Kaksi ruukkulaventeliani selvisi taas talvesta maahan upotetuissa ruukuissa. Toisella vähän viereisen pensashanhikin varsia suojanaan, toisella ei mitään. (Muuta kuin satunnaista lunta)
Kylmän takiahan ne laventelit pitäisi suojata. Minulla on taas tainnut käydä niin hyvä säkä, että laventelit ovat talvesta selvinneet Huusivat kyllä syksyllä että “havuja, perkele!”, mutta suljin korvani. Armeliaan paksu lumikerros talven pahimmille keleille ja hiekkainen kohopenkki lienevät edesauttaneet selviytymisessä.
Minusta pahin niille on tämä kevätaurinko silloin kun juuret on vielä jäässä.
terveiset laventelipuskasta. Kurpitsa on aivan oikeassa. Ja tietysti; hiekkainen kohopenkkihän ne juuret on täälläkin pelastaneet :). Ihana saippuan tuoksu tulvehti nenään, kun leikkelin huonot oksat pois ja tutkailin tyven uutta kasvua!
Mulla laventelit ovat talvehtineet varmaan 10 vuotta. En ole kiinnittänyt niihin huomiota, kun tytär inhosi tuoksua… Nythän sitä voisi taas hyötää…
Selvä, siispä matka kohti kasvimaata ja sakset mukaan ja ruskettuneet oksat pois, kiitos tiedoista. Toivottavasti menestyisivät myös jatkossa talven yli. Kukka on kaunis ja tuoksu suorastaan hurmaava.
Laventeli itää pimeässä ja lämpimässä. Pannuhuone on oikein hyvä paikka idättää jos sellainen talosta löytyy. Siemenet jätetään mullan pintaan, ei peiteteä. Talvehtii hyvin ilman peitteitä II-vyöhykkeellä, kasaan aina lunta päälle silloin kun sitä vaan saatavilla on.
Minulla näkyy myös laventeli selvittäneen talven, hiekkamultakohopenkissä. Samoin sen viereinen timjami. Laitoin lisäsuojaksi syksyllä talvensuojaturvetta ja havuja. Meillä on havusuojaus jokseenkin pakollinen. Jos unohtuu, jänikset pitää juhlat.
Kevätaurinkohan se on paha, kuten Kurpitsa sanoi. Maan paljastuttua tekisi mieli repiä suojat heti, vaan ei uskalla vielä.
Onko laventelilla liian lämmin, kun venyy? Ostin messuilta kauniin laventelin taimen, ja nyt se on ikkunalla kasvattanut kovasti erinäköistä versoa kuin mitä siinä alkuaan oli.
Kotona valolämpöolot ovat vähän epäedullisemmat kuin kasvihuoneessa, joten versot voivat hujahtaa pitemmiksi kuin alunperin. Laventeli uudet lehdet ovat vihreitä, ne harmaantuvat vasta vanhetessaan - kuten mekin:)
Mökillä on kaksi 12-vuotiasta laventelia. Siivoilin niistä viimevuotisten kukkien jämiä pois ja mietin että kovin siinä joku tuoksuu, onhan vieressä salvia ja sitruunamelissakin (yhtä vanhoja). Kotiin ajaessa mies ihmetteli että millä ihmeellä olen pessyt käteni kun oli niin vahva haju että piti ajaa ikkuna auki. Sitten vasta tajusin että sehän on se laventeli, jonka tuoksi tarttuu kaikkeen vaikka vain kevätrapsutusta tein. Kädetkin pesin vedellä, mutta haju taisi ottaa kiinni villiksen hihoihin!
Tarleena kiitos. Tuo lohduttaa, vaikka english garden fanaatikon oikeaoppisesti pitäisi myös laventelia kasvattaman, niin pesen käteni koko puuhasta, juu uu. Ei ole minun -hajuallergisen kasvi. Ei.
Voi valtsu, onpas sinulla hankala allergia! Minä käyn pikkusen hipasemassa laventelia, joka on lähimpänä penkin reunaa, aina sillä kolkalla pihaa kulkiessani. Tuoksu on minusta hyvä.
Miten laventelin saa kestämään ruukussa koti/parvekeoloissa? Joka vuosi olen yrittänyt parveekkeella ko. kasvia kasvattaa enkä ikinä ole siinä onnistunut.
Minun laventelini kasvavat hyvin hiekkavoittoisessa mullassa ruukuissa, jotka olen upottanut maahan hyvin aurinkoiselle kasvupaikalle.
Ja tämän aamun onnellinen löytö: Kyykähdin nyppimään kukkapenkistä kymmeniä koivun taimia ja laventelipuskan juuressa siivoilin vaan käsikopelolla. Noustessani ylös tunsin kädessä kovan laventelin tuoksun ja äkkiä kyykähdin takaisin. Olin nyhtänyt ylös kolme itsellään itänyttä laventelin tainta!!
Nopeasti ja turhia viivyttelemättä hain autotallista kiiltäväpintaisen saviruukun, hyvän lautasen ja puuhamaasta saavin pohjalta hiekkamultaa. Kasvakoon tuo ruukkuannos nyt valvonnassa kuistilla.
Viime kesänä ja tänä keväänä ripottelin laventelin siemeniä sinne tänne. Nyt pitää ruveta olemaan tarkkana ja haistella sormiaan usein :}
Sand, pidät siis ruukut talven myös maassa?
(osaan kuvitella miten nopeasti ja turhia viivyttelemättä siellä on liikuttu. Varmasti kanttasit kurveissa)
Laventelit olen istuttanut semmoisiin muoviruukkuihin, missä puutarhat myyvät pensastaimia. Ruukut olen upottanut maahan siten, että reuna näkyy. Olisikohan niillä takana jo kolmas talvi? En ole suojannut kuin ensimmäisenä talvena vähän viereen tippuneilla männyn oksilla.
Pitänee ehkä tonkia ruukut ylös ja vaihtaa isompi ruukku.
Höm. Tyhmä kysymys: miksi laventelit ovat ruukussa maassa?
Ruukut estävät männyn juuria menemästä juuristoon suoraan. Myös täsmäkastelu on helpompaa.