Minun pitäisi välttämättä kohta katkaista tämän vuotiset kiinarin pistokkaat kun kasvavat niin kovaa vauhtia..on varmaan 30-40cm pitkiä, mutta arveluttaa vähän näin syksystä pistää poikki.. juurtuukohan se katkaistu latva sitten näin syksystä.. vai pitäisikö odottaa kevääseen.. ![]()
Kyllä varmaan juurtuu, voi kestää kauemmin. Itse vasta syksyisin herään ja alan innokkaasti juurruttelemaan kaikennäköistä ![]()
Täälläkin täytyy leikata kiinaria, eli jos joku haluaa pistokkaita niin otan talteen, muuten menee kompostiin.

Onpas valtava kukka !
Ottaisin mielelläni pistokkaan jos on vielä vapaa. On niin komea että
mistä kohtaa leikkaan kiinanruusun kun haluan sittenkin siitä pensasmaisen enkä puuta.. ![]()

raitavomppu hei, itse leikkaan aina n.10-15 cm päästä yläosasta ja niin että jätät sen lehden + varren eli päältä leikkaus (oho onpas nyt varmaan vaikeaselkoisesti selitetty, vaikeeta selittää),
mutta kuitenkin niin, että lehti ja pikkuvarsi jää siihen sitten yläosaksi ja siitä kohtaa lähtee haaroitus (saksilla naps).
Hoyabella, olipas iloinen ylläri, kun olit laittanut kuvan siitä lähettämästäni kiinarista. Ja tosi hyvä, että nuput säilyi ja saat nauttia kukinnasta heti kättelyssä. Mun omani avasi tänään upean ison kukan ja pari nuppua on tulossa lisää. Koko päivän olen sitä ihastellut.![]()
Viikon isoin ilonaihe oli ensimmäinen nuppu sinihibiskuksessa
! Isokokoinen emokasvi on vaan ja käpristelee lehtiään, mutta pikkuinen pistokas, joka myös on pudotellut muutaman lehden, päätti punkea nupun esiin. Arvatkaa, kyttäänkö sitä joka päivä, onko se yhtään kasvanut ja ettei se vain ole pudonnut... ![]()
Tässä Hoyabellalle terveiset: Sain kaksi pistokasta siitä keltaisesta juurtumaan. Kuten kuvasta näkyy taimet voivat hyvin! Noissa kiinarin eri lajikkeissa on todella eroja. Se oma punaiseni juurtuu helposti ja kasvaa kohisten ja sitten tuon keltaisen kanssa täytyi tehdä monet temput ennen kuin onnistuin saamaan sen juurtumaan. Kasvu vauhtikin on noilla keltaisilla aivan erilainen kuin noilla" Ferrarin" punaisilla. Nuo keltaiset sopivat hyvin tänne Hämeeseen
.
Voi sentään, Hoyabella. Taisin olla sittenkin liian hätäinen arviossani. Näytät asustavan viidakossa-upeaa! Myöskin tuo vaaleanpunainen kiinari on kerrassaan hellyyttävän värinen
. Kun jossakin vaiheessa haluat hieman muotoilla sitä niin muistatko minuakin!
Tästä sinihibiscuksesta lähetin Hoyabellalle pistokkaita. Tämän vuoden kukinta meni myöhäiseksi, koska keväällä varastosta ottaminen jäi kovin myöhäiseksi. En ole uskaltanut talvettaa tätä ulkona ja istuttaa penkkiin. Se kasvaa ruukussa, jonka vien talveksi varastoon.
Hei nyt kuulkaa minun pieni pääni on aivan sekaisin noista ihanuuksista![]()
![]()
! En ole eläessäni nähnyt tuon väristä kiinaria ja sininen on lempivärini. Kerrotko sitten, Hoyabella miten juurrutuksesi onnistuu. Peukaloinen,taasen olen kerjäämässä pientä pistokasta, kun sellaisia on tarjolla.
En ole minäkään tuollaista ihanuutta koskaan ennen nähnyt. Ihana kerrassaan.
