Tää on ollut Gold Rushia tasaisemmin satoa tuottanut. :
:
Mää kerran torilla rutisin kun kaikilla myyjillä oli vaan sitä tavallista pitkää vihreetä taimina, ja olisin halunnut eri värisiä ja -mallisia, torimyyjät sano että kaiken varmin sadontuottaja on tää vihree tavis, ja sitä menee eniten.
prisman kesäpiha oli myynyt gold rushinsa niin kuin melkein kaikki muutkin kesäkurpitsan siemenet loppuun. saman näköistä mutta nimenään oli golden zucchini, piti ostaa.
(vanhan pussinpohjan siemenet eivät olleet ainakaan eiliseen mennessä itäneet, siksi piti hakea uudet)
Niin, maistuukos se keltakuorinen kesäkurppa erilaiselta kuin vihreä? Tietty varmaan lajikekohtaisia eroja, mutta millaisia kokemuksia olette saaneet? Minusta ainakaan ne vihreät eivät juurikaan maistu miltään, mausteilla minä niistä herkut loihdin. Tuorekäyttöä en edes harrasta, kun minusta se sisus on raakana rakenteeltaan omituista hötöä.
Ei maistu erilaiselta. Paras on miusta omenakurpitsa.
Keltaisen kuori on ohuempi, ei siis niin kova kuin vihreällä. Vaurioituu myös herkemmin, mutta on mukavampaa syödä.
Mulla on ekaa kertaa tulossa kesäkurppaa, keltasta ja vihreetä. Ihan osto taimet on enkä tajunnu lajikkeita kysyä. Kunhan sais nuo nyt pidettyä hengissä siihen saakka että voi peltoon laittaa
no joo, pitihän se arvata:-) yksi kesäkurpitsa oli itänyt ja ihan hyvin olisi riittänyt. turhaan ostin uuden siemenpussin.
Jep, eiköhän minulle sitten riitä tänäkin vuonna nuo jo kylvämäni pari vihreää lajiketta. Ei ole kuori haitannut, kun vaan pääsee tarpeeksi pieninä sadon keräämään. Lämpimissä ruoissa päin vastoin välillä tuntuu, että se kuori on ainut mikä pitää niitä kurppapaloja edes jonkilaisessa ryhdissä (ettei tule ihan mössöä). Kauniitahan nuo keltaiset tosin ovat.
Aika pieni ero samaan aikaan kylvetyillä, lähes saman aikaan itäneillä ja saman lajin edustajilla…
Täytyy tänään järjestellä ja siivota tätä ryteikköö
Mikäköhän mun kasveja vaivaa kun lehdet ei kasva isoiksi vaan kipristyy ja niissä on keltasia läikkiä?
Eilen meni kesäkurpitsat pihalle ruukkuihin. Vähän hirvitti laittaa niitä jo nyt ulos, mutta juuret roikkuivat pitkälle ulos vessapaperirullista, joten oli pieni pakko. Saivat kyllä muutaman kerroksen harsoa päällensä. Mulla on kyllä vielä pari varataimea parvekkeella, jos noille käy kalpaten.
Kannattaa vermuska ainakin kurkkia lehtien alapinnalle, näkyykö seittiä tai pikkuruisia vaaleita punkkeja. Kuvaamasi oireet kuulostavat vähän vihannespunkin tekosilta. Pidän kuitenkin peukkuja, ettei ongelmasi olisi vihannespunkki, vaan jokin fysiologinen oire. Vihannespunkki osaa nimittäin olla tosi raivostuttava elukka.
Kiitos ~Tigerella~! Kävin just laittamassa kurpat isompiin ruukkuihin enkä kyllä havainnu niissä mitään elukoita… vanhat ruukut oli täynnä juurta joten jospa ne toipuis… pidetään peukkuja ja täytyy seurata näkyykö niissä mitään elukoita tai seittiä
12 tainta maahan laitettu Vielä pitää laittaa 3, mutta novat vielä niiiiin pieniä ettei pysty. Harso yöksi päälle, eiksje? (Vai olisko ämpärit helpompia ja turvallisempia?)
Kaikki kesäkurpitsat jäivät tänään kaivinkoneen murskaamiksi. :-/
Voi luoja, miten se on mahdollista?
Kaivuri oli suuri ja kaivaja suurpiirteinen. Meni myös talvivalkkareita.
Sanoitko hyvästi vai pahasti?