Chali,tuliko hyviä kasvihuonekurkuista tehyt maustekurkut? Ovakko pehemeitä vai rapeita?
Ollaan syöty jo kaksi purkkia relishia ja oli hyvää!
Ei olla vielä maistettu siivutettuja tai pitkulaispaloina olevia.
Passandra kurkku ei tee siemeniä eikä siis sitä pehmeää keskusta, okei vähän, mutta ei voi verrata sitä normi kasvihuonekurkkuun. Ainakin relishissä oli ihana tuoreen kurkun maku, ei ollenkaan kitkeryyttä.
Kuutiot oli hyvin säilynyt kuutioina ja oli purutuntumaa.
En sitten tiedä jos olisi ollut säilössä puoli vuotta miksi olisi mennyt mutta uskoisin että olisi säilynyt hyvin.
Kerron sitten miten ne siivut ja pitkät palat maistuu ja säilyneet kun avaan.
Taidan maistaa jo tänään, nyt alkoi tekemään mieli kurkkuvoikkaria
Minulla on myös toinen lajike kasvihuonekurkkua. Suuri pettymys. Kuori on kova ja jää kitkerä maku suuhun. Kurkut ei kelvannut edes koirille, meni kaikki komppariin.
Ostin jo siemeniä ensi vuotta varten, Passandraa, ja tulen laittamaan paljon taimia kasvamaan kasvariin.
Ne on vaan niin hyviä ja rouskuvia, makeita. Kaikki mitä ollaan saatu on syöty heti raakana tai säilötty
Maistettiin äsken ruuan kanssa sellainen silppukurkkusäilyke.
Koostumus (Passandra) samanlainen kuin kaupasta ostettu esim. Maustekurkku.
Ok. Pikkasen harmittaa kun kokeilin minulle uutta maustelientä. On aika tuju mutta kyllä tulee syötyä.
Ei ollenkaan kitkeryyttä.
Tänks Chali,taijjan alakaa kohta purkittamaan.Avomaaltaki saa jo kurkkuja
Miksi mun kurkun taimet kukkii ja kukkii mutta mitään valmista ei näy tulevan? Tavallisesti rupeavat jo ensimmäiset kukat pukkaamaan satoa nyt ei tapahdu mitään.
Eilen meillä saatiin ekat tuorekurkut, hyviä ja rapsakoita olivat.
Minulla kasvihuoneessa on kaksi Delistar F1 tainta kasvamassa. Nyt on ensimmäinen kurkku pikkuhiljaa sen kokoinen että vois jo ottaa pois ja nautiskella. Ikinä en oo maistanut tuota lajiketta (Karvarille kiitos siemenistä), ootan innolla
Ei oo näköjään kellään muulla samaa ongelmaa.
Saa nähdä saako tänä vuonna ollenkaan kurkkuja säilöttyä.
Yöt ovat turhan viileitä.
Muutamia tulee pikkuhiljaa, liian hiljaa.
Vaikkoon näin pohojan perillä niin oon saanu eka satsin,5 kg avomaan kurkkuja säilöttyjä.Tilli vähän myöhässä,vaan yks kruunu oli valaamiina.Toivottavasti vielä ehtii nuot loput kurkut kasvaa että saan säilöttyä.
Tori myyjä sanoi ihan samaa kurkusta, ei kasva ei
Hänellä +5 ollut alin viikolla.
Kovasti on alkuja mutta lämmintä pitäisi tulla.
Joka viikko saa 1-2 kurkun köynnösta poistaa ku ovat varresta menneet huonoiksi.Ei tuu tänä “kesänä” kurkustakaan ylituotantoa,hyvä että saa syyäkseen.Kesäkuun lopusta ollaan saatu kurkut omasta takaa.
Tänä kesänä tein sen päätelmän, että huono kurkkujenkasvatusonneni on johtunut liian vähästä lannoittamisesta. Nyt on alkuja Akitoissa kahtakymmentä ja Konsassa muutama, yksi Konsa kuitenkin vasta saatu pöytään saakka… Akitot olivat juhannuksen tienoille aivan liian vähällä lannoituksella, heinäkuun alkupuolella vasta alkaneet kasvaa. Mutta sitäkin enemmän 5cm mittaisia alkuja, alimmista kukista lähtien, partenokarppinen lajike ja ensi kesänä kokeilen uudestaan samaa lajiketta. Terassilla sateen ja tuulen armoilla kasvaa. Taisi vain muistaakseni olla huono itävyys.
Nopeampi on kuon esim Profi, jossa alkuja muutama mutta ihan minejä vasta. Molemmat F1 hybridejä.
Kasvihuonekurkku Delistar F1 on tosi hyvän makuinen. Vasta pari kurkkua oon siitä saanut, hissukseen tulee niitäkin tänä vuonna. Tää menee makunsa ja koostumuksensa puolesta kyllä mulla jatkoon mut kasvarin vaatii.
Mun kasvihuoneen kurkun lehdet ovat vähän kellastuneet, muuten hyvät ja eilinvoimaiset taimet ja kukkia paljon. Saakohan liian vähän ravinnetta, ötököitä ei näy?
Nyt ei ole kasvarissa kurkkuja mutta monena vuonna niitä oli. Joka vuosi lehdet kellastuivat, kukkivat kyllä ja teki kurkkuja mutta vain neljä kasvoi kunnolla isoksi. Seuraava jäi kippuraksi ja siinä vaiheessa heitin koko kasvin pois. Istuttaessa laitolin kanan rakeita ja lisäsin vähä niitä joskus 2-3 viikon kuluttua. En tiedä mistä johtui kellastuminen. Ihan koko kasvi siis kellastui.
kitikat,lannan puute.
Annoin lisää lannoitetta. Katsoin videoita kurkun kasvatuksesta, poistavat siellä varkaita. En ole sitä ennen tiennyt ja mulla ei sellaisia edes näy, kukkia vain.