Kiitos Nuu, voisin kokeilla tuota sulhasten säilömistä paritustarkoitukseen.
Tämänlainen ongelma siis
Tyttökukka on
a) pieni
b) kuihtuu ennen kuin on auennut (kärjet jo ruskeita tuossa etualalla)
c) kurpitsanalku alkaa näivettyä (taaemmassa, myöhemmin ilmestyneessä tyttösessä)
Sain kaksi isoa kesäkurpitsaa tuliaisiksi. Jostain olen kuullut kesäkurpitsasäilykkeestä johon tulisi anasmehua. Tietääkö joku miten selllaista tehdään, tai edes arvelisi? En ole koskaan säilönyt kurpitsaa.
ElisabetB, tämä neuvo tulee vähän myöhään tämän vuoden satoa ajatellen, mutta mä kyllästyin tuohon pölyttämisen hankaluuteen yhden kesäkurpan kanssa pelatessa ja ostin täksi vuodeksi ‘Parthenon’-kesäkurpitsan siemeniä. Se on itsepölyttyvä lajike, joten tänä kesänä ei ole tarvinnut rynnätä ennen kukonlaulua topsipuikko kourassa kurpan ääreen. Maku ja koostumuskin ovat mielestäni hyvät, joten vastaisuudessakin pysyttelen tuossa lajikkeessa.
Jatkoa edelliseen viestiini: Sooloilin kurpitsan kanssa. Laitoin litran ananasmehua kattilaan ja raastetut kurpitsat sekaan. Olipa siinä keittämistä, kolme tuntia keittelin että neste haihtuu. Sekaan laitoin hillosokeria ja raastoin kolmen appelsiinin kuoren, lopuksi lisäsin sitruunatiivistettä. lopputuloksena läpikuultavaa hyytelöä, tosi hyvää mutta pikkusen imelää. Sopii varmaan kakun täytteeksi.
Siemenhöttyrän poistin veitsellä ja pilkoin pieniksi, tein pentin ohjeen mukaan kesäkurpitsalettuja, voe juutas kun olivat herkkua!
Kiitos Parodia vinkistä, ensi kaudeksi hankin kyllä jotain tuommoista… Partenokarppisuuden ihanuutta tässä aamulla mietin, kun avoinna olivat kaksi isoa tyttökukkaa, mutta heidän sulhaskandidaattinsa oli vielä esiteinivaiheessa, grrr! Edellisen sulhasen jäämistönä oli vähäsen pölyä tops-puikossa, muttei varmaan auttanut sekään. Onko näihin pirun kasveihin kovakoodattuna se, että vain yhtä tyyppiä kukkaa kerrallaan auki…
Ala-asteikäinen tyttöni soitti minulle eilen kotoa ja sanoi “äiti, sun sulhasesi on kuollut”. Hetkisen piti tätä miettiä, ja sit tajusin tytön puhuvan näivettyneestä poikakukasta. Tämänlaisesta puhelinkeskustelusta voisivat ohikulkijat vetää ihan erilaisia johtopäätöksiä ![]()
Mulla kanssa tuota pölytys ongelmaa mökillä kurpat tekee vain tyttökukkia ja kotona on nyt vain ilmestynyt poika kukkia vaikka molemissa useampi kurppa.
Viimeksi kun mentiin mökille otin kotoa pari poika kukkaa mukaan saa nähdä tuotaako tulosta kukkien kuskaus
Minkalainen kesäkurpitsakesä on teillä ollut? Meillä onnistui pitkästä aikaa hyvin, reilut kymmenen kurppaa jo navassa ja tänään poimittiin kaksi mötkylää. Yksi syöntikuntoinen odottaa syömistä ja vielä muutama pieni kasvamassa. Keltainen kesäkurpitsa ei tehnyt jostain syystä kuin pienen pieniä alkuja, jotka sitten homehtuivat, mutta “tavalliset” vihreät sen sijaan ovat ilahdutaneet hedelmillään.
Mulla onnistunut jo pari vuotta vihreät keltaisia paremmin. Sama maa ja hoito, joten lienee lajikekysymys.