Tuo sinihibiscus (Hibiscus syriacus) onkin hieman väärän otsikon alla. Se on oikeastaan pihakasvi eli pensas, mutta en uskalla täällä IV-vyöhykkeellä kokeilla sen talvenkestävyyttä ulkona. Siksi talvetan sen viileässä varastossa tai autotallissa. Talvella se pudottaa lehdet pois ja on aivan puumainen ranka. Nopeasti keväällä päästyään valoon, se alkaa työntämään uusia versoja ja lehtiä. Leikkaan sitä keväällä reippaasti. Tuonkin olen kasvattanut pienestä pistokkaasta ja se kukki eka kesänä. Nyt minulla on kaksi aika isoa sinihibiä. Keväällä lähettelin leikkuujätettä fyllin puolella. Ensi keväänä saa muistuttaa minua siitä jätteestä. Nyt on ehkä turha juurruttaa pistokasta, kun se saattaa kuitenkin menehtyä talvella. Varminta kasvuun lähtö on keväällä. Hoyabellalla on niin hieno viherhuone, joten siellä se varmasti selviää talven ylitse. Etelä-Suomessa olen kuullut menestyvän talven ulkonakin. Rakastaa kesällä aurinkoa. Ehkä siitäkin syystä omani ei ehtinyt kunnolla kukkimaan tänä kesänä, kun laitoin ruukun kesäksi terassin kaiteen viereen varjoon terassin sisäpuolelle. Olisi pitänyt viedä ruukku keskelle pihaa aurinkoon, missä on ollut aikaisempina kesinä. Toinen syy on se, että otin liian myöhään keväällä ruukun autotallista valoon.
Peukaloinen, ei se mitään haittaa vaikka onkin tällä osastolla-pääasiassa, että jossakin. Pidän itseasiassa omaa sisällä kasvavaa kiinarianikin kesäisin ulkona, joten sille kelpaa kaverit vallan mainiosti. Se sisäkiinari kyllä talvehtii lehtineen n.18 asteessa, mutta voin tarvittaessa talvettaa sellaisen ulkoversion autotallissa pasuunan kukkien kanssa. Aion kyllä sitten muistuttaa Sinua ensi kevään koittaessa, sillä nyt menetin sydämeni tuolle kaunokaiselle!
Mulla sinihibiscus on kesät talvet tuolla ikkunalla, kukkii aina joskus kun sitä huvittaa. Voisikohan sen talvettaa tuolla meidän kylmäkellarikomerossa? Siellä talvetan mm. pelakuut ja viiniköynnöksen ja aprikoosin sun muut.
hakusessa olis lisää pistokkaita, ja siis vaalea kukkaisen tai kaksi värisen kukan pistokkaita. voin maksaa pistokkaasta postikulut.
Sinihibiscuksista on ketju tuolla pensaat-osastolla. Peukaloinen, minulla on samanlainen sininen ihanuus, se vain ei kukkinut tänä kesänä ollenkaan. Miten lannoitat tai mitä muita taikoja teet, että saat sen kukkimaan? Ainoastaan heiveröinen pistokastaimeni suostuu punnertamaan nyt ekan nupun.
Yleensä saan kiinanruusut tapettua alka aika yksikön ja siksi olenkin vannonut etten ikinä sellaista itselle hommaa... Jotenkin se pääsi keväällä unohtumaan ja erehdyin ostamaan tämän bauhausista kun oli tarjouksessa:
Sitten kun taas muistin mikä juoppo kyseinen kasvi on niin yritin puolitahallani tappaa sitä, vaan eipä se edes nuppuja tiputtanut. Sen verran sitkeä tuntui olevan että aloin hieman panostaa sen hoitoon ja kesä kierrettiin yhdessä Suomea. Aina jos tiesin olevani yli 2vrk poissa kotoa niin kukka vaan autoon mukaan. Kesän aikana on tuplannut kokonsa. Kiltisti kukkinut jo useamman kuukauden putkeen ja edelleenkin tekee nuppuja. Ensin oli ihan tavallisia kukkia, sitten teki "puolikerrottuja" ja nyt ollaan siirtytty "jätti"-kukkiin. Kukan halkaisija on n.20cm, ja hieman huvittavan näköinen kun ei kasvilla ole kokoa itsessään kuin puolisen metriä. Tästä innostuin ostamaan toisenkin kiinanruusun (kellertävä), mutta se tuntuu taas olevan perus nirppanokka jolle ei kelpaa mikään ja nuput tulee alas ropisemalla.
Pistetäänpä kuva niistä "puolikerrotuista" kukistakin:

No ohhoh!
Onpa upea! Se haluaa selvästikin kiittää sinua hyvästä hoidosta ja kiinnostavasta kesästä. ![]()