Köynnöshortensia, Hydrangea anomala

Otin tänään Äitini puutarhasta kaksi hiirenkorvalla olevaa köynnöshortensian pistokasta. Työnsin multaan ja laitoin tuonne kylmäeteiseen +17C ikkunalaudalle. Saapi nähdä lähtevätkö juurtumaan. Kaunis kuin mikä ja mielessä siintää jo hienot köynnöstelineet hortensialle.

Istutin köynnöshortensia männyn juurelle, kuitenkin irti puusta. Laitoin istutuskuoppaan turvetta ja lantaa + maata mitä siinä paikassa nyt oli. Laitoin siihen hortensian istutuskuopan päälle sammalta jos kosteus pysyis vähän paremmin. Kaadoin pari kannua vettä perään. Toivottavasti lähtisi nyt hyvin kasvuun.

Moi! Ostimme puolivarjoisalle etupihalle käynnöshortensian. Kuoppa kaivettiin puoli metriä seinustasta poispäin, oikeastaan kaivoimme ihan leveän penkin johon laitetaan sit perennoja kaveriksi k-hortensialle. Penkki on hortensian kohdalta n. 50 cm syvä, riittääkö se? Syvemmälle mennessä vastaan tuli jotain valkoista muovintapaista, oisko routaeristettä tai jotain (?), voikohan siitä olla haittaa kun hortensia ei tietysti saa juuriaan sen läpi? vai kasvaako juuret sit vaan vaakasuuntaan? vai onko se kertakaikkiaan kelvoton paikka hortensialle? Kuvittelin ettei puoli metriä seinästä tulisi enää mitään tavaraa vastaan maata kaivettaessa :-( kiitos vastauksista!

kuopsuttaja, varmaan routaeriste. Oletko ihan varma, että haluat köynnöshortensian kiipeämään seinää pitkin? Sehän tarttuu kuin täi tervaan, vai laitatko jonkinlaisen säleikön sille?

Heh, ei köynnöshortenssia missään säleikössä suostu kasvamaan, menee säleikön läpi ja tarttuu kuitenkin seinään. Mietin juuri itse minne omani istuttaisin, seinälle en laita.

belgi, ei varmaan niin. Meillä kasvaa pitkin mäntyjen runkoja ja on siitä oikaissut kasvamaan kalliota pitkin. Hiukan hintsusti kukki viime vuonna ja Mrbee on jo ehtinyt olemaan huolissaan tämänkin vuoden kukinnasta naurua.

Ja minä täällä susirajalla äimänkäkenä kun köynnöshortensia (mallia halavalla saen kun ol jostain vinkuintiasta lähtöisin...) talvehti ihan mennen tullen.ohoTOSIN lumen alla kun junttasin sen kukkapenkkiin jossa se saa rauhassa mennä reuhata.. Äidillä se on kasvanut jo vuosikaudet ja niksi näillä korkeuksilla on tosiaan se että kaveri läntätään menemään maata pitkin eikä anneta sille pienintäkään mahdollisuutta lähteä kiipeämään minnekään...pomppivaa hymyä

Aronja, jopas jotakin! Menisköhän tuo täällä vieläkin susemmalla rajalla? Lumesta ei ainakaa oo puutetta. Sitä vain ei tule kokeiltua sekun vain noita etelän kasveja. Mutta korkealle yltävät puut ja pensaat ovatkin eri asia. Moni muu etelän köynnös vois tuolla tavalla kurissa kasvattamalla täälläkin kukoistaa. Ruvetaanko kokeilemaan?

Kaikkea pitää kokeillanaurua-tosin ihan kaikki ei taida onnistua.. siemenestä kasvatetulle ruusumantelille taisi riittää yksi talvi arktisissa olosuhteissa mutta tulipa kokeiltua..pomppivaa hymyä

Bee, löytyisikö sinulta kuvia siitä köynnöshortenssiasta joka kasvaa männynrungolla? Tuota paikkaa itsekkin olen mietiskellyt, mutten ole nänhyt kuvia moisesta.

