Osanottoni -ihan kamalan surullista, mutta Nero asuu teillä aina sydämissä ja kirmaa iloisena siellä Koirien taivaassa, siellä minunkin briardini, jota en koskaan unohda… Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Osanottoni Tilhiski.
Monesti se luopumisen tuska mielessä käy, kun noiden haukkujen kanssa touhuaa ja kuinka sitä sitten, kun sen aika on niin pystyy tekemään oikean ratkaisun, ettei koiran tarvitse liian pitkään kivuista kärsiä, se kaikki kun on meidän ihmisten vastuulla.
Eksu rupeaa joka ilta minun paikalle nukkumaan ja kun minä rupean petin tekoon niin nostan nukkuvan koiran omalle pedilleen, siinä huomaa kuinka se luottaa minuun, kun se vaan retkottaa ihan vetelänä kun nostan sitä ja jatkaa vaan uniaan pedillään. Se onkin ihan mamman poika ja toivottavasti mamma pystyy joskus tuosta rakkaasta karvakasasta luopumaan.
Osanotto Tilhiski, surullista luopua rakkaasta kaverista.
Meillä on tullut pari senttiä räntää ja Ruusalla oli todella hauskaa ulkona.
Tilhiski, halit täältäkin teille kaikille. On se rankka paikka kun joutuu luopumaan koirasta joka on ollut kuin perheen jäsen. Kauan hakee ja kuuntelee että mistähän kuuluis tuhinaa tassujen rapinaa mutta nyt kuitenkin Nerolla on hyvä olla.
Tilhiski, voimahalit!! Lemmikin omistamisen kurjista kurjin varjopuoli.
Tilhiski, lämpimät osanottohalaukset teille 
Oikein teitte, Nero sai rauhan kivuistaan. Tippa vain tulee mullekin silmään 
, muistan Neroa lämmöllä.
Osanottoni Tilhiskille perheineen.
Nämä suru-uutiset repivät omat haavani auki yhä uudelleen. Meidän irlanninsetteristämme luovuimme viime juhannuksena, mutta edelleen tunnustelen varpaillani lattiaa pimeään makuuhuoneeseen hiipiessäni. Nuorempi poika (6v) nukkuu ja pelailee muisti- ja lautapelejä Mökki-Brunon (= koiramme pehmolelun) kanssa.
Kiitos kaikille myötäelämisestä. Tänään on ollut enemmän suru- ja ikäväpäivä kuin eilen. Eilen sitä oli vaan helpottunut, että pitkään vaivannut asia ratkesi, ja tyytyväinen kun se ratkesi lopulta niinkin hyvin. Ei tarvinut enää jossitella mutta silti kerkisin toimia ajoissa, ennen sitä pelkäämääni romahdusta.
Tänään onkin sitten iskenyt tyhjyys. Moni pieni asia on saattanut pompahtaa esiin ihan jättimäisenä. Tajusin, että jääkaappiin jäi sellainen lihakastikkeen jämä, mikä piti antaa Nerolle mutta joka jäi antamatta. Se tuntui ihan musertavalta, ihan kuin maailma kaatuisi kun se kastike piti laittaa kompostiin. Illalla huutelin kissoja sisään, ja tajusin olevani yksin ulkona. Sellaista ei ennen koskaan tapahtunut vaan Nero oli aina mukana. Mä olen menettänyt varjoni.
Mä olen niin monta eläinystävää pois saatellut, ja tiedän toki että kohta tässä taas jatketaan arkea ja muistellaan Neroa hyvillä mielin. Silti on jännä, että nyt mieleen palautuvat myös muut kuolleet eläimet ja niiden kuolemasta aiheutunut suru. Kai se on kans sitä haavojen aukeamista, vaikka niiden piti olla jo arpeutuneita. Mutta se taas johtunee varmaan siitä, että ne tärkeimmät eivät oikeasti unohdu koskaan.
Lapsilla oli juhlapäivä, mussuttelivat hirvenluita ja mamma pääsi pyykkäämään. Syövät kyllä nätisti riepujensa päällä eivätkä sohlaa ympäri kämppää.
Ja tässä Joika samassa puuhassa (ei oksenna), se varaa aina ittelleen ton pehmosen pedin.
Vielä Tytistä kuva, kun kyttää isännän syömisiä, kuolaa mokoma tirppana niin jotta rinnuksilla märkä läntti, eikä hanno äijä sitä pistää maahan.
Ihania tirppanoita! Meillä kävi eilen vieraita koiran kanssa, koska olen allerginen niin eihän sitä voinut sisään ottaa, eikä ulkonakaan olisi autossa tarennut ootella. Ihanat naapurit ottivat koirulin heille, oli heti ovella raksupussia ottaneet esille. Siellä oli hyvässä hoidossa juhlallisuuksia katsonut, ei käteltävänä vaan rapsuteltavana. Kiitos naapurit teille
KAIKU ihania noi nakit ! Minulla on ollut nyt vuoden suruaika Emmin pois menosta ja Mira ollut jo 2 vuotta koirien taivaassa…
Kun kasvattaja kävi meillä kahden nakin kanssa kylässä niin ukon kaa tiedettiin heti …mitä on puuttunut meidän elämästä 
Uusi nakki on tilauksessa jos uros pentu syntyy…
Ainoa huolemme on hoitopaikan saanti jos halutaan tuulettuun…nakit on niin vaativia hoidettavia.
