kauhea ja avuton olo kun ei voinut mitenkään toista auttaa,vaikka Manu niin anovin katsein tuijotti mua suoraan silmiin kun makasi peittoon käärittynä äsken sylissäni hiljaa…tällä hetkellä on jo varmasti päässyt parempaan paikkaan.
Tässä Manu rakkaan Onni veljensä kanssa.Nyt Onni täällä tuijottaa mua ja ihmettelee miksi äiti kokoajan itkee...Äsken tuijotti eteisen ikkunan läpi kun istuin lattialla kipeä Manu sylissä.Taitaa nyt vaistota ettei veikkaa enää ole....
Olen Fellow`n kanssa samaa mieltä tuosta vapaana pitämisestä. Kun naapurustoon on ilmestynyt kissanpentu olen yrittänyt puhua etteivät päästäisi vapaana liikkumaan, mutta eipä ole mennyt perille. Yksi toisensa jälkeen sitten on kissat jääneet autojen alle.
Voi sentään, miten surullista. Myötäitku on lähellä.
Fellow ja jutita ovat oikeassa, mutta se ei nyt lohduta Lissu85:tä.
Siis jätetään tässä kohtaa moralisointi ja otetaan osaa Lissu85:n menetykseen.
Surullinen ja lohduton on taatusti Lissun mieli. Siis vielä kerran: myötätuntoni ilmaisu. Luultavimmin Manulla on jo hyvä olla.
Olen Tinden kanssa samaan mieltä. Syyllistäminen ja moralisointi ei ole oikein tässä tilanteessa.
Lissu85, voi kuinka surullista! Mutta niin voi käydä, onneksi pääsi kotiin, ja voitte auttaa! Maailma ei ole aina oikeudenmukainen, vahinkoja sattuu!
Voi kauheeta. Olen pahoillani Lissu85.
Joskus vuosia sitten meillä jäi kissa auton alle. Se ei päässyt itse enää tieltä pois, mutta joku ohikulkija tunnisti kissan ja tuli meille kertomaan siitä. Hain kissan, itkin ja surin ja vein sen lääkäriin. Lääkäri katsoi kissaa ja sanoi, ettei sille mitään voi tehdä, leuka murtunut, takajalat ei toimineet. En enää muista miksi, mutta jostakin syystä se lääkäri ei sitä kissaa lopettanut. Hyvä niin, jälkikäteen ajateltuna.
Kissa makasi yön yli paikallaan ja aamulla se raahautui ruokakupilleen syömään etukäpälien varassa, takajalat eivät toimineet. Mutta pikkuhiljaa se kissa siitä kuitenkin toipui itsekseen ja takajalatkin alkoivat toimia jo ihan päivän tai kahden sisällä.
Äsken tuli mies kotiin.Oltiin hetki hiljaa ja itkettiin molemmat.Sitten mies lähti ulos ja teki Manulle pienen puuarkun jonka pehmustin sen Manun lempi tyynyllä,jolla se nukkuu aina sängyssäni.Laitoin arkkuun muutaman valokuvan jossa Manu on onnellisena Onnin ja äitin kanssa ja rakastavan viestin.Nyt aurinko alkoi paistamaan pihakoivujen alle jonne kultamme hautaamme...Helpottaa vähän oloa kun saa teille purkaa sydäntään.Kiitos teille jotka ymmärrätte suruni.
Ihan kylmät väreet nousivat pintaan, kun luin Manusta ja surullisesta uutisesta. Osanotto minultakin!
Äsken hain Eetu-koiran kanssa liiteristä puita ja huomasin liiterin vintillä mustavalkoisen kissan, joka viime talvenakin majaili silloin tällöin nurkissa ja naapureissakin. Tunnistin sen siitä, että nenä oli ruvilla. Eetu ajoi sen pois, mutta onneksi ei lähtenyt perään. Tuli paha olo kissan puolesta, talvi ja kylmät tulossa eikä raukalla ole kotia. Tekisi mieleni viedä sille ruokaa, mutta se taitaisi olla virhe. Löytöeläinkotikin on 30 kilometrin päässä, joten siitäkään ei ole apua.
Ymmärtää voi, vaan ei sitä surua poistaa. Tee nyt niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä, jos tuntuu hyvältä, katso Manun kuvia, laita niitä vaikka tänne, vaikka luultavasti täällä moni sitten kyynelehtii.
Ja jos tänne kirjoittaminen tuntuu vähänkään helpottavan pahaa mieltä, anna sormien naputtaa näppäimillä.
Nyt et voi Manun hyväksi mitään tehdä - sillä on hyvä olla. Sitä ei enää ole. Ja niin meille kaikille joskus lopulta käy. Me jäämme vain toisten ihmisten mieliin.
Ja ajatukset kantavat meitä kuolemammekin jälkeen. Oli kyse ihmisistä tai eläimistä. Siis kaunis ajatus Manun muistolle. Koita Lissu85 jaksaa - ensimmäiset päivät ovat niitä raskaimpia. Ja sitten suru hiljalleen hellittää, jokaisella vähän eri tahtiin, vaan se silti hellittää.
Mieti, Lissu, olisiko mahdollista ottaa uusi kaveri Manun tilalle?
Otan osaa suruusi Lissu85.
