Oletteko kokeilleet latvoa kosmoskukkaa? Tekeekö enemmän kukkia,jos latvoo?
Ei ole tarvinnut latvoa. Haarautuu ihan itsekseen.
Kosmoskukat “Brunette” kylvetty viime lauantaina ja nyt taimet on viisisenttisiä. Pussissa muistaakseni luki että ne kasvaa 45-60 senttisiksi mutta taitaa kasvaa vähän pitemmiksi.
Tältä näyttää 28.3. kylvetty kosmoskukka tänään
Pikku-Pionille kiitos siemenistä, halusit nähdä minkä näköisiä niistä tulee. Siemenpussin kuva oli kirkkaan keltainen
Missä vaiheessa laitette kosmoskukkia? Haluaisin niiden nimenomaan kukkivan pitkän kesän mutta siemenpussin reseptillä kukintaa olisi tiedossa vasta heinäkuusta alkaen.
taitaa onnistua parhaiten ulos kylvettynä?
Kuvittelisin jonain vuonna nähneeni jo aika varhain kesällä kunnan kukkaistutelmassa kukintaa aloittelevia isoja kosmoksia, että ne ois varmaan olleet esikasvatettuja. Suattaapi olla kumminkin vain kuvitelmaa.
Olen esikasvattanut kosmoskukkaa. Joskus huhtikuun lopulla muistaakseni laittanut ja sitten ulos kesäkuun puolivälissä about. Lyhytkin esikasvatus aikaistaa kukintaa. On helppo kasvatettava.
Tarkistin asian. 19.4. olen laittanut ja iti neljässä päivässä. Kasvoi hyvin viileällä verannalla.
Kyllä kosmoksen voi esi kasvattaa maalis- huhtikuussa. Minä olen kyllä esi kasvattanut ne
Kosmoskukan kylvö = maalis-kesäkuu, itää 5-15 vrk, siemenien liottaminen haaleassa vedessä 1-2 vrk nopeuttaa itämistä. Kukinta heinä-loka. Eli esikasvatus maaliskuussa tuottaa kukinnan alkaen heinäkuusta. Tein noin itse ja sain nauttia koko viime kesän ihan loppusyksyyn jatkuvasta kukinnasta.
Siirtelin kosmoskukkaa koskevia viestejä tuolta Kylvöt-ketjusta tänne omaan paikkaansa josta ne löytyvät jatkossakin tietoa Kosmoskukasta etsiville
Joko kosmoskukkaa voisi laittaa lautalle? Onko liian aikaista, nyt kun olisi nouseva kuukin. Olisi ihana jos kukkis ennen syksyä:)
minä kylvin kosmoksen viime kesänä ensimmäistä kertaa suoraan maahan ja kukkivat loppukesästä todella näyttävästi. Tänä vuonna saatan kokeilla esikasvatusta mutta tilanpuutteen takia laitan ne vasta ensikuun lopulla
sausa, tuossa ylempänä on se kylvöaikataulu jolla itse viime kesänä sain pitkään kestävän kukinnan. Eli suosittelen kyllä esikasvatusta sen pohjalta
Minä kylvin viime kesänä suoraan ulos, ja just ehtivät kukkaan ennen pakkasten tuloa. Eli suosittelen esikasvatusta.
Kosmoskukka on niitä kivoja kasveja, jotka voi ainakin täällä Etelä-Suomessa huoletta kylvää vasta ulos ilman esikasvatuksia.
Minulla on Chocomocca’n alku, tilattu ja aika vanttera. Mietin pääni puhki onko se oikeasti monivuotinen vai laitanko ruukkuun ja kerään syksyllä siemeniä (jos niitä tulee) vai mitä sille pitää tehdä?
tuo suklaakosmos (Cosmos ‘Chocomocca’) on todella hieno ja juurakon voit talvettaa periaatteessa samoin kuin daalian… on ehkä hiukan arempi talviselle juurikosteudelle… Tuosta lajikkeen siemenen muodostamiskyvystä en osaa mennä vannomaan… yleensä kaupan tähän saakka ollut klooni on ollut steriili, eikä ole kyennyt kasvattamaan elävää siementä!!!
Päähänpisto se oli, Skotlannista tilasin. Jos sen juuri täytyy nostaa ylös syksyllä, taitaa olla paras että istutan sen reippaan kokoiseen ruukkuun että löydän sen myöhemmin. Toistaiseksi saa olla sisällä tavallisessa ruukussa.