… niin, minullakin oli tuota vielä viime kasvukautena, nyt ei lainkaan, on myyrälle hyvin kelvannut. On niin hyvin syöty, että jos en tietäisi missä se on kasvanut, en sitä osaisi kaivata.
Kaihonkukkaa olen siirtänyt vähän kerrassaan marjapensainen rauna-alueelle, olisi niin kaunista sinistä kukintaa keväällä ja kun pensaat ovat vielä lehdettömiä. Kuinkahan kestää tallauksen marjanpoimintaaikaan?
Oho, kylläpä on Jutilalla kevätkaihonkukka aikaisin kukassa! Meillä vasta lumikellot, helmililjat ja krookukset.
Tämä on kai lämpötilojen mukaan päätellyt että nyt on kevät ja alkoi kukkimaan ![]()

Kevätkaihonkukkaa vanhan omenapuun juurella.

Tästä saan kiittää Metsätähteä!
Nyt vasta minäkin tajuan kukan kauneuden, kun se on levinnyt isoksi matoksi… tosin perennapenkissäni, mutta olisi näköjään oivallinen puiden allakin.
Kevätkaihonkukka on juuri nyt kauneimmillaan. Meillä sitä on levitetty eri puolille pihaa.Loistavimmin kukkii vanhan vaahteran alla valkovuokkojen ympärillä.
Kevätkaihonkukka on mahtavan hyvä maanpeiteperenna, kaunis ja leviää hienosti.
Kevätkaiho on todella kaunis kukkiessaan ja sen jälkeenkin vielä, mutta kannattaa olla hiukan varovainen sen kanssa. Minulla se oli varjopenkissä ja levisi niin tiiviiksi matoksi, että alkoi tukehduttaa muita kasveja. Kaksi alppikärhöä (!) olivat kuoleman kielissä, ne oli pakko leikata matalaksi, iso ihana akileija on enää varjo entisestään. Nostin kaiken kevätkaihon siitä viime keväänä ylös ja n. kahden neliön penkistä taisi tulla suurinpiirtein neljä maitolaatikollista taimia.
Oikeassa paikassa on kuitenkin vertaansa vailla ja minäkin suunnittelen sen istuttamista paikkaan, missä ei voi tukahduttaa muita kasveja.
Kiitos anita varoituksesta! Mulla on samalla lailla kasvit kuin tuossa Jatuulin kuvassa eli kevätkaihoa omenapuun juurella ja puun runkoa vasten on laitettu kiipeämään alppikärhö. Täytyy siis pitää silmällä tuota viattoman näköistä kuristajaa. ![]()
Mun kevätkaihoni mihinkään leviä
. Olen sentään nyt yhden paikan keksinyt, missä pysyy hengissä varmasti ja pari muuta, jossa se saattaa pysyä hengissä jonkin aikaa. Viime kevään taimivaihdon taimia levittelin ympäri pihaa, mutta onneksi suurimman osan lykkäsin sinne varmaan paikkaan toisten seuraksi. Onko se jotenkin sitä mieltä, että mitä enemmän muiden puiden ja pensaiden juuria, sen parempi? Se selviämispaikka on nimittäin kuusaman juurella, marjakuusien vieressä, suuren koivun katveessa.
Ei nyt varmaankaan niistä juurista välitä, mutta varjosta kyllä ![]()
Minkä ihmeen takia sitten ne kuohkean mullan varjopaikat ei käy?
Se on varmaan taas näitä henkimaailman asioita. Liian märkää? Siis talvella.
Minä istutin viime keväänä norjanangervojen alle kevätkaihonkukkaa ja hopeatäpläpeippiä. Ideana oli, että saavat levitä kauniiksi matoksi koko alueelle. Olen hieman ollut huolissani kaihonkukan kilpailukyvystä, sillä näyttää pahasti siltä, että hopeatäpläpeippi aikoo jyrätä sen.

Anitan varoitus pani miettimään, että huolehdinko turhaan. Onko kevätkaihonkukka vain hieman hitaammin lämpiävää sorttia? Kasvattaa ensin juuristoa ja sitten röyhähtää? Tai kasvupaikka on liian aurinkoinen sille? (Aurinko paistaa siihen aamusta klo 13:een asti) Tai sitten hopeatäpläpeippi on vielä asia ihan erikseen…
Näin jossain rodojutussa suosituksen istuttaa kevätkaihonkukkaa rodon juuristoalueelle, jota ei kuulemma saisi pitää paljaana. Oliko mielestänne hyvä ehdotus? Mulla olis kyllä molempia, mutta vähän mietityttää se istuttaminen, rodo ei varmaan tykkää juurien kaivelusta. Asettuiskohan kevätkaihot siihen juurelle, jos tekis vain pikkuruisen kuopan ja panis enimmät istutusmullat keoksi juurten ympärille?
Varmaan toimii noin, ei sillä niin kovin suuria juuria ole.
Onkohan tämä kevätkaiho taas niitä peittokasveja, jotka eivät siedä tuulta? Nimittäin märkyysasiakin pitäisi olla noissa molemmissa mun paikoissa yhtä paha, itseasiassa kaikkein pahimmassa lätäkössä se on enemmän hengissä kuin siinä vähän paremmassa. Yksi muuten hyvä paikka, varjoa, hyvää multaa, eikä talvella märkyyttä, mutta pohjoistuulille altis, ei ole säästänyt yhtään kevätkaihoa.
Krevätkaihonkukka tuntuu viihtyvän vähän liiankin hyvin myös kukkapenkin reunalla.
