Meillä pennun pureskelu loppuu etikalla- mutta sitä etikkaa pitää lisätä aika usein. Ja siitä huolimatta tuo otus kynsii niitä jalkalistoja, kynnyksiä yms joita olen etikalla sivellyt…
Meillä pureskelu loppui vasta tabascolla, ja sekin näytti vähän epävarmalta. Lopetti kuitenkin 
Muoks, tosiaan nyt taas muistin millainen tuo nuorin snakuni on ollut ihan pienestä naatista asti. Onnekseen ihailen koiraa jolla on persoonaa ja luonnetta vaikka muille jakaa - sellainen suihkuraketti ja pikku jäärä omine juttuineen tuo on vieläkin koko 4-vuotiaan ylväällä olemuksellaan. Muruseni
Kaunis kiitos onnitteluista ja peukutuksista <3
Tämän pennun kanssa on sujunut ainakin vielä aika kivasti, eikä paikkoja ole vielä rikottu. Suurin tekijä pennun virranpurkajana on tuo meidän Vanja neiti, joka jaksaa leikkiä ja touhottaa aamusta iltaan.
Pentu on vasta 9vko, joten ehtiihän se vielä vaikka mitä koiruutta keksiä ennen “aikuistumista”.
Ostin ensimmäisen naksuttimen, koulutusta varten, ja parissa päivässä on Sake oppinut tykkäämään naksusta, tulee juoksujalkaa kun naksauttaa, vaikka mitä olisi tekemässä.
suihkuraketti ja pikku jäärä…
ihana kuvaus, Nuu!
Tuosta etikasta vielä, minä laitoin etikan suihkupulloon ja sillä suhauttelin päivittäin kaikki kriittiset paikat, varsinkin silloin kun poitsu jäi pidemmäksi aikaa yksin.
Lisäksi Urholla oli pentuaikanaan ärsyttävä tapa pureskella käsiä. Siihen oli toinen pienempi korkillinen pullo, josta sipaistiin käsiin pieni määrä. Kaveri siirtyi heti takavasemmalle - suhautusten kera. 
Lopulta riitti jo pelkkä korkin aukaisu ja pikkuhiljaa tapa jäi kokonaan pois.
Siis etikkaa raakanako? Edellisestä pennusta ovat jo erinäiset paikat hauskasti oranssiraitaisia, kun chilikastiketta käytin karkottimena ja touhuissani en tajunnut, että se värjää.
Nuu, saammeko kuvia myös suihkuraketista ja pikku jäärästä?
Ihan tavallista väkiviinaetikkaa (10%) olen käyttänyt.
Luonnonmukainen haihtuva aine, mutta haisee koiran nenään niin maan perusteellisen pahalta. Eikä värjää.
meilläkin tälläinen villakoiran ja pumin risteytys tyttö kotiutui lauantaina meille, kyllä on suloinen
Pöytätavat kunniaan http://www.youtube.com/watch?v=UW3QkJkz0_g
Eihän haittaa jos olen vähän likainen…
Eihän??
Bokseripoikamme Jalo on aika paha pideltävä, jos vastaan tulee suuri, musta, ärisevä koira. Jos se on isännän kanssa lenkillä, ongelmia ei ole. Luin jostain mainoksesta happisuihkeesta, jota näissä tilanteissa voi käyttää keskeyttämään epätoivottavan käyttäytymisen. En ole kuitenkaan uskaltanut kokeilla, vaikka innoissani tämän suihkepullon tilasinkin. Pullon kyljessä lukee Corrector. Onko kellään kokemusta tällaisesta?
En ole kuullutkaan (tarvitsee ottaa selvää), vesipullo on meillä ajanut saman asian.Joku pieni käteen sopiva pullo, josta voi truutata vesinoron koiran päälle nopeasti.
Pysäyttää ei toivotun käytöksen.
