Lilja: Tiikerililja, Lilium lancifolium

Tässä tiikerililjaksi tunnistettu, mutta hävisi heti ekana talvena penkistä.

Söikö joku Illiksen tiikerit, vai onkohan muuten vaikea talvettaa?
Laitoin myös vaaleanpunaisia tiikerililjoja kasvamaan, enkä ottanut yhtään valokuvaa .  Mutta ne tekevät itusilmuja, ovat kai sitten aitoja tiikereitä. Vaihtaisin mielelläni niitä muiden liljojen kynsiin, siemeniin, itusilmuihin tahi sipuloihin.

En tiedä mikä vei valkoiset tiikerililjat, myyrätuhoja ei yleensä ole meidän tontilla ollut, ilmeisesti talven kylmyys oli syynä.

Miten nuo tiikerinliljat erottaa muista, jos eivät tee itusilmuja. Ja jos tekevät, onko ne ainoat jotka tekevät niitä?

Tiikerinliljoissa avautui ensimmäinen kukka.

Ja tässä sille muutamia kavereita.

annaw:lle tiedoksi tähän oikeampaa ketjuun. - oman valkoiseni sain toukokuussa 2006. viisi vuotta menestynyt hyvin. tänä keväänä ei ollut vielä perjantaina pinnalla. vaan mikäpä sen hyvin kasvavan ja lisääntyvän olisi nyt enää tappanut?

Piti tulla tänne lukaisemaan kuin huomasin eilen että tiikerinliljasta lähtevät itusilmut tippumaan, nyt jännään minkä värisiä kukkia hän tekee koska luonani vasta ensimmäistä kesää. Kukkinut ei ole vielä vaikka nuppuja täynnä joka varsi, onko normaalia että noi itusilmut tippuu ennen kukkimista ???

Kyllä itusilmut tiikerililjoissa alkavat näihin aikoihin olla niin kypsiä ja löyhästi kiinni, että putoilevat pienimmästäkin kosketuksesta tai ihan itsestään. Että on se ihan normaalia. Mukavaa kukinnan odotusta!

Vaihdossa saatu kerrottu tiikerinlilja

Kun googletin tiikerinliljaa, se kysyi, että "tarkoititko tiikerililja". Kumpi tämän kasvin nimi sitten oikein on. Tähän saakka olen aina puhunut tiikerinliljoista, niin kuin tämän ketjun otsikossakin on.

Viljelykasvien nimistön mukaan ilman n:nää

Mistä lie kirjoitusvirheestä se n-kirjain sinne tiikeri(n)lilja-nimeen tullut. Korjasin nimen otsikkoon nyt oikein, kiitos huomiosta.
Kasvikortistossa se on ollut tiikerililja-nimellä.

Punaista ja keltaista.

Moikka,



Onko tällä Tiikerilaljalla ainoana kukkana se joka tekee itusilmuja varren ja lehdentyvessä?

Taas kukitaan.

Niin täälläkin, tavallista runsaampi kukinta onkin:)

Sain tänään viherpeukaloilta pari pussia tiikerililjoja,kun kävin ostamassa hautausmaalle kukkia, en kyllä hirveesti tykkää jos on sitä oranssia vanhanaikaista.

Nyt en sitten muistanut kuinka syvään ne mukulat/sipulit piti istuttaa,ei kait kovin syvään?En jaksanut kaivaa tietoa etukäteen istutin jo,itikoita aivan sairaasti+kuuma,ihan kuin keskikesällä.No enään on +24,5 lämmintä.Mulle riittäisi vähempikin lämpö.

Helsingin puutarhamessuilta ostin valkoista tiikerililjaa. Kohta kukkii, mutta onko valkoinen?

Vuonna 2010 mulla kukkii hienosti tiikerililjat, sen jälkeen ei ole kuvaa, enkä muista kukkiko 2012 mutta nyt ei näy yhtään ainutta tiikerililjaa. Ruskoliljan näköisiä täyhtöjä on siinä paikalla, mitä on tapahtunut? Muuntautuko ne ruskoliljaks kun niitä on lähistöllä? Tuttavalla käynyt samoin.