Vakuutuksissa kannattaa huomioida, että hinta usein määräytyy rodun mukaan. Samoin ell kulut. Ison koiran iso leikkaus maksaa enemmän kuin pienen koiran vastaava. Noin karrikoiden.
Otin ensimmäisen koirani -95. Silloin vakuutukset vasta alkoivat tulla markkinoille.
Totesin, että kun kyse oli perusterveestä rodusta ( whippet), en rupea maksamaan kallista vakuutusta kenties turhaan. Pidin huolen, että aina on säästössä sen verran, että hädän tullen lääkäriin pääsisi. Köyhänä opiskelijana oli muutenkin oltava tarkka.
Koira sai tasan rokotukset. ( muok. 5 vanhana se puri jotain kovaa ja poskihammas murtui. Eläinhammaslääkäri korjasi sen, koska muuten terveeltä koiralta ei viitsitty poistaa isoa hammasta)
Kun se sairastui vakavasti vanhana mietin kerran, että olisinko hyötynyt vakuutuksesta, jos sen aikanaan olisin ottanut. Kävi ilmi, että koska koira oli jo 10 v. Ei vakuutus kuitenkaan olisi korvannut! Vaikka siis viimeisen puoli vuotta sen elämästä kuljimme lääkäreillä, ei silti saatu kulutettua semmoisia summia kuin olisin syytänyt vakuutuksiin turhaan.
En ole sen koommin ottanut muillekaan eläimille vakuutuksia.
Kannattaa siis tosiaan miettiä. Toinen ääripää on
Miikoksen kokeman kaltainen. ;(
Elämä on aina tuuripeliäkin.
Juu, rotukohtaiset erot on suuria vakuutuksien hinnoissa. Esim. just whippet taitaa vielä tänäkin päivänä olla ns. perusterve rotu. Tuon ääripään kokeminen sai aika varovaiseksi. En olis millään pystynyt tuollaisia kuluja maksamaan ilman lainaa, jos ei ois ollu vakuutusta. Silloin hankin visan ihan noita tilanteita varten. Onneksi vakuutusyhtiö oli nopea toimissaan, eikä kertaakaan tullut kyselyä mistään. Alle viikossa oli aina raha tilillä.
Tuntuu tosi inhottavalta olla tavallaan koko ajan varpaillaan koiran terveyden puolesta. Nyt jo vähän vähemmän kuin ennen, onneksi. Jotenkin jäänyt takaraivoon kummittelemaan tuo Mossen juttu 
Koskaan ei ole mullakaan ollut koirille vakuutuksia. Sille ekalle afgaanilleni harkitsin, synt 1968, mutta vakuutusmaksut olivat aivan utopistisia. Talvella kyselin Ruusallekin, mutta sekin kuuluu rotuihin, joiden maksut ovat keskitasoa korkeammat. Onneksi koskaan ei eläinlääkärimaksut ole millään koiralla olleet vakuutusmaksujen luokkaa.
Tahvon selkäepisodin jälkeen ajattelin, että seuraavalle koiralle otan ehdottomasti vakuutuksen, mutta en mä siitä enää varma ole, sen näkee sitten.
Meillä on koiria ollut noin 25 vuotta, eikä yhdelläkään ole vakuutusta ollut. Liian kalliiksi ollaan ne aina laskettu, ja näin jälkikäteenkin ajateltuna, reippaasti voiton puolella ollaan.
Mutta ollaan myös oltu onnekkaita sikäli, ettei mitään isoja päivystysleikkauksia ole yhdellekään tarvinnut tehdä.
Vakuutukset on kyllä kalliita. Silloin aikanaan kun asuin vielä opiskeluaikana kotona niin meillä oli Irlanninsetteri ja mun äiti otti vakuutuksen koiralle. Ei kuitenkaan koskaan mitään isoja eläinlääkärikuluja ollut kun koira oli ihan perusterve ja eli pitkän onnellisen elämän 
Koira oli kuitenkin hankittaessa aika kallis ja mun äiti oli sitä mieltä että vakuutus oli oltava.
Rosmariini& timjami, leikkaus meni hyvin, potilas on pirteä mutta jälkihoito on vaativa, kun ei tämä vauhtiveikko saisi edes kävellä. Muovitötterö päässä 6 viikon ajan, 10 naulaa jalassa titaanilevyä tukemassa: Luuydintä otettiin olkapäästä paranemista edistämään. Puolen vuoden kuluttua leikataan tukilevyt pois jalasta. Oli iso ja vaativa leikkaus. Olen vieläkin ihan pyörryksissä tästä kaikesta.
