Avomaalla olen kasvattanut kurkkua rivissä, taimiväli n. 30 cm. Hyvin ovat kasvaneet.
Olen parina kesänä mökillä kasvattanut avomaan kurkkua kiipeämään ylöspäin kanaverkkoon. Hyvin kiipesi ja satoakin tuli. Vie tosi vähän tilaa ![]()
Toukokuun alussa olen kylvänyt kurkut sisälle, ovat mielestäni kestävämpiä kuin ostetut taimet. Beth Alba oli viime vuonna avomaalla ja pidin mausta sato oli ihan kohtuullinen.
Mulla oli viime kesänä Hokus avomaankurkkua,satoa tuli valtavasti.Voi käyttää tuoreena tai säilöä.
Ovitz, noista olen Parkaa ja Profia muistaakseni kasvatellut, samanmakuisia, hyviä.
Kurkut kannattaa ehdottomasti kasvattaa itse kun itävät lämpimässä paikassa muutamassa päivässä.
Kasvarissakin kasvatan ainoastaan avomaakurkkua, sidon ne naruun nousemaan ylöspäin.
Maultaan mielelestäni parempia kun kasvihuonekurkku.
Profi oli mun ensikokeilu toissakesänä, pienessä parvekelaatikossa 2 tainta ja ylläri, ei ihan niin hyvin mennyt. Piikkiset kurkut, maku kuitenkin ok.
Viime kesänä oli partsilla amppelissa Bush Championia, ja sitä piti pölytellä manuaalisesti. Nystyräkurkut ilman piikkejä ne oli. Kasvusäkissä kasvoi Conny F1 ihan ok kunnes punkit iski. Plantaasin sain kesäkuun alussa, ja sinne laitoin heti Rhensk Druv ja Delikatesse-taimet ja viherräjähdys tuli, muttei satoa hirveesti ja sit iski harmaahome. Ehkä vaikutti asiaan, että sain taimet sinne vasta juhannuksen jälkeen matkustelun vuoksi, ja oli se pahin helleporotus kriittisessä kasvuvaiheessa.
Vielä en ole ensi kesän lajikevalikoimaa lyönyt lukkoon. Kokeilematta ois tuolta siemenvarastosta Beth Alpha ja pari kasvarikurkkua.
Jaahas, nyt tuli lisää pähkäiltävää. Mulla ois tontin kulmassa kesällä kaadetun kuusen puolikas runko vielä pystyssä. Siihen juurelle sais kans vaikka kolme kurkkua kiipeämään jos ei laittaiskaan mitään papua.
Jos vaikka ostais sitten yhden kasvihuonekurkun ja laittais pari avomaankurkkua kasvariin.
Tein niistä kurkuista viime kesänä mehulingolla mehua lehtisellerin , nokkosen ym. kanssa. Siks tarviin suht monta.
Olen kanssa avomaankurkkuja kasvatellut kasvihuoneessa verkkoa ylöspäin. Avomaalla en ole heitä ollenkaan kasvatellut, kun epävarmempia meillä ovat ehtimisensä kanssa. Kasvihuonekurkkua olen tainnut kerran kokeilla joskus tosi kauan sitten, eikä tehnyt erityistä vaikutusta. Avomaankurkut ovat parempia maultaan niin kuin Kurppakin sanoi.
Muutamia avomaankurkkulajikkeita olen kokeillut, mutta nyt on pitkään ollut kasvatuksessa Market More. Kasvattaa pitkähköjä vähän kasvihuonekurkun näköisiä kurkkuja ja eivät kitkeröidy. Market More on hyönteispölytteinen, mutta mitään ongelmaa ei tässä suhteessa ole ollut kasvihuoneessakaan. Pölyttäjäksi en ole siis ikinä ryhtynyt. Päivisin pidän vaan kasvihuoneen ovet auki.
Kokeilen nyt ensi kerran kurkkua, pikkkuisella pihallani. Ostin Parvekekurkku Baby (Patio Snacker) siemeniä. Onko kukaa kasvattanut kyseistä lajia? Tiedoissa ei lukenut mitään onko partenokarppisia. Mistäs sen tietää vai onko nytkyää kaikk nuo ulkona viljetävät niitä? Vijey vinkkejä otetaan mielyuusti vastaan. Voisiko isoon astiaan (40-50l) laittaa kaksi tainta, yksi vaatii 10-15l astian.
