Meillä on just tuo samainen Panasonic;-)
Kannattaa kysyä ensin tuttavilta onko heillä tarpeettomana nurkissa leipäkonetta. Kirppareilta olen ostanut ainakin yhden lähes käyttämättömän. Gluteenittomalla ruokavaliolla olevalle se on ihan ehdoton hankinta. Mie aiemmin tein parikymmentä jauhopussukkaa kaappiin valmiiksi eri seoksilla, illalla vaan laitoin koneeseen ja vesi ja öljy perään, tosi vaivatonta. Samoin pienet pullataikinat piirakkaa varten, samoin pizzataikinat.
Juu minä olen vähän koettanut kyselläkin, juuri sillä, että kokeilisin ensin. Mutta suurin osa joilla on ollut, on kyllästynyt siihen aikoinaan ja pistänyt menemään. Mutta jos tosiaan koko hommasta selviää ilman taikinan vaivaamista, on meillä käyttöennuste ihan kohtuullinen
Vaan tuleeko lisäksi vielä monimutkaisia pesu- tms. operaatioita?
Heksu, ethän kerro kelleen, kun kerron etten ole pessyt sitä koskaan. Jos tekee pelkän taikinan saa taikinan rippeet kuivuttua kopautettua ne sieltä ulos.
Juu, ollaan ihan hiljaa! Saattaisin siis ehtiä ja jaksaa tuon pesupuolen ;D
Minäkin olen ostosteeveestä höyrypesuria katsellut, ja kyllä se saattaisi ihan ok juttu olla. Esimerkiksi vaikeapääsyisten pintojen puhdistamiseen ja desinfioimiseen ainakin se olisi oiva peli - ja kukat tykkäisivät korkeammasta ilmankosteudesta
Heksu, sanon samaa mitä yllä ja olen ihan hys hiljaa.
Siis tosiaan ellei käy joku moka ja leipä pala kiinni niin ei juuri tarvitse putsailla. Meillä on toistakymmentä vuotta vanha masiina ja hyvin pelaa. Uusissa on varmaan ne pinnat niin sileitä että!
Leipäkoneen ainoa “vika” on se että se ei meillä mahdu olemaan jatkuvasti työpöydällä. Joten se pitää aina änkeä kaappiin ja se on tylsä homma. Asennekysymys tosin ja tämän viestittelyn innoittamana kaivankin sen esiin. Kesä meni niin ettei juuri tullut leivottua…
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Perun puheeni, en luopuisikkaan veitsenterottajasta, vielä joutilaampi vempele löytyy talousestani ja se on jäätelökone:) En käytä koskaan.
Alkuperäinen kirjoittaja: Maire´
Kaikki tutut, jotka tunnen, eivät jäätelökonetta käytä, jos sen omistavat.
Millainen se uusi limsakone mahtaisi olla....ei kellään olisi siitä kokemuksia, kannattaako ostaa?
Meillä oli aiemman muodin jälkeinen pitkään käytössä ja silloin ainakin juomat tulivat paljon kalliimmiksi kun kaupasta ostaen.
Siinä vissiin lisähintaa toivat hiilihappopatruunat ja ne makutiivisteet, millä juoma "maustettiin"?
Niinpä. Meilläkin sellainen oli jonkun aikaa käytössä. Sitten se seisoi muutaman vuoden käyttämättömänä ja luulisin että viimein vietiin kierrätykseen.
Sijoitusta täytyykin miettiä,sen leipäkoneen. No ukko jo säntäsi keittiöön mittailemaan, “kyllähän tilaa löytyy jos kerran KONE hankitaan”
Eikö höyrypesurin käytöstä tule “home sweet HOME” ? En taitaisi uskaltaa käyttää muualla kuin pesutiloissa, kosteutta on koitettu välttää kuin ruttoa.
Minusta taas höyrypesurin juju on juuri siinä, että vettä käytetään tosi vähän ja silti tulee puhdasta. Esim. ikkunanpesussa kapine on ihan lyömätön, vihaan nääs yli kaiken joka paikkaan lorisevia pesuvesiä. Vettä säästyy eikä pesuainettakaan tarvita. Meillä ei ainakaan ole mikään turhake vaan tosi hyvä peli, suosittelen.
No just viikonloppuna pesasin tuvan ikkunat. Vettä kului ehkä 3 desiä...enemmän kyllä pelkäisin kosteutta perinteisellä menetelmällä pestessä.
Suhautan höyryä ikkunoihin, hieraisen karhunkieli-sienellä ja kaavin lastalla ruudut kuivaksi. Viimeistely mikroliinalla tai sanomalehdellä. Jos on oikein likanen ruutu niin uusin käsittelyn.
Kuuma höyry puhdistaa ja vissiin desinfioikin eikä pesuainetta tarvita. Ekoloogista. Kärpäsen peet sulaa ihan silmissä toimii keittiössä, pesuhuoneessa ja vaikka missä. Pakastimen sulatuskin helpottui kovasti kun sai paksummatkin jääköntsät nopsaan irti. Joskus taisin jääkaapinkin pestä pingviinillä.
Kannattaa vaan valita sellainen malli, jota voi täyttää ilman että välillä tarttee jäähdytellä. Homma jää helposti kesken jos joka täytöllä pitää odotella monta minuuttia pesurin jäähtymistä.
Meillä on Kärcherin höyryimuri, joka siis myös imee kaiken lian pois, enkä tosiaankaan luopuisi siitä. Sitä voi myös käyttää tavallisen imurin tapaan ilman höyryä jos tahtoo. Silloinkin pöly kertyy säiliöön jossa on vettä, joten pölyhiukkasia ei pääse takaisin huoneilmaan. Ihan ehdoton vempain.
Höyrypesuri on just nyt hankintalistalla ,nivelet ei kestä jynssäämistä. Olen eri keskustelupalstoilta ihmisten kokemuksia selaillut ja melkein poikkeuksetta kaikki ovat olleet tyytyväisiä joku on liian pientä vesisäiliötä moittinut tai sitä pingviiniä liian pieneksi väittäneet että kun ostaa niin kunnollinen sitten mutta mikä se sitten on ?
Hinta haitari on suuri halvin, se pingviini 30-40 kymppiä ja kallein löytämäni siinä 700 euroa mikä on aika suolanen hinta.
Millasia pesureita teillä on käytössä ( ei se ole mainosta jos kertoo minkä merkkisellä koneella kotiaan putsaa )
Toi bee kone on ilmeisti se minkä haluaisin mutta ilmeisesti se kallein kanssa
Toi meidän Kärcher on justiin sieltä kalliimmasta päästä, eli maksoi sen 700 €. Sillä voi kuitenkin putsata kylppärit, wct, keittiöt, matot, petarit, parketit, laminaatit, verhot, ikkunat, yms., yms. ja se tosiaan toimii myös tavallisena imurina. Mukeloita se ei varmaan tarhasta hae (en ole kylläkään kokeillut), eikä käy kaupassa, mutta melkomoisen monitoiminen se muuten on . Vettä ei mun kokemuksen mukaan ole tarvinnut pahemmin kesken siivouksen lisäillä. Kannattaa kuitenkin mielestäni miettiä aika tarkkaan, pärjäisikö jollain pienemmällä pesurilla. Meillä tuo, että tämä rekkule myös imee ne liat heti pois oli se ratkaiseva juttu.
Ensi viikolla saapi sitten lipulista ostaa kolmellakympillä vaikkapa hattarakoneen. Ihan varmasti tuikitarpeellinen joka keittiön kone sekin =O