Koira, osa 4 (alk. 4.5.2016) SULJETTU, Jatkuu: Koira osa 5 alkaen 9.1.2021->

Toinenkin rappusilla…

Hilma himppana täytti eilen vuoden.
Hän sai lahjaksi ydinluun tai oikeastaan molemmat sai, mutta isoveli oli tuhma ja varasti molemmat luut.



Hilmalle paljon synttäri onnitteluja.

Ulkona vieläkin 24 astetta, on kostean lämmin.
The Toto nauttii sisällä, uniriepu suussa :grin:
Sisällä mukavan viileää.




Pikillä on ollut muutaman päivän ongelma takapihalla viihtymisessä. Käyttäytyy pelokkaasti ja ahdistuneesti, luikkii pitkin nurkkia häntä koipien välissä ja pyrkii päättäväisesti portin raosta jo ennen kuin lupa annetaan. Ei viihdy silloinkaan kun isäntäväki on takapihalla. En keksi muuta syytä kuin että sitä olisi pihalla purrut joku, mutta mitään vikaa ei oo koirasta löytynyt ja käytös sisällä ja lenkillä on aivan tavanomaista.

Meinasin kanssa sanoa samaa…toinen mikä aiheutti aikanaan isäni isolle koiralle ylläri ongelman oli vihaiset isot murkut…airendaali makoili meitin pihassa ja murkut oli purreet ja iho rikki ja sai tulehduksen…betanidea ja ihon hoitoa.
Mut maapesä meilläkin jouduttiin peittämään kun pelkäsin et pienet pojat ei kestä pistoksia…laitoin betonilaatan päälle ja ruohon leikkuu ajaksi pois. 2 viikon päästä surisevat kaverit oli muuttaneet muualle. Eniten mua hirvittää kyyt…kun ollaan kivikkoisen metsän laidalla ja joskus täällä kilometrin päässä on ollut jokin kyyn tutkimuspiste… phyi…siksi nurtsi pidetään lyhkäsenä.

Meidän mäykky siis pitkäkarvainen näykkäsi mun kaveria kun se tuli tontille…ei tunnistanut aluksi kun ei tullut omalla autolla vaan mun ukko haki kaverin asemalta… MITÄ IHMETTÄ !
Ei purrut läpi mutta iski hampaillaan mustelman kaverin reiteen ja kun tunnisti niin häntä heilui…ja tuli ihan hysteeriseksi…isäntä antoi kyytiä niskavilloista…heti .
Nyt se yhdistää niskapöllytyksen tähän mun kaveriin ? Överiksi meni …kaikinpuolin enkä luota enää tähän.
Mieheni meinasi viedä piikille samoin tein…mut sanoin et vaikka meni överiksi ei se purrut…eikä ollut vihainen …
Joten sai jäädä…
Kuonokopan ostan jos alkaa muillekkin näykkimisiään tehdä tai vien komeroon istumaan vieraiden ajaksi…
Ei ole aiemmin näin kovin tölvinyt et mustelma tulisi mut aina tätä kaiffaa se on lahkeista pyrkinyt näpsimään…
se ei ole tästä leidistä tykännyt vaan pelännyt hieman.
Keskisellä yks känniääliö yritti lyhennyttää kyntensä tällä…kun koiran omistaja sanoo…et älä koske tää ei tykkää…
niin miksi pitää koskea ? Narun päässä ulkona ei vieraat saa koskea ollenkaan…näykkää heti.
Isäntä on kypsä …kotona koira on lempeä pusupoika ja halipoika :slight_smile:
Mitä mieltä olette …ostanko kuonokopan vieraiden turvaksi vai vienkö yläkertaan …kuis ajattelette ?

Miraemmi, hanki kuonokoppa.
Koira ei ehkä ymmärrä jos eristää toiseen tilaan kun tulee vieraita, voi mennä pahemmaksi.
Koira on sentään kotona omalla reviirillään.

Onko pallit poistettu?

Repe muru heiniä nenussa.

Kuonokoppa vielä ostamatta…anoppi ja appi kun tulivat niin täällä oli ilo ylimmillään eikä mitään näykintää…
Kokoonnuttiin serkkujen kaa ja koirat oli siin narun päässä pihassa, ei mitään näykintää vaikka pari serkkua kävi silittämässä pitkäkarvaistamme…

Mamman pikkuiset tuli yökylään.

Repe ja Pinja.



Hilma 1-v ja Pinja 11-v



Hilman täytyy hiukan pullistella, niin on häntä kuin rautalangalla väännetty.

Tirppa ja hilma



Kaikki likat nukahti nyt tuohon ihan kylki kylkeen, että kyllä pullistelut meni jo.
Hilman vaan tarvii aina alkuun olla vähän pätevä.

Tirppa, eli saksan Sirpa niin kuin välillä sitä nimitän.



Ulkona jossain kuuluu ukkonen. Toto ”The Tollo” juoksee tuolla tontilla niskakarvat pystyssä vihaisesti haukkuen.
Voi sitä ”Tolloa”.
Toto ei ymmärrä että ukkosen äänelle ei voi mitään :grin: vaikka ollaankin käyty useampi keskustelu aiheesta ”Ukkonen”.
Elekieli on sellainen että:- varokaa, minä tulen nyt, varokaa.
Samaa menoa uutenavuosina, rakettien pauke laukaisee saman reaktion.
Toto on vihainen, ei varautunut tai pelokas. Menee täyttä vauhtia päälle … ääntä.
Vaikka Hobby (seniori) ottaa rauhallisesti eikä voisi vähempää kiinnostaa äänet, Toto ei ota mallia vaan reagoi noin.
Olenkin selittänyt Hobbylle että jos voisi koiran kielellä selittää Tollolle ettei äänistä tarvitse ottaa pulttia…

Meilläkin vahditaan ukkosta.
Ei nämäkään pelkää , vaan luulee että joku tulee.


Toinen niin tohinoissaan lähtee ettiin palloansa heti kun ilmaannun takapihalle.

Savu kuuntelee.

Outa ei välitä ukkosesta mitään eikä kyllä raketeistakaan. Onneksi, Tytön koirat ovat evakossa täällä kun keskustassa paukutellaan.

Eilinen tosi ahkera marjakaveri.


Meidän urheat pojat pelkäsivät ämpärissä olevaa kuollutta haukea ...kun ukon kalakaveri esitteli saalistaan. Kyllä nauratti kaikkia :-)

Toto seurasi Formula 1 kisoja. Kuorsasi ja näki jänniä unia.
Poika on ylivenyytettynä yhtä pitkä kuin 3-istuttava sohva :grin: