Päiväunet kuistilla, läheisyys lämmittää
Konsta käyttää Selmaa tyynynä ihan jatkuvasti. Viikonloppuna Konsta kävi näyttelyreissussa ihan yksinään (tulos oli JUN H, ihan näköisensä arvostelu) ja kotiin palattuamme etsi heti paikan Selman kyljestä ja vajosi sikeään uneen. Taisi poikaa hiukan matkailu jännittää, vaikka tosi reippaasti käyttäytyikin, meidän pieni...
Hyrinä, ompa Urho kasvanut. On oikein terhakka pikkuhaukku.
2.7.09 nukkui meidän Zero herra pois. Kuollessaan oli 16 v 5 kk borderterrieri. Täytyy sanoa että Zero oli todella hyvä koira. Näin jälkeenpäin oikein sen tajuaa kuin kiva koira hän oli. Hänen kanssaan lapset kasvoivat. Olivat silloin 9 ja 11 vuotiaat kun koira hankittiin ja nyt ovat jo aikuisia ja kotoa pois. Zero oli meillä aina mukana minne mentiinkin. Tuhkat viedään mökille.Varovaisesti jo kasvattajalta kysytty uutta borderia. Saadaan mahdollisesti ensi keväänä. Koti on niin tyhjä ilman koiraa. Meille kuuluu ehdottomasti koira.
Paljon terveisiä orkidealle, olisihan se mukava jos Zero saisi seuraajan. 
Ja muillekin koiruuksille, Konstalle ja kumppaneille. Katselin tuota A.i.k.a.nkin ihanaista seropia ja melkein voisivat olla Urhon kanssa sukua, niin ovat saman oloisia. 
Urho on tosiaan aikas terhakka poika, itse asiassa niinkin terhakka että pallien kohtalo on pian vaakalaudalla. Ei kylläkään rähise tai muuten äijäile mutta karkailee herkästi naapuriin tyttöjä katsomaan ja silleen. Kertokaapa viisaammat minkä ikäisenä kannattaa leikata ja mitä hyviä/huonoja puolia olette havainneet? Mies vastustaa, minä olen vielä kahden vaiheilla.
Taitaa oikeastaan olla koiran tulevasta koosta riippuvainen se leikkausaika, isommat kehittyvät hitaammin ja päinvastoin. Mulla oli belgiuros noin 1,5 vuoden ikäinen, kun se joutui luopumaan siitä ainokaisestaan. Siinä vaiheessa se oli jo uroksen kokoinen ja näköinen, mutta ei vielä täysinoppinut tyttöjen suhteen. Hyviä puolia leikkaamisessa oli paljonkin. Ei esim. haitannut tyttöjen tuoksut eikä mikään mikä siihen liittyi eli ei karkaillut vaikka vapaana olikin. Luonteeltaan ja käytökseltään muuttui riehakas poika rauhallisemmaksi. Huonoja puolia leikatussa koirassa ei oikeastaan olekaan.
Kerronpa vain nopean väliaikauutisen: Ronja voi paremmin. Kävimme ortopedillä joka totesi että Ronjan viimeaikainen huono kävely johtui vasemman takajalan polven vammasta, joka ilmeisesti oli syntynyt, kuten aiemmin kerroin, kun Ronja kaatui aaltojen voimasta.
Ortopedi oli kanssamme samaa mieltä, että ei tässä nyt vielä heitetä lusikkaa nurkkaan, vaan Ronja sai lääkekuurin, kipulääkkeitä, ja nyt tyttö on jo aika lailla tomerampi.
Ei kaunokaista millään lääkkeillä nuoreksi tai terveeksi enää saada, mutta elämä näyttää taas maistuvan, ja me eletään tämän mukaan.
Mukava kuulla noin hyviä uutisia!
Käytiin tänään Tyynen kanssa mustikassa. Tyyne alkaa olemaan aika expertti tässä hommassa.
Hyvä aika uroksen kastroinnille on varmastikin tuossa 1-2 vuoden välillä, että koira ehtii ensin kehittyä kunnolla. Mitä vanhempana kastroitu uros ja mitä kovaluontoisempi, sitä vähemmän se muuttaa sen käyttäytymistä, uskoisin. Narttujen perään intoilu varmasti vähenee ja luonne tasoittuu, mutta joissain tapauksissa testosteronin väheneminen tekee pehmeästä uroksesta epävarmemman ja saattaa siksi altistaa rähjäämään entistä enemmän. Monesti sanotaan, että leikkaus kasvattaa ruokahalua, vähentää aktiivisuutta ja siksi lihottaa koiraa, mutta sehän on ihan omistajasta kiinni paljonko ruokaa antaa...
Itse olen leikkauttanut yhden rähisevän sakemannin kuvitellen leikkauksen rauhoittavan sitä - ei havaittavaa eroa, sillä sen koiran uho johtui vain ylisuuresta puolustusvietistä, eikä siihen ollut mieshormonilla mitään vaikutusta. Santtu-kultsu menetti pallinsa lähinnä samassa taloudessa asuvan nartun vuoksi 4-vuotiaana ja Santtuun leikkaus vaikutti jossain määrin rauhoittavasti, mutta luonne pysyi ihan yhtä uroksena kuin aiemminkin - siskopuolensa juoksuista vain ei enää jaksanut välittää.
Liian nuoren leikkautus taas vaikuttaa helposti siten, että siitä tulee ikäänkuin sukupuoleton ja sen kommunikointi toisten koirien kanssa voi häiriintyä ihan siitä johtuen, etteivät toiset koirat tiedä miten siihen suhtautua.