Kuinka kauan joudutte hillitsemään kaverin liikkumista? Se on rankkaa mut kun se on ohi niin helpottaa huomattavasti. Hienoa kuulla et leikkaus meni hyvin ja paraneminen voi alkaa, tsemppiä!
Illis, kiva kuulla operaation onnistuneen.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä toipilaan hoivaamiseen!
Chow Chowt ovat Suuria Persoonia. Eivät liehittele ketään. Vain pieni hännän värähdys kun ovat TODELLA iloisia. Lenkkeilyt ovat vain jälkien haistelua varten… Ja mieluiten ojan pohjalla, pellolla tai metsässä. Ei juurikaan hauku. Aamu-uninen… Ei välitä vieraista. Itsepäinen. Mutta niin ihana… :)
Muistan koululaisena seuranneeni erästä charmanttia vanhaa herraa ja hänen yhtä vanhaa Chow Chowtaan. Ystäväni asui Turun keskustassa ja aina aamuisin mennessäni bussilla keskustaan kipitin ystäväni luo, josta menimme yhdessä kouluun.
Tämä vanha herra vanhan koiransa kanssa lähti joka aamu lenkille ja tervehti minua hattuaan nostaen. He kävelivät kadun yli, kiersivät vastapäisen pienen puiston ja tulivat takaisin ja tämä lenkki kesti ajallisesti pitkään mutta matkaa kertyi ehkä 200 m.
Varmasti sama toistui päivän mittaan, mutta me törmäsimme yleensä nimenomaan aamuisin toisiimme.
Se tuntui itsestäni käsittämättömältä, kun olin puuhastellut ystävieni vinttikoirien ( salukeja, venakoita, irliksiä ) kanssa, joiden kanssa painettiin metsässä tuntikausia täysillä ja koirat olivat aina valmiita lisää juoksemaan.
Noista herttaisista vanhuksista on aika jo varmasti vuosia sitten jättänyt mutta aina kun kuljen sillä kohtaa, näen heidän kuvansa silmissäni.
Eikä muuten kukaan ole nostanut sen jälkeen hattuaan tervehtiessään käytännössä vierasta, saati että vastaisi aina kun tervehtii ystävällisesti. Mutta se on jo toinen juttu. 
Minulla oli hauskaa tänään aamulenkillä koiruuksien kansa. Vanhus on 13v kääpiösnautseri …täysin kuuro ja hieman jo näkö+hoxottimet huonontuneet. Koirat olivat metsässä irti ja käveltiin vanhuksen tahtiin kun tuttava vanhempi rouva tuli vastaan ja vanhus meni jotenkin sekaisin ihmisissä kun keskusteltiin ja rouva rapsutteli koiruuksia ja sitten lähti toiselle metsäpolulle…vanhus lähti tomerana seuraamaan rouvaa ja n.30m päästä sai kiinni rouvan ja hups sitä ilmettä mikä olemuksessa oli kun haistoi että eihän se olekkaan mami van hauska rapsuttelija täti … Minä hypi harahyppyä ,yritin tömistellä tannerta mahdollisimman paljon ja puhalsin koirapilliin ja vanhus van pyöri hölmönä ympäri että mihin mami ja toinen koiruus oli kadonnut kun ei saanut vainua meistä… Pikkukoira kävi sitten hakemassa vanhuksen ja taas pääs lenkki jatkumaan:) Kyllä naurettiin rouvan kans kun katseltiin koiruuden hölmistynyttä reaktiota.
Vanhuus ei tule yksin.
Meillä tuo vanhin ( 16v. +kohta 7kk) ei ole enää käynyt pihan ulkopuolella lenkillä kun remmissä ei enää ole kiva kuljettaa, kun ei koira hoksaa koskaan pysähdyttyään, että kaulassa on remmi ja aina yhtä säikähtäneen näköinen matkan katkettua yllättin. Vapaana kulki vuosia, kun kulki aina kannoilla minne mentiin. Sitten näkö ja kuulo heikkenivät niin, että ei uskaltanut ottaa pimeällä mukaan, lopulta ei päivännäölläkään. Kun voi pysähdyttyään haistelemaan, lähteä ihan minne vaan eikä kuule kunnolla saati näe jos heiluttaa.
Noin pienellä ( harjakoira) vanhuksella piha on riittänyt pitkään lenkkialueeksi.