Itse vain kannattaa myös panostaa omaan käytökseen ja tehdä koiralle tiettäväksi ettei halua tutustua vastaantulijaan vaan ohi mennään ja reippaasti. Itse pitää siis olla täysin välinpitämätön ja tärkeää on se ettei ota katsekontaktia vastaantulijaan, sillä koira huomaa sen heti ja päättelee että sinä laumanjohtaja aiot sittenkin ehkä kohdata sen vastaantulijan ja silloin koira heittäytyy puolustuskannalle, jos sitä pelottaa ja peli on taas sillä kertaa menetetty.
Eli siis kun huomaat vastaantulijan. Hyvä kontakti omaan koiraan, ettei sille juolahda mieleen alkaa tuijottaa epäilevästi vastaantulijaa.
Jos se yrittää jotain tiukka EI ja suihkaus ja ohi vaan.Tilanteen ohi mentyä koiraa toki voi ja pitääkin kiittää hyvästä suorituksesta.
Kukin tavallaan. Jollekin helpottaa jos alussa koira seuraa parhaiten herkkupalaa, niin niiden avulla ohi. Jos meinaa murista niin tiukka EI + suihkaus ja ohi vaan…
Me ollaan pahimmillaan treenattu tätä ihan kotitiellä. Sellaiseen aikaan että tästä menee paljon pyöriä/mopoja ja koiria ohi.
Koira nimittäin pelkäsi kaikkia muita koiria ja haukkui aivan hysteerisesti ![]()
Lisäksi keksi pari kertaa kilpajuoksun makuun radoilla/maastossa päästyään että mopo pitää ihan samaa ääntä kuin viehe radalla ja siitäkös innostunut jahtihaukku syntyi ![]()
Omat isot pyöräilevät ja sen vuoksi ilmeisesti jokainen polkupyörä pitäisi päästä tarkistamaan, etteivät vaan jätä häntä ![]()
Kävelimme siis kotitietä ees taas. Reunaa pitkin ympäri ![]()
Aika äkkiä koira tajuaa mistä on kyse ja oppii nopeasti.
Vuosi sitten opimme konstin ja nykyään lenkkeily on jo ihan mukavaa ilman vesipulloakin ja sanon suoraan että olen elämäntilanteen vuoski hidas ja kehno kouluttaja ja ohjaaja koiralle, sillä yksin lenkille pääsen harvoin. Kun lenkkeilee parin pikku fillarin ja tuplarattaiden kanssa…siinä on kouluttaminen sanoisinko -haasteellista ![]()
Eli moni muu saisi varmasti parempaa tulosta ja nopeammin-sitä tahdon sanoa.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Meillä oli nykyinen vehnä-vanhus nuorempana oikea remmirähjä kaikille joita se pelkäsi. Tästä päästiin jostain lukemallani ohjeella, että kierrettiin aluksi kunnolla kauempaa nuo tapaukset jotka se koki uhkaaviksi. Sellainen puolikaaren muotoinen lenkki sen vastaantulijan sivuun. On toki välillä aika haastavaa ja vaatii kaikenmaailman pusikosta menemistä, mutta sitä kautta ongelma helpotti.
Nykyisinkin kyllä rähähtää pahasti parille koiralle (jotka siis nähdään aika usein ja joista toinen on käynyt omamme kimppuun pahasti muutamia vuosia sitten).
muoks. Vielä tuohon suihkautukseen, niin se saattaa toimia keskeytyksessä mutta sen lisäksi täytyy tietysti silti opettaa se oikea käyttäytymistapa.
Juu tuo kiertäminen on oivallinen tapa ja korostaa sitä samaa, mitä ajan takaa että vastaantulijaa ei huomata = koiralauma toimii niin, jos johtaja kiertää vastaantulijan kaukaa, muutkin kiertävät ja ei tarvitse miettiä miten kohdataan.
