Otin Natasta lumikuvia äsken lenkillä. Kokeilussa on Nikonin D50, kyllähän sillä saa upeita kuvia, kun osaisi ottaa! Muutama onnistunut otos, metsäisellä varjon kohdalla kuvat meni ihan siniseksi. Pitäisi kait osata säätää jotenkin… ehheh. Kunhan räpsin!
Tämä on lemppari.
Harmittaa ihan kamalasti kun tuli liian tiukka rajaus liian alas (Nata just hyppäsi) ja korvasta puuttuu pala! Tuo lumikuono ja kieli on ihan mainiot.
Varjo on ihan sininen mutta Nata on aurinkopläntissä. 
Se ainut sula läntti piti haistella tosi tarkkaan. 
Aiemmin oli vähän eri näköisen koiran ravistus… tässä Natan!
Vielä yksi. 
Poppius, rajaa kuvankäsittelyohjelmalla tuo ylin kuva siten, että allareunan maa jää kokonaan pois ja reuna on hieman tassujen alapuolella. Silloin ei korvan puuttuminen haittaa lainkaan vaan rajaus on oikein mukava!
Todella kauniita kuvia Poppiuksella! Aivan ihania nuo vauhtikuvat!
Pitääpä itsekin lisätä talviaurinkokuva, vaikka onkin itse asiassa jo viime talvinen. Mutta kun Tiltu oli sunnuntain näytelmissä paras narttu kolmonen - vaikkei serti vielä(kään) kohdalle osunut, niin silti olen aika onnellinen ja tämä kuva on suosikkini näistä kahdesta punaisesta
Joo voi sen rajata Indy ja sitten se onkin aika kiva… mutta tykkäisin tuosta ilmavuudesta loikkaavan koiran alla! Heeman punaiset ovat… punaisia! (vai oransseja…) Ihana kuva.
Jännittävää, meidän pieni koiralaumamme kasvattaa kokoaan kahdesta kolmeen koiraan ensi vkonloppuna…
Onnea matkaan Tipilintu. Mikäs se olikaan teikäläisen rotu ?
on kääpiösnautseri ja suursnautseri. Nyt tulee saksanseisoja.
Tipilintu, vähän noin muistelinkin. Tuohon sarjaanhan olisi mennyt mukavasti vielä se keskari
Uuuh kuinka ihana kuva on Poppiuksella Natasta!
Kakkakeskusteluja luen intohimoisen innostuneena ja kun loppuun pääsen, lupaan laittaa vielä omia huomioita tästä tuikitärkeästä aiheesta. Vaan nyt olen vasta sivulla 680, joten hetki kestää.
Nyt on luettu välilehdet 680-682.
Ja nähty Heeman punaiset kuonokkaat riviposeerauksessa. Ovat ne ihania!
Mutta se siitä ihastelusta, ja sitten asiaan: kakkakeskusteluun.
Meillä edesmennyt Ronja rakasti syödä ruohoa tai tarkemmin sanottuna juolavehnää (onko oikea termi, teräväreunainen korkealle kasvava korsi tai ruoho, jolla valkat juuret?).
Eikä sillä ollut mitään syytä niin tehdä, tai näin luulisin. Siis ei syönyt pahaan oloonsa, vatsaansa puhdistaakseen, tai oksentaakseen, vaan ihan vaan rakkaudesta luonnon salaattiin.
Massussa sitten nuo ruohot muuttivat olomuotoaan ja peräpäästä tuli sitten juolavehnäköysinauhaa.
Ronjahan oli hienostunut lady, ja sitä nolotti ihan hirveästi tuollainen ruohoköysi, jota täplitivät muutaman sentin välein roikkuvat pienet kakkakikkurat. Se päkelsi ja päkelsi selkä kaarella, vaan ei tuskasta loppua tullut. Takamukseen jäi roikkumaan kakkanokareinen heiluri, ja Ronja lähti cowboy-tyyllisesti juoksemaan, jalat harallaan, heiluri jalkojen välissä heiluen.
Mamma tietenkin apuun ja köyttä vetämään. Väärin! Nuo vihreät sulamattomat ruohonraadot olivat reunoiltaan vielä terävät ja tekivät kipeää peräsuoleen. Uik uik ja verta.
Taas juostiin kakkaheiluri perässä roikkuen, kärsivänä ja onnettomana.
Joskus napsaisin kakkaheilurin saksilla poikki, mutta heikko apu sekin. Kun köyttä oli suolistossa vaikka kuinka paljon. Ja hetken kuluttua koira oli taas selkä köyryllä lisää köyttä pukkaamassa.
Lopulta ei auttanut muu kuin kova komento, eli pyrkimys kieltää Ronjaa joka kerta kun se aikoi jyystää ruohoa. Ronja mulkoili minua kuin pahintakin natsia. Ja kun silmä vältti, se oli taas rouskuttamassa juolavehnää.
Harmitti aina niin vietävästi, ettei muuten fiksu koira koskaan pystynyt ymmärtämään ruohon ja hankalan kakan yhteyttä.
Lattekin saattaa horaista ruohoa tai juolavehnää, mutta sillä on niin laajat putket, että sieltä tulee ruohot ulos ilman vaikeuksia.
Yleensä omat koirat (westie ja passet) saavat ruokansa kupista, mutta nyt on taas pojan tyttöystävän koira (mittelspitz) tytön mukana meillä ja silloin on mulla tapana ruokkia koiria (kaikkia kolmea) heitellen nappuloita ympäriinsä. Kun heittelee nappuloita siten ettei koirat joudu törmäyskurssille, niin joutuvat vähän käyttämään nenää etsiessään ruokaa ja riehuminenkin on vähän vähäisempää. Vie vähän enemmän energiaa ruoan etsiminen ilmeisesti. Alkuun westie-vanhus (11-v) ei meinannut tajuta jutun juonta, mutta nyt on täysillä menossa mukana. Hauskaa puuhaa meille kaikille
Meillä ei tuo ruokintatapa toimis, ne ku sattuu samalle nappulalle niin saattavat olla kurttunokkia
Voi, että sä Tinde sait taas mut nauramaan:D! Just juolavehnäähän se meitinkin Osku hamuilee, mä oon ajatellut sen sitä syövän mahavaivoihin! Vai mitähän siinä on? Muu heinä ei kelpaa!
Ensaanut taas kuvaan viestiä. Elli kuitenkin nauttii kevätaurinosta.