Kelloköynnös, Cobaea scandens

Hieno! Kohta alkaa uusi koitos.



Minulla ei ole kuin sinisten siemeniä nyt ja niitäkin vähän jäänyt viime vuodesta. Uusia en ajatellut ostaa, jos noilla saisi muutaman taimen. Viime kesä oli niin lämmin ja voitti kaikki aikaisemmat yritykseni. Sain monta kukkaa. Niillä eväillä jaksaa taas yrittää monta vuotta. :wink:

Juu, hienosti kukki täälläkin, joskin vain pari kukkaa kerrallaan, mutta kukki silti :slight_smile:

Tänä vuonna en laita ihan niin montaa taimea, ihan yksi tai kaksikin taimea riittää minun parvekkeelle :smiley:

Tulipa vastaan kuva yli 30 vuoden takaa, jolloin ensimmäistä kertaa kasvatin kelloköynnösta ja ihastuin siihen. Kesän mittaan se verhosi koko ruman parvekkeen ja kukkikin runsaasti.

Minen oo ikinä saanu kelloköynnöstä kukkimaan. Viimme syksynä oli jo komeat nuput, mutta kylmä ehti ennen kukkia :frowning: Sillon päätin (taas) etten enää kylvä. Joo, mutta miksi niiden siemeniä sitten taas on mullassa? :smiley:

Yhden tämmösen kuvan otin muistoksi viimme kesältä.
Loppukesästä kävin paikallisella puutarhalla ale perennoja katselemassa niin jopas siellä oli komea kellokönnös! Kyllä meinas suu loksahtaa auki. Korkeutta sillä oli vain joku 150cm, en tiedä olivatko latvoneet ahkerasti vai kuinka, mutta kukkia oli ihan mahdottomasti. Ikuna en oo niin komeaa köynnöstä nähny

Moonlight, siemet ovat mullassa sen takia, että se on komea köynnös ilman kukkiakin ja kukat ovat sitten plussaa. Minä olen saanut kukkimaankin :slight_smile:

Mulla oli komia ja kukkiva toissa kesänä, viime kesänä en saanu kukan kukkaa. Muutenkin olivat jotennii huonoja ja asta riepotteli sitten loput.

Hattutätejä liikenteessä, auttaisiko kylväminen syvemmälle? Onko antaa apuja kun ei suihkuttelu ja muovitus auta??

Jossain ohjeessa kehoitetaan liottamaan muutama tunti ennen kylvämistä. En kyllä itse ole ennen liotellut, mutta nyt laitoin hetkeksi uiskentelemaan. Tietysti se ei nyt auta noihin hattupäihin.

Minä kääräisin tänä keväänä pariksi tunniksi märän talouspaperin sisään. Joskus olen liotellut, joskus en ja aina ovat itäneet!

Jos ei suihkuttelu ole hattuja irroittanut olen vain nätisti sormin poistanut ne suihkuttelun jälkeen.

Laitoin juuri kelloköynnöksen siemeniä itämään olenkohan myöhässä vaiko ajoissa… kuinkakohan hitaasti7nopsaan ne itää.Päivisin lämmintä lasiverannalla ja yöllä vähän viileämpää keittiön pöydällä…

Kelloköynnös itää yleensä hitaasti -itsellä kesti 20 pv ja nyt ensimmäinen näkyy. En tiedä väriä.
Tosiaan! Mäkin liottelin niitä -pidin aluksi keittiön sivupöydällä ja kun ei itäneet siirsin lattialämmityksen päälle.

Mullei muistaakseni kovin kauaa menny, liotin siemeniä ensin ja sit vasta panin multiin

Saman satsin siemenissä voi olla isojakin eroja. Yksi itää vajaassa viikossa ja seuraava kolmen viikon päästä.

Oukei . lämmön päällä ovat ja odotellaan josko sieltä edes pari siementä lähtisi:) Viimekesänä ei jostain syystä kukkinut kovinkaan hyvin toissa kesänä taas kukki aivan loistavasti ja kauan.

Mulla iti noin parissa viikossa eka siemen,nyt 4-siementä itänyt.

Kasvuvauhti on jo parissa hurja.

Laitoin siemenet 15 helmikuuta.

Itihän ne sitten viimein! Omista köynnöksistä kerätyt simenet! Jippii! Oikean työvoiton makua… Kukat on kauniit mutta tykkään myös ihanan lehtevästä ja massiivisesta köynnöksestä. Yksi taimikin eli vielä viime kesältä mutta pakkasonnettomuudessa meni. Saa nähdä miten ehtii kylvökset kukkaan, noi monivuotiset onkin kukkineet upeasti…

Minäkin ajattelin kokeilla tänä kesänä kelloköynnöstä paahteisella etelänpuoleisella parvekkeellani. Jospa tämä olisi sellainen köynnös, joka siellä pärjäisi… Siemenpussin ostin eilen, huomenna kylvän esikasvatuslaatikkoon nämäkin siemenet. Ja sitten vaan jään odottamaan, että itäisivät. :wink:

Meillä paahtaa aamusta yli keskipäivään aurinko kesällä ja hyvin pärjäsi. Kannattaa kokeilla, vesijuoppo kylläkin on :wink:

Minulla isossa istutusaltaassa tosin mutta kovassa paahteessa on nuo köynnökset ja niin vain huvimaja hukkuu niiden alle. Köynnös saa paahdetta kyllä mutta majassa ruokailijat säilyvät viileinä…