Paakkuuntumaton kissanhiekka on kans hyvä idättämiseen,kelloköynnökset,sammarit yms lidätän aina kissanhiekassa.
Lokerikko täyteen,vettä reilusti,kansi päälle ja vien lattialämmityksen päälle,näkee heti mitkä itää ja mitkä ei.
Kelloköynnöksellä aikainen kylvö nopeuttaa kukintaa. Ja luulen, että valkoinen kukkii aiemmin kuin violetti.
Ensimmäisellä kerralla kylvin noin maaliskuulla ja violetti ehti tehdä vain muutaman kukan.
Viime vuodet olen kylvänyt joulukuun puolen välin ja tammikuun puolen välin aikoihin.
Toissa vuonna kylvin 16.12.2023 ja taimet teki muutamia nuppuja maalis-huhtikuussa ennen kuin taimet pääsi ulos. Puhelimesta selattuna 6.3.2024 on ainakin ollut jo nuppu(ja), eli noin 3 kk saattaisi mennä kukintaan sisäolosuhteissa. Jos ajatellaan, että sisäolosuhteet on kasvin kannalta helpommat, niin ulkona voisi mennä yli 3 kk kukintaan (esimerkiksi jos alkukesä on kylmä), mutta nämä vaan näitä omia arvauksia ja kokemuksia.
Mitä, noin pitkäksi jo kasvanut🙂
Joo, kun pääsee ylös, kieputan menemään alas, sitten ylös ja alas. Silleen pärjää, kunnes pääsee viileämpään taimihuoneeseen kasvihuoneen sisälle. Keväällä on sitten hyvät tuuheat taimet.
Joo,höpläkynsi höseltää,ei ollu tarkotus poistaa viestiä.
-23 oon kylyvänny kelloköynnokset 13.2 jotenka nyt pitää laittaa.En muista mitenkä pärijäsi,ihan ok varmaan.
Viime vuojelta eioo merkintää,mutta hyvin meni ja valakia ehti kukkia hyvin.
Jotenka ei enää pähkäilyjä,hommiin vaan laitan ne kissanhiekkaan lättialämmityksen päälle.
12.2 kylyvetyt kelloköynnökset,vasemmalla rivi sinisiä ja valakeita kaupasta ostetuista siemenistä,molemmista yksi itäny.
Loput nealta saatuja valakian siemeniä,ensmäisistä niskalenkit näkyvillä jo kolomen päivän päästä.
Mitähän hormonia nuihin on nea lisänny

Joo,tässä nähään miton kaupan siemenet

Kiitos vielä nealle

Aikainen kylvö, että kasvi ehtii varmasti kukkia.
Kesällä ulkona runsas lannoitus (istutuksessa kanankakkaa kourallinen tai pari, muuten puutarhan kesää: 4 x 5 ml / 10 ltr vettä) koko kasvukauden.
Iso ruukku: minulla kaksi lavakaulusta päällekkäin kasvimaan jatkeena. Kasvattelin n. 5 m korkuiseen aitaverkosta tehtyyn torniin. Kasvualustana oma komposti (puutarha- ja keittiöjätteestä), vähän kaupan multaa pinnassa siistiyttämässä.
Siemenet keräsin lumen seasta 5.11.2024 ja kuivattelin nopeasti sisällä lämpimässä, että ei homehdu. Säilytän siemenet niissä siemenkoteloissa niin pitkään kuin suinkin niissä pysyvät. Siinäpä kaikki salaisuudet.
Samat kasvatukset kuuluivat kukkineen hyvin myös niissä paikoissa, jonne annoin taimia, joten tuolla reilunpituisella esikasvatusajalla varmaan olennainen merkitys.
Tein viime kylvössä epätieteellisen kokeen kylvämällä kaupan siemeniä, aiemman kesän itse kerättyjä ja saman kesän itse kerättyjä. Uusimmat iti parhaiten eli siementen tuoreus on tärkeää, että itävyys on hyvä!
29.7.
5.11.
Se on suosittu paikka keväisin, varsinkin puutarhurit käy siellä melkeen vuosittain.
Minusta tuntuu ettoon vakiasukas
Kunnon viidakko tulossa!
Kelloköynnöksiä mulla on ollut melkein joka vuosi. Kukinta alkaa valkoisena ja kukat muuttuvat kalvakan haalean kautta violetiksi.
Ihan tarpeeksi kolmen taimen kanssa kiipeilyä. Kuinka Karvari pärjää?
Tässä isoimmat,nämä siniset.
Ja nämä valakoset,oon maltillisesti kastellu,enkä oo vielä enemmin nostellu purkkeja niin en oikeen tiiä jokon kuinka sotkussa.
Nuo tuosta nostettava pois jossain vaiheessa,mutta mihin
Muoks suurempi selevittelyongelma nyt mekkojen kans,kasvaneet ihan ”hulluna”
Nyt Kurpalle hymyyn aihetta
Huh,pengoin kelloköynnöksen taimia ja kylymä hiki pusertu niskaan,hemmetinmoinen sotku,ja mihin m8nä net laitan välijempään
Täällä kolmenkin kanssa hankalaa