Mulla oli Plantagenin kasvusäkissä (höystettynä Biolanin kastelualtaalla) 2 kurkkua, kesäkurpitsa ja minikurpitsa.Sen säkin tilavuus on se 50 litraa, joten kyllä 40-50l astiaan mahtuu kurkkuja kaksi ihan heittämällä. Kunhan se astia on sen muotoinen, että sitä istutuspinta-alaa on tarpeeksi. Joku laastipalju on ihan passeli.
Amppelissa (semmonen iso normiamppeli) mulla oli kaksi amppelikurkun taimea, ja nekin jaksoi tehdä satoa.
Kun kurkkuja tuli viime kesänä todella runsaasti, ja paljon pääsi ylikypsiksi, joko tahallisesti, tai tahattomasti, kun oli ylitarjontaa
niin joka tapauksessa etsin sitten näistä ylikypsistä partenokarppisista siemeniä. Taisi olla kaikiaan 6 eri avomaankurkkulajiketta. Osa salaattikurkkua.
Vois ajatella, että oli pari kolme ämpärillistä näitä ylijäämäkurkkuja. Kaikkiin lajikkeisiin ei tullut siemeneltä näyttävääkään sisälle. Pariin kolmeen lajikkkeeseen tuli siemenien kuoria. Kun kuivivat niin hoksasi, että oli vain pelkkä kuori.
Nyt kuitenkin saattaa olla että siemeniä olisi n. 10 kappaletta kolmesta ämpärillisestä kurkkuja. Eli ei oikein kannattavaa keräilyä. Eikä näitäkään siemeniä kannata käyttää, kun tila on kortilla, eikä mitään epävarmaa kannata kasvatella.
Kiitos L&L, oli mielenkiintoista tietoa !
Lidlin siemenhyllystä tarttui tänään mukaan Chinese slangen -pussi ja Delikatess-pussi. Pitkien käärmekurkkujen siemeniä pussissa on n. 50 kappaletta, ja herkku-perinnekurkun siemeniä n. 60 kappaletta. Pussin hinta a’’ 0,39 euroa. Muutaman vuoden noilla pärjää vaikka taimia kavereillekin kasvattelee, ei oo suuret vuosikustannukset
.
Tuota Chinese slangenia oon kasvattanut aikaisemminkin, voin suositella maun puolesta. Ja kaveri jolle silloin annoin taimen puhui pitkään siitä kuinka hyviä oli "ne käärmemäiset kurkut".
Toiveissa on aikainen sato, mutta voihan se olla että nämä järkyttyvät kasvariin siirrettäessä niin että alut tippuvat pois.
Kurppa on nyt ottanut varaslähdön, eikä mitään ole puhunut. Minä meinasin noudattaa tänäkin vuonna sinun neuvoa kylvää kurkut ja kurpitsat vappuna ![]()
Kylvin näppärästi avomaankurkun siemeniä tässä taannoin. Ja kylvin paljon muutakin. Nyt en sitten muista (vaikka niin hienosti järkeilin sen jutun silloin, ja luulin muistavani), että mistä purkeista niitä kurkkuja pitäisi odotella. Aika näyttää, mutta olishan se silti kiva ollut tietää.
Pari siementä laitoin vaan ihan kokeeksi, ajattelin että jos kupsahtavat niin siinähän menevät. Tänään kylvän vasta muut.
Laittaisin tulemaan, jos ikkunalla olisi vielä tilaa ![]()
Lukaisin just ketjusta viime vuotiset viestini, ja kummasti ne partsikurkkuongelmat olivat unohtuneet… ![]()
Lajikepohdintaa. Viime vuonna amppelissa ollut bush champion oli varsinainen pain in the ass, koska sitä piti manuaalisesti pölytellä. Sen voisin sijoittaa nyt plantaasille. Kävisikö beth alpha amppeliin? Kasvusäkkiin jos laittais Conny f1, kuten viime vuonna, kun se on kans partenokarppinen.
Plantaasille ois tyrkyllä sitten reinin rypäle, delikatesse ja se bush champion. Viime vuonna plantaasikurkut kasvoivat tukiverkkoa pitkin, mutta jos ne jättää tukematta, miten ison alan yksi kurkku valtaa? Käytössä 100x120 tai 120x120-kohopenkit lavakauluksien suojassa. Voisiko ne kaikki tunkea vaan samaan laatikkoon ja mahtuisiko sinne mitään muuta enää?
Sellaisia kysymyksiä ElisabetB:llä että jätän jonkun muun vastattavaksi
Ite vaan kirjaan ylös että tänään kylvin kurkut esikasvatukseen, kaikki paitsi yksi oli avomaalajikkeita: Parka F1, Profi F1, Adam, Alex F1 ja Delikatess.