Olipas tässä hyvä keskustelu! Keksin vihdoin mielestäni hyvän ja oikean paikan omalle, edelleen pienelle köynnöshortensian raasulleni, joka on muuttanut majaa vaikka miten monta kertaa.



Olen laatinut ison kiven, ison männyn ja ison koivun keskiöön lehtikompostin, missä nyt jo kasvaa monikurvinen vänkyrävaahtera. Siihen sen vaahteran kaveriksi pääsköön hän. Nykypaikalla isäntä ei kerta kaikkiaan kaikkia jalkojensa liikahduksia voi muistaa, kun aidan yli venettään tarkistelee…

Onko todellakin näin kurjasti, ettei köynnöshortensiaa kannata laittaa puuseinälle kiipimään? Monissa alan kirjoissakin vaan sanotaan, että on kukkua että köynnökset yleensä vahingoittaisivat seiniä, jossain jopa kerrottiin tanskalaistutkimuksesta jonka mukaan ne suojaisivat. Mutta onhan nuo kuvat hortensian jättämistä jäljistä aika hurjia!



Entä jos hortensian kasvua yrittäisi hillitä leikkelemällä eli pitäisi sen vähän pienikokoisempana kuin nuo valtavat upeat joisat täälläkin on kuvia? vai innostuuko vaan leikkelystä? mä olen ihan aloittelija köynnösten kanssa…

Minun köynnöshortessiani söi ihan tyveä myöten viime talvena lihava rusakko, joka majoittui pihallamme, mutta uutta kasvua on vaikka kuinka paljon tulossa, joten toivoa sillä kuitenkin on.

Saako vanhaa köynnöshortenssiaa oikein millään irti puuseinästä, jos esimerkiksi haluaisi maalata joskus seinän? Minulla on tiiliseinät, puuseinälle en ainakaan laittaisi.

Eikös köynnöshortensiassa ole sellaiset erityiset tarttumalevyt kiipeämiseen?

Köynnöshortensia on kieltämättä aivan fantastisen ihana ja kaunis, mutta usko vaan, ei todellakaan tee hyvää seinälle… olen kuullut köynnöshortensian tappamista männyistäkin…

kun sinulla se hortensia nyt kuitenkin on, löytyisikö sille jostain paikka, jossa se voisi kasvaa maata pitkin? Laita seinälle sellainen köynnös, jota voi kasvattaa seinustalla ilman että talon rakenteet siitä kärsivät, vaikka kiinanlaikkuköynnös (Kauniit, valkokirjavat lehdet) tai tuoksuköynnöskuusama (kaunis, nopeasti tuuhettuva ja ihanasti tuoksuva). Piippuköynnös myös on rehevä ja helppo. Nämä vaativat tuen = eivät vahingoita seinää :slight_smile:

Hei lähinnä noista pupuista. itse sain pari vuotta sitten Mota-karkoitetta, joka ruiskutetaan syksyllä. Ei ole pupuille maistunut mikään sen jälkeen. Ennen meni vaikka mitä. Ainoa haitta että se on 5 l kanisterissa ja maksaa muistaakseni n 130 euroa, mutta siitä riittä monelle, eli eikun kimppatilausta tekemään. litra riittää jo vaikka mihin.



Belgi, tässä hiukan illan hämyssä otettu kuva viime kesältä, tuossa vasemmalla oleviin mäntyihin kiipeilee ja sit tuohon pitkin kalliota. Edessä on meidän alkuasukkaiden keittopadat pomppivaa naurua.

Hienosti kiipeilee, tykkään tuosta ja hitsin komiat keittopadatkin :smiley:

Vanha ja jo suuri köynnökseni on tiiliseinässä kiinni kuin täi tervassa. Sitä saa kaksin käsin kiskoa, että irtoaa. Nyt hieman viisastuneempana istuttaisin sen kiipeämään mäntyä pitkin. Ja se valkoinen siellä seinänvierulla; minä nuorena kokemattomana plikkana tein siihen reiän, jotta hortensialla olisi kunnon tila juurille. En nääs ymmärtänyt, mitä virkaa sillä siellä maan sisällä oli...