Tänääki vahri nii maan perusteellisest! Ja haukkusim nii et pitäjä raikkus. Ja murisim. Meinaa tosi vaarallissi kroksei, jotk uiva tuule voimast piripintta täyres vestynnyris.
Mein ihmispoik ol, josta syyst, pistäny kroksinsa sin uima ja mää pirim et ne olis ni vaarallise ko ne itelläns liikkusiva. Ja mnu emänt tul ulos ja ol valmin vaik tunkeilija hakkaman, mut sit asja selvis. Ja mää oli nii ylppi ko sillain vahrisi torppa. Et iha rapsutuksii sain ja kehuit. Mut et kui se akk laink sillai nauro, sitä mää e laink ymmär!
Jos se Nuun huolehtima koira on tuotu vaikkapa Viipurien koirien avustuksella Venäjältä, luovutussopimuksessa sanotaan yhtä jos toista koiranpidosta. Kirjallinen ja molempien osapuolten allekirjoittaman sopimuksen luulisi sitovan myös koiran omistajaa.
Tapasin tänään yhden vanhemman rouvan joka viettää kesät vielä tässä lähellä vanhassa kotitalossaan. Kerroin hänelle tästä koirasta, ja hän heti kysyi miehen nimeä. Kuultuaan sanoi “Ai sen talon koiria”. Hän oletti että kyseessä on kolmas sukupolvi jota hän ei enää tunne, mutta tunsi kaksi edellistä sukupolvea, isoisän ja isän. Sanoi että se talo oli jo aikoinaan tunnettu leväperäisestä koiranpidostaan. Aina silloin tällöin jo ennen vanhaan täällä liikuskelleista irtokoirista on aina vaan todettu että “ne on xxx:n koiria”. Hän oletti että koira päästetään ulkoilemaan vapaana aivan tarkoituksella.
Nyt meille riittää tämä yksi vintiö, joka yöllä pakkautuu isännän iholle, pitää 2-3 aikaan käyttää yöpissalla, herättää aamulla viim.klo7 aamupisulle ja ruokkimaan, karkaa naapurin pihalle tarpeilleen, jos silmä välttää ja kantaa kaikki aarteet omaan pesäänsä (sukat, paperitollerot, lasten lelut, kävyt yms.) Ihana<3
Merlinille kiitos paketista! Joo, pienen suti alkaa muuttumaan ihan oikeaksi parraksi. Samaan aikaan isomman parta lyhenee kun tuo riivimö siinä roikkuu.
Juu, kyllähän Aukustilta terhakkuutta ja tempperamenttia löytyy… : )joskus vähän liikaakin. Kyllä herra osaa olla kilttikin välillä, silloin kun on väsynyt tai nukkuu!!.. ja makupalasta herkkusuu menee vaikka solmuun.
Mulle on ollut sen luonne yllätys. Ikinä mulla ei siis ole metsästyssukuista koiraa ollut, miehellä on moniakin. Se on niin tomera ja peloton pikkukoira, etten ole ennen tavannut. Metsässä on seikkailtu puolukoita poimimassa, niin se on sitkeä rämpimään maastossa kuin maastossa, juo rapakosta ja maistelee marjoja. Sitten kun päästään autoon, niin sippaa samassa sekunnissa.
Kaikki ruoka kelpaa hyvin ja massu toimii, vaikka välillä saa herkkujakin.
Ärhäkkyyttä sillä on ja periksi ei anneta, puree lahkeesta ja takin helmasta… eikä alistu pikku kummassa.
Vanja löysi ensimmäisen metsälinnunkin, pyy oli ikkunaan lentänyt ja kuollut, niin Vanja oli jo kovasti sen kimpussa. Oli pakko haudata lintupoloinen syvälle pihan perälle, ettei koiruus sitä syönyt.
Muoks. hän on myös sellainen tapaus, että varmaan muistaa ikänsä jos vääryyttä kokee; toruttiin kun sattui kak-vahinko lattialle vaikka oli just tultu ulkoa, niin meni monta päivää ennen kuin suostui enää kak* meidän nähdemme edes ulkona. Tämän kanssa saa olla tarkkana kasvatuksen kans!
mulla menee tuollaiset yli hilseen.