Täällä meillä päinkin eräs ihana kissa kohtasi liian pian (oli puolisen vuotta vanha suurin piirtein) loppunsa auton murskaamana. Vaikka tuntuu pahalta pitää kissojaan sisäkissoina, virikkeitä on kuitenkin vähemmän kuin olisi ulkona seikkaillessa -mutta en voisi öitäni nukkua koska koko ajan pelkäisin pahinta (olen hitusen pessimisti luonteeltani). Meillä on tehty ulkoiluhäkki, jossa kissamme saavat tuijotella lähistön lintuja ja haistella hajuja. Tarkoitus olisi vielä suurentaa häkkiä, ehkä ensi kesänä.
Ruoka-asiaan vielä. Kyllä näissä roduille suunnitelluissa ruuissa (ainakin erään valmistajan) on viimeisen päälle ajateltu rodun vaatimuksia: esim jollakin rodulla on tyypillistä nivelongelmat, ja sen tähden ruokiin on lisätty niitä ravintoaineita, jotka vähentävät kyseisen ongelman syntyä, tai liittyen iho-ongelmiin joita myös on joillakin roduilla enemmän kuin muilla, jne… Onhan se toki hienosäätöä, mutta niinhän se on vaatteidenkin kanssa: halvallakin saa ihan vaatteen asian ajavia, mutta kalliimmalla saa sitten extraa 
Meillä on vielä 3 kissaa.Onni,Hellä ja Harmi,jotka ovat sisäkissoja.Ainoastaan Manu oli kissoista se joka kävi ulkona,ja tähän asti ei ollut koskaan poistunut pihasta....Manukin oli ekat 5 vuotta sisäkissana,mutta vuosi sitten kun muutettiin tänne maalle Manu ei enään tullut toimeen sisällä.Tappeli toisten kissojen kanssa,pissaili pitkin poikin ja muutenkin oli tosi stressaantunut.Niinpä oikeastaan oli ainoa mahdollisuus koittaa pärjäisikö Manu jos pääsisi välillä ulkoilemaan vapaasti.Kaikki meni vuoden verran tosi hyvin,Manu vaikutti maailman onnellisimmalta kissalta kun sai saalistaa myyriä omasta puutarhasta ja kiipeillä pihapuissa.Onnea riitti vaan liian vähän aikaa....
En itsekkään hyväksy vapaana juoksevia kissoja,meidän Manu vaan oli erilainen...Leikattu,pulska sisäkissa joka viihtyi ulkona vaan puoli tuntia kerrallaan,omassa pihassa ja sitten piti päästä sisälle syömään.Eikä edes yrittänyt saalistaa lintuja,vaan pelkäsi lentäviä talitinttejä....
Missään tapauksessa en ole väheksynytn Lissun tai kenenkään muun kissansa menettäneen surua! Muita kissoja ja niiden omistajia ajatellen tuon kuitenkin esille sen puolen että jokainen joka päästää kissansa vapaana ulkoilemaan ottaa tietoisen riskin siitä että kissalle jotain sattuu. Tätäkin palstaa lukee ihmiset joille tulossa kissa lähiaikoina tai joskus tulevaisuudessa ja heidän ajatuksiinsa ja päätöksiinsä yritän vaikuttaa. Ja joskus ihmiset ei vaan osaa ajatella niitä vaaroja kun “kissathan on aina kulkeneet vapaana”. Ihan samoin paasaan tästä kuin myös kissojen leikkaamisesta. Lissun suru on taatusti suuri ja jos voisin sitä mitenkään helpottaa niin sen tekisin. Ja olen ihan oikeasti pahoillani hänen menetyksensä takia.
Osanottoni Lissu85.
Suuri osanottoni Lissu85 nyt on kovaa ja ajatukset kääntyvät aina puutuvaan kissaan, mutta aika kultaa surun kun jaksaa mennä päivä kerrallaan eteinpäin.
Minäkään en hyväksy vapaasti ulkoilevia kissoja ja toivon että jokainen joka nyt ottaa uuden kissan ei päästä sitä ulos vapaana.
Väliin joutuu pakosta jonkun kissan päästään ulos ulkoileen niinkuin nyt Lissu85 joutui tekeen.
Onneksi minä en ole koskaan ajanut kissan yli monta kertaa on ollut lähellä, kun kissa on juossut tielle ojasta yllätäin.
Minun ystävä istui kavenrinsa autossa kun kissa hyppäsi ojasta auton eteen siinä ei ollut mitään keriinyt tekeen kissa jäi alle ja pääsi kissojen taivaaseen, mutta tämä kuski oli ottanut asian niin raskaasti että oli joutunut sairas lomalle viikoksi vaikka syy ei ollut mitekään hänessä.
Voi Lissu85, otan osaa. Timonin jälkeen Nyyti toi ehdottomasti auringonpaisteen meidän risukasaan, mutta teillä on vielä niin iso katras, että liekö tarpeen miettiä uutta jäsentä. Niin, tai onhan teille se vähempikarvainen jäsen jo tulossa!
Usko pois, pian jo tulee se hetki kun pystyt ajattelemaan Manua hymyillen, eikä itketä ihan niin paljon. Jaksamista teille!
Lämmin halaus ja osanotto Lissu85!
Lissu85, myötäelän kanssasi täällä minäkin!