Minulla ne on sellaisessa ikkunalaudalle sopivassa minikasvihuoneessa, mutta ehkä eivät ole riittävän lämpimässä. Täytyy siirtää patterin päälle, jos ne vaikka siitä innostuisivat
milli, outoa sinänsä, että ohjeissa muistaakseni ei suositella kovin korkeaa lämpöä, mutta todellakin, olen laittanut liottamatta multaan ja itämisessä meni 2 vrk. pidän huolta kosteudesta tosi säntillisesti.
Piti kaivaa ohjeet esiin, kun rupesin muistelemaan, että ei niissä viime vuonna näin kauan kestänyt itää. En kyllä ohjeista mitään viisastunut, niissä kerrottiin vain liottamisesta ja koulimisesta, kun kasvit ovat kasvaneet riittävästi. Ei vaan kukaan virka mittään siitä, että jos ne eivät kasva ollenkaan
Minä kylvin kolme viikkoa sitten, eikä ole vieläkään taimettunut.
millaisessa paikassa sinulla, viola, kasvaa?
Odottavan aika on pitkää… Kyllä ne sieltä puskevat, sanokaa minun sanoneeen…
täytyy varmaan näin idätysaloittelijana olla ylpeä kelloköynnöstuurista... t. the kelloguru
tosin valkoiset vasta tulleet pintaan, ilman liotusta.
lilat likosivat 2 vrk. ihan MERKILLINEN VENYVÄ JA LÄHES NARUMAINEN TALMA!!! niin, kuitenkin, lilat olleet mullissa vasta eilisillasta. ei vielä elämää.
Viherpeippo, purkki on huonelämmössä, aika lämpimässä vähintään +25astetta.
jestas, viola, lämpö ilman muovia 25 ja muovilla 32.
Teidän innoittamana on kait tässä kaivettava myös siemenpussini esiin, vai liekö jo myöhäistä? Ryhdyn siis tuumasta toimeen
Meinaatko Kathy, että vaikka on kolme viikkoa kylvöstä eikä mitään näy, vielä on toivoa? Mullakin nimittäin sama tilanne, ja tänään meni hermo. Huomenna ostan uudet siemenet ja kokeilen niillä. Aloin miettiä, että jos kelloköynnöksen siemenet vanhenee nopeasti. Siemeneni on nimittäin ostettu yli vuosi sitten, ja viime keväänä ne itivät n 100 %, ja nyt ei ollenkaan.
nyt tilanne on se, että muovin alla asteita 38. muovi on yleensä aina päällä ja multa kostea. itäminen loistava.
Vaikea sanoa. Joskus nämä idätysjutut ovat aika ihmeellisiä, toisilla itää, vaikka olisi samat siemenet, sama multa ja samat olosuhteet. Voihan niissä siemenissäkin olla vikaa, mutta odota vielä muutama päivä. Jos mitään ei tapahdu, tee uusi kylvö!
no niinpä sitä mäkin ihmettelin, että mun kelloköynnös noin iso on jo, mutta mä luin jostain lehdestä, että se pitää olla 24-28 asteen lämmössä että lähtee itää ja noh mullahan se on takan päällä, tosin ei enää kelmun alla! saas nähä miten tuo tuosta lähtee sit kasvaa, enneko sen saapi ulos! jaa lisäys vielä tähän, ekat kelloköynnöksen siemenet jotka laitoin kasvaa, niin niissä meni toista viikkoa enneko alkoi itää, mutta ne olikin aika viileässä itämässä, mutta heti kun siirsin ne lämpimään niin, johan alkoi näkyy alkuja, parin päivän päästä nyt ois seuraavana laitettava elämänlanka itämään
Kertokaapa ennen kelloköynnöstä kasvattaneet, pitäisikö taimet laittaa yhteen purkkiin vain kasvamaan. Laitoin vanhoihin amppelipurkkeihin kolme jokaiseen, nyt ne ovat kiinni toisissaan ja kasvavat tosi nopeasti. Kuinka kesällä, kun edellä on kerrottu, että yksikin taimi kasvaa isoksi, pitääkö kolmella olla “100 litran saavi” missä kasvavat, että voima ym riittää? On minulla uusi kasvatettava.
No eipä ihme ettei minulla ole itäneet, jos tosiaan pitää olla tuo 24 - 28 astetta! Minulla ne on olohuoneen lattialla, jossa on ehkä 20 - 22 astetta. Siirsin ne patterin päälle, katsotaan auttaako.
Minulla on kokemusta kelloköynnöksistä vain viimekesältä. Esikasvatin niitä kesäkuulle asti maitotölkin puolikkaissa ja latvoin ahkeraan. Pidin taimia ikkunalla kaukana toisistaa, etteivät takertuneet solmuun. Napsin myöskin tarttumakärhöjä kylmän viileästi pois.
Kesäksi istutin kaksi taimea ruukkuun jonka korkeus oli max 40 cm ja halkaisia n. 30 cm. Multana tavallista kukkamultaa ja lannoitteena vaaleanpunaista veteen sekoitettavaa yleislannoitetta. Kasvoi todella hyvin ja tuuheaksi ja kukkimaan rupesi elokuun alussa. Kukkia riitti talven tuloon asti ja paljon.
Oliko sitten aloittelijan mäihää vai hyvän kasvupaikan, mutta minulla siis viihtyi pienessä ruukussa. Paikka ei myöskään ollut paahteinen, aurinko paistoi suoraan vain iltapäivästä muutaman tunnin.
Välke Kiitos neuvoista! En sitten panikoi noiden kanssa, annan olla noin ja latvon vain ahkerasti! Jostain luin, että jos osaa sopivasti lannoittaa, ei liikaa, niin kukkii paremmin:-) Ne latvatkin näyttävät kasvavan, kun laittaa multaan!
17.7 2007 olen löytänyt kelloköynnöksestäni ensimmäiset nuput. Ja kun kävin lueskelemassa viimekesäisiä kasvattelujani, niin siellä kerron, että yleislannoitekkin on jossain vaiheessa loppunut. Laihanlaisessa mullassa minulla siis on kasvanut.