Kulkee minkä haluaa hyvällä säällä pitkäänkin ja saattaa kesällä aurinkoon kellahtaa nukkumaan. Näin huonolla kelillä herättyään petistään, kipittää ulos ja sisään samantien hädän tehtyään.
Nyt huomaa, että muisti tekee tepposia. Joka kerta noustuaan varmuuden vuoksi kurkkaa keittiöön, oisko ruoka-aika.
Samanlainen se on kuin muistamaton vanhuskin. Elää omassa maailmassaan. Mutta ei kärsi kipuja tai muutakaan. Vanhuus vain tulee vääjäämättä.
Meillä tuo kolmikko porhaltaa nuoruudeninnolla ja sitä riittää ihan riesaksi asti. Varsinkin iltaisin superenerginen Eko jaksaa ratkuttaa tuntitolkulla palloa pelaamaan. Se tekee vaikka minkälaista mutkaa ja kiemuraa ja kuulostaa aivan kuin herra osaisi puhua, se suorastaan riskaa.
Eräs ilta oli aivan ihmeellinen, kun Eko vietti sen nenä nurkassa, se vaan makas ja nuuhki eikä luovuttanut, kun vasta maatemennessä. Hiirulainen oli syypää kyttäykseen ja meillä oli rauhallinen ilta.
Ania, huomasin tuolla toisessa ketjussa viestisi ettei tule liikttua luonnossa niin paljon enää kun ei ole koiraa. Mitä sille koirallesi on käynyt ? Sen kuva on piirtynyt mulle mieleen, aivan ihanan näköinen.
Näihin aikoihin viime vuonna se piti lopettaa. Monena vuonna käytiin eläinlääkärin vastaanotolla tyhjentämässä anaalirauhasia. Kylkeen tuli tukkeutuneita talirauhasia (vartteja täälläpäin)jotka sitten tippuivat jos tippuivat. Lääkäri sanoi että sellaisilla koirilla joilla on tiheä aluskarva, ne ovat yleisiä. No viime talvena tulehtuneet anaalirauhaset taas tyhjenetiin ja talirauhasetkin oli tulehtuneet, koiruli sai antibiootit ja lähes parani. Sitten sairastui uudelleen, haisi pahalle ja kulki kuono ja häntä maassa. Olihan se toistakymmentä vuotta vanha. Viimeiselle reissulle lähti oikein iloisena häntä pystyssä, istui hirvimiesten takapenkille kuin arvohenkilö eikä pelännyt eikä kärsinyt.
Seuraavana yönä näin unta kuinka se muka tuli vierelle, oli oikein iso ja totinen ja “muualla”. Sanoin muka sille että: mene vaan pois.
Vieläkin joskus katsotuttaa kopille että mitähän se puuhailee.
Tosi ikävä kuulla ! Olen pahoillani puolestasi, alkoi ihan itkettämään.
Käytin Eetun "oikealla" eläinlääkärillä reilu viikko sitten. Kaikki nyt tutkittu ja pieni suhina sydämmen läpässä. Voi olla ihan synnynnäinen vika. Muuten kaikki veriarvot sun muut kunnossa, muutama kilo vois olla enemmän painoa. Mut ku ei syö, ni ei syö enempää. Ja parempi pari kiloo liian vähän ku liikaa 
.
Verenpaineetkin melkein kohdallaan, sai kuitenkin verenpainelääkkeen.
Ilmeisesti kun innostuu oikein tosissaan verenpaine nousee ja saa rytmihäiriöitä.
Ennuste on kuitenkin ihan hyvä, ikään ja kokoon nähden oikein hyväkuntoinen ja lihaksikas koira. Lonkissa ei mitään vikaa. Lääkärin mukaan voi olla vielä vuosia hyvää koiranelämää edessä 
.
Tänä syksynä oli rokotusten uusiminen. Sai ne nyt sitten samalla kertaa. Olisin sillon jo täällä mökillä ku käytiin el.llä ottanu. Tää (muka) eläinlääkäri ei olis antanu rabiets rokotetta, ku sen mielestä kotikoirille se on ihan turhaa? En sitten siltä ottanu mitään rokotetta. Herranjestas onhan se irti lenkeillä ja pihassa ja jäniksiä, kettuja supia ja vaikka mitä liikkuu metsissä. Pikkusen tää (oikee) eläinlääkäri ihmetteli, ku kerroin. Nyt on saanu sitten kaikki rokotteet 
.
Hienoa! Eetulle monta hyvää vuotta toivotan.