Sijaislapsitytöllämme on tuollainen kuin teitin tytti…pentu 5 kk ja ihan mahoton. Pelottaa vaan kun tytöllämme ei ole kokemusta koirien kasvatuksesta ja koiruus kasvaa kuritta ja ilman rajoja.
Neljäs koiraton päivä menossa ja on se kyllä aika outoa. Soittelin tänään kasvattajalle, olisin varannut pennun kevään pentueesta. Hän ei olekaan sitä pentuetta nyt teettämässä, koska kaverillaan on vielä pentuja myymättä 
ne olisivat nyt 10-viikkoisia, eli heti saatavilla. Ei me nyt kumminkaan ihan heti haluta uutta koiraa kun ei Neron karvojakaan ole vielä saatu siivottua pois. Kevään pentueeseen varaus olisi ollut juuri sopiva.
Mutta kyllähän se oikea koira meille jostain sitten ilmestyy, kun aika on sopivampi. Uuden koiran hankinta on kuitenkin päätetty jo aikaa sitten, oltais jo hankittu jos Nero olisi ollut nuorempi. Vanhaa ja vaivaista ei voinut pennulla kiusata.
On varmasti outoa olla ilman koiraa, kun se on aina siinä vierellä pyörinyt.
Se oikea koira teille kyllä löytää tiensä, en yhtään epäile
On, ja varsinkin tossa pihalla olen nyt näinä päivinä huomannut, miten paljon olen luottanut koiraan lastenvahtina. Nyt tuntuu etten uskalla päästää lapsia ollenkaan silmistäni pihalla/tallissa, kun ei ole koiraa apulaisena. Varsinkin nyt, kun täällä pyörii se villikoira. Se sentään kävi naapuriin kiinni niin pahasti että häneltä murtui kädestä luu. Lisäksi huolestuttaa kissojen puolesta, että alkavatko ilvekset liikkua tässä nyt rohkeammin kun ei ole koiran hajua enää pihassa.
Mutta kyllä se vielä löytyy, se meidän koira. Täytyy tässä nyt ruveta kyselemään muilta kasvattajilta ja kartoittaa vähän tilannetta. Kyllähän noita pentueita tuntuu tasaisesti olevan, ei niitä pentuja varsinaisesti jonottaa tarvitse. Mieluiten silti varaisin pennun hyvissä ajoin, jotta saatais varmasti mahdollisimman sopiva yksilö meille.
Tilhiski osaanottoni koiruutesi poismenon johdosta ! NELJÄ koiruuttani ovat tuhkattuina vitriinissä kuvien kera odottamassa minua… kerään kaikki ystäväni ja otan messiin jos pääsen isännän sukuhautaan
Nyt ollaan kuitenkin odottamassa sitä viidettä karvakuonoa…ehkä otamme sille kaverinkin
Kiitos miraemmi. Kyllä tämä tästä Tänään olen ajatellut Neroa oikeastaan koko ajan, mutta hyvillä mielin. Olen muistellut yhteisiä vuosia ja kaikkia sen edesottamuksia. Sehän oli mulla jo ennen kuin tänne tulin emännäksi, silloin se oli mun paras kaveri ja tuki ja turva kun asuin yksin. Täällä sitä ei tullut ajateltua turvana, paitsi nyt kyllä huomaa että kyllä sen olemassaolo vaan kummasti toi turvallisuudentunnetta.
Nero sai hautapaikan tosta puutarhan uudesta osasta. Ja taas kävi se perinteinen juttu mikä käy aina kun isäntä työskentelee koneilla mun istutusten lähellä; vaikka kuinka osoitin kasvien paikat, katosi yksi ranskanruusu sekä jokunen muu kasvi maan uumeniin. No, ne olivat toki vain kasveja… mutta olisi ne voinut säästääkin koska tilasta ei ollut puutetta… Juho kysyi, mitä Nero siellä maan alla tekee. Sanoin, ettei se tee mitään kun se on kuollut, mutta että se muuttuu siellä mullaksi. Juholla ilme kirkastui ja hän totesi, että sieltä voidaan sitten kesällä ottaa kukille multaa! Varsinainen hautapaikka ei tule jäämään näkyviin millään lailla, mutta mulle tuli jo eilen oikein lohdullinen olo kun keksin, että voin alkaa kutsua sitä aluetta Neron paikaksi. Siitä tulee alueelle heti paljon lisämerkitystä. Siellä puuhatessani voin samalla muistella Neroa lämpimin ajatuksin
Elämänlankani täyttää tänään 9 vuotta !
Uskollinen, lahjomaton, ajatukseni ja varjoni.
Tätä elämäni koiraa ei voi sanoin kuvata.
Gently Born Zillioner
"Zippo"
Tätä pitää juhlia lohipulla-kermaviili-nappula-nakkikakulla 
.
Poikaa on niin paljon halittu tänään, ja vähän hemmoteltu.
Paljon on koettu yhdessä ja toivon että paljon on vielä yhteistä aikaa.
^ Ei kyllä koiran naamasta huomaa, että ikää olisi jo noin paljon… 
Minä varailin lonkka- ja kyynärkuvauksen omalle koiralle. Ensi vuoden alussa pitäisi käyttää sitä ja luulin, että tästä koirasta ei tulisi kuvaus-jännitystä kuten yleensä tulee. Koira on kuitenkin kertaalleen jo kuvattu, joten suuria jännityksiä ei pitäisi tulla, mutta silti jännittää jo nyt valmiiksi tuleva kuvaus. Tosin samalla kuvataan olkanivelet, jotka on todettu jo risaksi. Niiden kohtalo jännittää eniten.