Kuusama, Lonicera

Voiskohan ränstynyttä sinikuusama-aitaa leikata oikein kunnolla enää tähän aikaan vuodesta? Nyt olis aikaa enemmän kuin keväällä.

Ennen suositeltiin, ettei paljoa leikattaisi näin syksyllä, koska ilma on kosteaa ja lämmintä. Eli pöpöt ja sienet liikkuvat ja tarttuvat herkemmin isoihin leikkauspintoihin. Sillä perusteella tammi-maaliskuu olisi hyvää leikkausaikaa.

En sitten tiedä, onko tuohon suositukseen muutoksia tullut viime aikoina.

PirjoA, minä ostin pari kesää sitten Härmän Puutarhalta Keltakotakuusaman.

Heksu, täällä on tammi-helmikuussa hyvässä lykyssä 1,5 metriä lunta. Ehkäpä jätän kevääseen, eli sakset ja saha käteen heti kun lumikerros on huvennut.

Niin tai kun alkaa sää olla pakkasen puolella nyt talven tullessa?

Voisikos noita aiempia juttuja Weigelasta muuten ajatella Weigela-ketjuun, onkos täällä sellaista?

Ainakin kellokuusamalle (Kolkwitzia) ja kotakuusamalle (Weigela) on omat ketjunsa. Täytyy siirrellä jossain välissä kun ehtii perkaamaan… Vuohenkuusamalle (Diervilla) en löytänyt vielä omaa, mutta pitää selata tarkemmasti.

Kaivoin viime kesänä pienen lehtokuusaman purkkiin kun ei piti saada pois tieltä. Se sitten vähän unohtui, kuivui ja kuoli - niin luulin. Ainut vaan että nyt siinä on kasvuintoa enemmän ku koskaan. Siis se purkki oli kuiviltaan koko syksyn ja tossa vaan maanpinnalla koko talven, ja nyt se puskee ku hullu, on sitkee kasvi!

Tuli vastaan semmoinen pensas kuin Sadunkuusama, Lonicera involucrata ‘Satu’.

Onko kukaan kasvattanut, kasvaako isoksi ja menestyykö hyvin talven ?

Kuusamat alkavat olla kukassa, yli kaksi metriä korkeissa on valtavasti kukkia taas kerran:)

rusokuusamat siistittyinä



Tarvitsisin vähän vinkkiä miten nämä kannattaisi leikata. Otin pois kuolleita osia, mutta mitäs nyt sitten lopuille? Tuossa on ilmeisesti 30 vuotta vanhat pensaat, joita on leikattu varmaankin vuosittain samalta korkeudelta. Nyt viimeiset vuodet entinen asukas ei sitten ole tehnyt pihassa mitään. Alaosa on siis todella vanhan näköistä, sieltä ei tule uusia versoja ollenkaan. Sitten vyötärön korkeudelta alkaa nuo huiskulat. Nämä ovat meidän ja naapurin välissä näkösuojana, joten ihan alaskaan ei helposti haluta leikata jos niillä kestää kauan kasvaa. Apua!

Leikkaa puolet alas, siis niiku joka toinen. Ja ens vuonna loput vanhat. Kyllä se aika nopeasti alkaa versoa juuresta ja kasvattaa just tollasta suoraa piiskamaista ensin.
Pari vuottahan  ne sitten on harvemmat, mutta olet saanut ne uudistettua kuitenkin.

Selvä peli, eli ihan alhaalta asti. En ollut varma olisiko noita piiskoja pitänyt pätkiä että ne alkaisivat haaroa. Tuo nyt on ainakin varma tapa. Kiitos avusta!

Ole hyvä. Mun mielestä ei kannata tosiaan niitä piiskoja typistellä, haarovat ihan itekseen kyllä. Meidän pihalla on vanha kuusama, jossa oli yksi paksu varsi ja latva sitten tuuheampi. Ja sen menin leikkaamaan samaan tyyliin,kuin nuo sinun on joku leikannu. Eipä siitä kaunista kasvanut, parhaalla tahdollakaan, niin sitten vedin sen paksun rungon poikki juuresta, ja ajattelin, että kuolee varmaan.
Nyt, muutama kasvukausi myöhemmin mulla on nätti kuusamapensas.

Onko kenelläkään kuvaa valkoisesta rusokuusamasta, lajikkeesta’Poutapilvi’ ?

Mikä kasvi on ruotsinkuusama? Löysin kasvin perennavaihdosta. Googlettamalla ei oikein tullut selvyyttä onko kasvi pensas vai mahtaako kyseessä olla ruotsinköynnöskuusama. 

Hävitin aikoinaan tältä tontilta rusokuusaman, kun se oli mielestäni ruma. Toissa kesänä ostin sitten uuden taimen ja on parhaillaan aivan täynnä kukkia. Kaunishan tämä onkin, niin se maku muuttuu.

Kyssis varmaan osaa neuvoa , kun pätkästiin viime kesänä ikivanha rusokuusama alas asti, ja nythän se tietysti kasvattaa juuresta mahotonta määrää uusia pitkiä roiskoja, ne ikäänkun leviää joka puolelle pitkin maatakin. Nin, että voiko niitä ehkä vähentää tai lyhentää tai jotain, ja millon ??

Jaa, että luotat mun arvioon. No, jos ois mun kuusama, niin tietty karsisin ne väärään suuntaan kasvavat, eli maata myöten menevät, ja juuresta poik vaan. Ja samantien.
Mitään takuuta tämä neuvo ei sisällä.

Kyllä luotan, ja kun niitä tosiaan kasvaa mieletön määrä ja joka suuntaan, on kai osa väkisin lähteny ruohonleikkurin ansiosta, jos jättää siihen ikkäänku keskelle osan ja sivuilta kylmästi pois. Katotaan mitä tulee. Kiitti.

Mä leikkasin joskus kans rusokuusaman alas ja teki just tuon saman. Kyllästyin noihin ruipeloihin, jotka rojottivat joka suuntaan. Kaivelin lopulta koko juurakon veks. Jälkeenpäin ostin sit uuden taimen.



Anteeksi sekaantuminen asiaan =)