Ehdottomasti uroksen kastrointia suosittelen ja kannatan, ainoastaan joidenkin hyvin epävarmojen ja pehmeiden urosten kohdalla sitä jäisin miettimään ja leikkauttaisin vasta, jos sukupuolivietti olisi häiritsevä.
Sinä päivänä kun tulee voimaan sääntö, että kastroidunkin uroksen voi viedä viralliseen näyttelyyn, lähtevät pallit Konstaltakin. Helpottaa se kuitenkin arkielämää jonkin verran ja on varma keino vahinkopentueita vastaan. Mutta näillä säännöillä ja kun haluan kuitenkin harrastaa myös näyttelyissäkäyntiä, lähtee leikkauspöydälle syksyllä Tiltu.
Hieno homma tuo Ronjan kunnon paraneminen, joskus ne vaivat onneksi johtuvat jostain muusta kuin iästä.
Selmahan säikäytti meidät pari vuotta sitten, ontui ensin kunnolla toista takajalkaansa (todennäköisesti venäytti sen kivisellä rannalla uidessaan) ja sitten sai perään kohtutulehduksen. Joutui leikkauspöydälle 11-vuotiaana ja onneksi toipui hienosti. Täyttää tämän kuun lopulla 13 vuotta, vanhin koira, mitä minulla on ikinä ollut. Rakas Hemulimme, Hepastiitti, Hemukka
Tosi mukavaa, että Ronja voi paremmin! Rapsutuksia 
Hienoa, että Ronja voi paremmin!
Juu, yhtä sööttejä ovat, Urho ja Coco, sopisivat hyvin yhteen
Meillä on jo alettu varovaisesti puhumaan kolmannesta koirasta
Huokaus. Juuri tuollaisen kultsin haluan kuin Selma. Muistelen myös Heeman Santun olleen minun silmääni IHANA. Rapsutuksia Selmalle
Tyynellä sopivasti kuonon korkeudella nuo herkut
Vala on jo vähän yli viisi kuukautta ja ihan yhtä innokas poukkoilija kuin ennenkin. Harvoin siitä saa liikkeessä kovinkaan selvää kuvaa, mutta onnistuin nappaamaan yhden sen jolkotuksista aamulenkillä. Ihan hillitön koipeliini! 
Iihan pikkuhiljaa se alkaa kasvattaa lihaksiakin noiden venyvien luidensa päälle, mutta saa nähdä millainen siitä loppuviimein tuleekaan rakenteeltaan.
Kasvot on kanssa lempeytyneet kun sille kehittyy tuollainen beige naamio. Tässä kerjätään herkkua viltin päällä lojuvalta emännältä. Se osaakin jo ihan hyvin istua, maata, antaa tassua, olla paikallaan ja odottaa että hihna saadaan päälle/pois tai tassut saadaan kuivattua tms.
Tasapainon nimissä vielä yksi kuva. Osaa se relatakin
Raskas työ vaatii veronsa 
. Teppo joutuu joka ilta vahtimaan olkkarin ikkunasta ryytimaalla vierailevia rusakonpoikasia 
. Välillä sentään pitää levähtää mutta kirjahyllyn päältä ei sentään tohdi lähteä kauemmaksi. En olis kuunaan uskonut että sallin tällaista .
Trigona, ei ihme, jos molemmat kultaiseni miellyttä(i)vät samaa silmää, Santtu ja Selma olivat sisaruksia, kuten myös Tiltu ja Konsta keskenään. Minulla on sisarusmania . Molemmat sisarukset olivat/ovat siis saman nartun jälkeläisiä, vain eri isät, eri pentueet. Jos hyvän emänartun löytää, niin mitäpä sitä sitten vaihtamaan...
Onko Valassa salukia? Liikekuvassa on jotain niin salukimaista.
Ja Tuuki, meillä Tiltun lempipaikka on kuistilla pöydän päällä, näkee näppärästi sekä ikkunasta sisälle, että kuistin ikkunasta ulos, pysyy haukkuva hälytysjärjestelmä päällä... En olisi minäkään uskonut, että annan koiran istua (tai maata) pöydällä, mutta siinä se vaan nököttää...
Hienoa, että Tepolle on järjestynyt päänlepäytyspaikkakin, tuosta on hyvä reippaasti ponkaista haukkumaan, jos jotain epäilyttävää sattuisi kuulemaan ;DD
Suloinen koipeliini on Valasta tullut!
Valan emä on suomenajokoira ja isä eurasier 
Ei oikeastaan näytä kummaltakaan vanhemmaltaan ainakaan värin puolesta, mutta rakenteessa on selkeä ajokoira. Kintut vaan on kyllä tosi hontelot ainakin vielä.
Ollaan ihan koitettu keksiä sellasia kivoja ruokalisukkeita millä saatais vähän pyöristettyä terävimpiä luita, mutta tyttö vaan venyy eikä tu grammaakaan pyöreyttä. Nooh… kyllä se siitä sitten saa tasapainoisuutta kun aikuistuu Son nyt sellanen olkkarin pöydän korkunen. Häntä juuri sopivasti viuhuu siitä yli. Onneksi se on edes vähän kippura niin sei hakkaa sitä seiniin ja kulmauksiin.
Eläinlääkäri suositteli antamaan lisukkeena mahdollisimman halpaa=rasvaista jauhelihaa, kun Noppa oli jossain vaiheessa vähän turhankin hoikka.