Meillä ongelma oli juuri se että kierräpä siinä sitten pusikoita tuplarattailla
Kun meillä ei ole jalkakäytäviäkään, eli kahta puolta normikapeaa tietä kuljetaan ja muuta ei voi ![]()
Sain tuon vesipullo avun eräältä koirakouluttajalta. Samaan voisi käyttää myös haukunestopantaa. Eli se reagoi heti siihen haukunyritykseen.
Koko ajan muuten on tärkeää ettei korian remmiä revitä tiukalle.
Jolloin koira saa mahdollisuden kiertää niin kaukaa pusikosta kuin voi, vaikkei itse sinne pääsisikään. Vähitellen remmiä lyhennetään (kiristämättä) jotta koira oppii että ohi voidaan mennä tosi läheltäkin mutta silti ei jouduta kohtaamaan.
Tärkeintä tuossa suihkautuksessa kuten palkkaamisessa ja yleensäkin koirien kanssa touhutessa on ajoitus. Että koira oikeasti tietää mitä siltä halutaan ja mikä on toivottua.
Muistan jonkun kouluttajan vinkin joskus vuosien takaa jo, että mieluiten makupala saisi olla kouluttajan suussa. (tyyliin lihapullanpaloja poskessa) että voi sylkeä sen koiralle, samalla saada katsekontaktin ja toimia nopeasti sotkeutumatta omiin käsiinsä ![]()
(kasvissyöjänä en ole kokeillut) ![]()
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Koira lukee sitä ruumiin kieltä kyllä niin vikkelästi, että ensin pitää treenata itsensä, että kohtaustilanteessa ei jännittyisi tai teksi mitään muutakaan, josta koira tulkitsee omiansa. Meillä ei ole muista koirista ongelmaa, mutta jotkut pahaääniset tai ylinopeutta ajavat moottoriajoneuvot ovat hankalia. Naapurin traktori oli pahin vihollinen, mutta viimein koira rauhoittui. Kyllä olin tyytyväinen aikaansaannokseeeni. Naapuri sitten kertoi vaihtaneensa jonkun hihnan siihen traktoriin, eikä kuulemma kertaakaan ollut meidän koira saanut kohtausta sen jälkeen.
Meilläkin tuo vanhus haukkui ennen kaikki diesel-autot, naapurin kuorma-auto oli ykkösvihollinen. Nykyisin sillä on niin huono kuulo, ettei sitä enää nuo autot haittaa ![]()
Nyt helppiä. Viime yönä Eetu herätti ulos monta kertaa, aattelin että sillä on ripuli mut sit pyllyn lähempi tarkastelu osoitti että siitä ei ollut kyse, no aamulla se taas meni tuonne metsään ja oli sielä sen vartin verran, no äsken taas mentiin ulos ja nyt älysin mistä on kyse, se pissaa ihan hirveesti, semmosia pikkuliruja teki varmaan 15 ja se ihan niinku puristaa sitä pissaa ulos, maha tekee sillai jännästi, en osaa sitä oikein selittää, onkaan sillä pissatulehdus?
Kyllä tuo kuulostaa sellaselta, Jade, että kantsii soittaa elänlääkärille. Siinähän voi tulehduksen lisäksi tai sijaan olla vaikka virtsakiviä tms.
Kyllä, eläinlääkärin neuvoa kannattaa kysyä. Uroskoiralla myös eturauhanen voi vaivata eri tavoin…
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
No Eetun vakkarilekuri on syyslomalla vielä kaks viikkoa, toiselle elukkalääkärille saatiin aika vasta torstaille. Eetu ei onneksi ole kipeen olonen, syö ja leikkii niin ku ennenkin, voiko se kastraatio joka tehtiin helmikuussa aiheuttaa jotain tuommosta ekstra merkkaamista?
Muoks, ei se lekuri sairaslomalla oo ku syyslomalla 
Kaupungin elukkalääkärille saatiin aika heti, tultiin jo takas, pissatulehus soli,kuurin se sai ja toivottavasti pissa alakaa pian kulukemaan normaalisti