Viime vuonna mun keltainen kesti paremmin kuivuutta eikä saanut harmaahometta kuten vihreä, joten keltaisesta sain pidempään satoa. Tänä vuonna keltaisen taimet olivat pienempiä kuin vihreät ja hävisivät kasvuunlähdössä. Keltaisesta olen saanut nyt yhden pienen ja uusia tulossa, kun taas vihreä on tehnyt jo 5 kg kurppia. Kasvupaikka on sama molemmilla, molempina vuosina.
Liekkö maasta kiinni, ts. tykkääkö se “miedommasta” kasvualustasta? Samassa kakkakasassa kasvaavat.
Lintsillä on parissa kohdassa kesäkurpitsaa ihan koristekasvina, semmoisissa isoissa pöniköissä. On keltaista ja vihreää lajiketta, ja satoa tulee kivasti. Onpas tuhlausta, kun linnuille ne taitaa mennä, tai maan ravinnoksi ![]()
Kysyin kyllä lupaa infosta… että voisinko poimia pari, ja huuli pyöreenä se tyttönen siellä sanoi “joo, periaatteessa kait ei saisi ottaa, mutta… ei se mitään, ota vaan!” Pitäis kait hävettää?
Omat kurpat raivostuttavat edelleen. Nyt otin aamulla kukkaan puhjenneen sulhasen jääkaappiin jäähylle, ja ravistelin siitepölyä semmoseen pieneen rasiaan (jääkaappiin sekin). Jospa nyt olisi tuleville morsiamille jotain pölykettä oikeaan aikaan.
Mulla näköjään onnistuu keltaiset ja vihreät vuorovuosina. Tänä vuonna keltaiset eivät päässeet edes alkuun, vihreä on sentään hengissä ja voimistunut ja tekee nyt urakalla satoa, mutta viime vuonna saatiin vain keltaisia, vihreät mätänivät kaikki, vaikka kuinka pölytys onnistui. Maa on samanlainen, mutta voisiko vihreä olla herkkä ahtaudelle? Rikkojen keskellä se nytkin on, mutta keskellä peltoa tuuletus pelaa, seinän tai korkeiden kasvien vieressä ei ole onnistunut kertaakaan, vaikka voihan se olla jostain muusta sattumastakin kiinni.
Minulla on tullut ihan mukavasti kesäkurpitsaa vihreää ja raidallista. Ufoista ei merkkiäkään. Kukkia vaan. Alkoivat kyllä tuottaa satoa aika myöhään vasta heinäkuun lopulla, vaikka siemenet laitoin samaan aikaan kuin ennenkin ja taimet kehittyivät hyvin. Ostin kaupasta yhden taimen ja se ei ole tuottanut satoa vieläkään ja tuskin ehtiikään enää.
Mulla on nyt kolmea eri kesäkurpitsalaatua kasvamassa. Yhden sain blankalta ja on tehnyt jo muutaman ison kurpan. Loput on kasvatettu Viipurista ostetuista siemenistä. Toinen laatu kasvaa hyvin ja tekee jatkuvasti satoa, joskin kurpat on heti isoja. Toinen on nimeltään krasavets eli komistus, ja taitaa olla taimilla hiukka nenä pystyssä noin komeasta nimestä. Satoa ei kuitenkaan anna kunnolla, vasta nyt on ruvennut tekemään kunnolla kukkia, nekin pääosin poikakukkia.
Vieläkö kesäkurpat tekevät kurpitsoja? Itse olensaanut viellä satoa.Saa nähdä nyt kun ilma viilenee.
Eilen hain viimeksi kesäkurpitsan kasvimaalta ja näytti siellä olevan vielä kasvamassa joitakin. Ensimmäinen hallayö katkaisee kauden viimeistään.
Näyttää olevan uusia alkuja tulossa, kukkia ja nuppujakin ja keräsin sopivankokoisia sisälle.
Olipa päässyt kasvuston alla kasvamaan salaa jättikurpiksi. 
Eilen muuttuivat salaatiksi.
HeiRea. Kyselin kurpitsasalaatin ohjetta yksityisviestillä
kipi1, lähetin nyt ohjeen sinulle. Olen ollut touhuissani niin kiinni etten ole täällä pentissä käynyt aikaisemmin. Tuo pakkanen kun sai aikaiseksi sen että kesälomalla olleet sisäkukat piti laitella sisälle.