta keväästä syksyyn. Myös kaikista lehtivihanneksista täytyy koneen selviytyä. Lisäksi hyvällä puristimella tehtyä mehua voi säilyttää jääkaapissa ravintoarvojen pahemmin kärsimättä. Puristin on lisäksi paljon hiljaisempi kuin linko. Hyvä silloin jos haluaa aamutuimaan tehdä mehua ja puoliso nukkuu vielä.

Tilasin sitten SoloStar 4 Juicerin Raakapuodista. Lähetin sinne sähköpostia ja kyselin vähän tietoja.
Onhan se hintava, mutta uskoisin että on sen väärti.
Joudun odottelemaan kaksi viikkoa, kun oli varastosta loppu.

Mehussa olisi hyvä olla 70% vihreitä aineksia. Jos tuntuu ens alkuun liian tujulta, niin lisää vähitellen vihreän osuuttta.

Säilyttämisellä tarkoitan sitä, että voisi tehdä mehun illalla ja aamulla voisi vain ottaa valmiin mehun kaapista ja ehkä ottaa töihin mukaan myös.

Minä ostin muutama vuosi sitten Philipsin mehulingon toiveissa lingota omenoista ja porkkanoista mehua. Olin kyllä kovin pettynyt siihen lingotun mehun määrään. Se pöperö minkä se sylkee sinne keräysastiaan on mun mielestäni aivan liian kosteaa. Kone on sitten ollut tuolla vaan kapin täytteenä.
Äidillä on just semmonen Kenwoodin yleiskoneen linko ja sillä saa lingottua omenoista kaiken mehun.
Tommosta puristinta olen harkinnut, joten laitathan iiris-kukka käyttökommenttisi tänne, kun olet päässyt uutta linkoasi kokeilemaan.

Toi Geneseen teksti on jus sama kuin mullakin.Omenoita ja porkkanoita meinasin laittaa mehuiksi vaikka joka päivä.No muutamana päivänä tuli kokeiltua,sitten into lopahti

Tuolla kaapissa se on hyvässä tallessa,kauhia pestä ja mehua tulee vähän,mutta sotkua todella paljon.

Olen yrittänyt lahjoittaa omalle väelle,laitoin jouluna likalle sen lahjaksi,ei huolinut.

Palautti takaisin kun heilläkin kenvoodin linko.

Motkotti mua ettei aina pidä uskoa kaikkea mitä Keskiseltä halvalla saa;)

Genesee ja Tupsukki, voisitteko kaivaa esille sen oman mehulinkonne tarkemman nimitiedon. Olisi mulle siitä hyötyä.
Noi mehupuristimet on nähtävästi hinnaltaan aika paljon kalliimpia eikä ne mehulingotkaan mitään halpoja ole, joten yritän saada selville mikä olis se mun tarpeisiin sopiva.

Paikallisessa Citymarketissa eilen huomasin pari erimerkkistä mehulinkoa hinnoiltaan jotain 69 ... 79 euroa mutta en muista niiden tarkempia tietoja. Kotiin palattua vaan aloin ottamaan tästä asiasta enemmän selvää jotta osaan tehdä mulle oikean hankinnan.

Philipsin 700 wattinen,2 litraa mehua tekee kerralla.Ei taatusti tee,siivilä täyttyy nopeasti,hinta oli kyllä halpa 59 euroa siis siellä

Keskisellä.

Tämä Petra Sippola Isostakyröstä oli esittelemäs,hän on tehnyt kirjasen mehuista.Punajuuriakin ja kaalia kokeilin,keittiö oli kyllä sen näköinenkin,varsinkin matto ettei innostanut enempiä kokeiluja.



Ohjekirja on jossain hyvässä tallessa,jota en nyt muista missä.