Ahaa, mä luulin että se vanha Kokkirasva oli ihraa, mutta linnuillehan se on sama,kun ei näytä niille sitä tuoteselostetta ![]()
Sulatettuun Sunnuntai-rasvaan lisään neljännespurkin ruokaöljyä ja sitten kaurahiutaleita niin paljon kuin vaan kostuu. Puuro pestyihin maitopurkkeihin rautalankakoukkujen kanssa ja jäähtyneenä on tinttien juhlakinkut valmiit. Jää pakkasessa nokankestävät talipallot koskematta.
Ja se kasvisrasva on palmuöljyä asia on kysytty raisiontehtaalta
Kirkkaankeltaiset pikkulinnut käy juomassa lasista mun olutta. :-o
Merkkaavatko pikkulinnut samaa kuin pikku-ukot?
Ei, koska kamerakin tallensi ne. ![]()
Tänään iltapäivällä sain ihastella pitkästä aikaa pihapiirissämme lintujen lentoa. Ensin tuli kolme ihanaa punatulkkua istuskelemaan puuhun, tuli ihan joulukorttimainen olo niitä katsellessa. Sitten vielä nähtiin kun haukka lensi pihamme yli matalalla. En tunne haukkoja. Koko alapuoli oli vaalea ja täplikäs. Mikähän haukka talvehtii täällä? (kanahaukka?)Yritin katsella lintukirjasta mutta kuvien perusteella en tunnista. Maallikkona en osaa kiinnittää huomiota linnun nähdessäni muotoihin ja värityksiin. Siispä näin vain haukan:)
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä on kana- tai varpushaukka. Niitä talvehtii jonkin verran täällä kylmässä Pohjolassa. ![]()
Alkuperäinen kirjoittaja: a–a----e
Meilläkin ekat punatulkut kahteen vuoteen näyttäytyivät tällä viikolla pihalla. Kiitollisia ovat ruokinnasta tällä lumimäärällä.
Tänään näin teeriä vanhoissa koivuissa syömässä norkkoja, niitä oli kymmeniä, kerrassaan valtavasti!
Automme ääni hätisti ne lentoon Kolin tien varrelta suurena parvena. Tämän reunimmaisen sain liikkuvasta autosta pokkarilla kuvattua. Eikös olekin teeren profiili?
Onhan tuo ilmiselvästi teeri.
Hyvän kuvan sait;)
Kauempana, alhaalla oikealla näyttää olevan vielä toinenkin.
Tänään tähtäilin lintuja, siis kameralla.
Paljon pitää vielä harjoitella tätä lintujen kuvaamista
Paljon menee talvessa siemeniä, että vastapalkaksi voisivat kyllä vähän poseerata tälle tumpelolle
Ja vilskettä riittää
Oi, sinitiaiset ovat sitten ihania! Terhakoita, kaunisvärisiä, siroliikkeisiä ja pihapöntössä pesiviä 
Kauemmin en viitsinyt häiritä, että ehtivät saada vatsansa täyteen vielä ennen pimeän tuloa
Pihan ruokintapaikalla käy päivittäin sellainen vilske,vilinä ja siritys ettei meinaa malttaa lopettaa sen seuraamista. Aloitin ruokinnan aika myöhään, lumet oli jo maassa ja pakkaset paukkui, ja mietin että löytääköhän linnut tätä paikkaa ollenkaan. Turhaan huolehdin, sana on kiirinyt turhankin kauas - puiden oksat ovat täynnä siemeniä nokkivia pikkulintuja ja loput sitten maassa hyörivät siivoilemassa sinne pudonneita siemeniä. Närhien määrä on myös lisääntynyt ja päivittäin käy tikkakin nakuttelemassa rasva-annoksensa talipötköistä. Kivaa, mutta käy kyllä aika paljon lompakolle tällä menekillä. Auringonkukansiemeniä on tähän mennessä kulunut jo n. 40 kg, siihen päälle sitten siemenseokset joita menee viitisen kiloa viikossa. Talipötköt onneksi ovat riittoisaa tavaraa.
Normaalisti pimeän tultua kaikki linnut häipyvät ja pääsen kaikessa rauhassa tekemään siementäydennykset seuraavaa päivää varten. Nyt on kahtena edellisenä päivänä yksi talitiainen siinä puussa räpiköinyt vähän syrjään kun olen tullut automaatteja täyttämään. Yksin jäänyt siihen muiden lähdettyä. Se on vähän takkiinsa saaneen näköinen, ja maassa näinkin eilen pari pientä höyhentä. Lie sitten kenestä lähtöisin, sitähän ei tiedä. Toivottavasti se saa itsensä kuntoon, oli sitten vaiva mikä tahansa. Olen lisännyt talipallojen ja vastaavien tarjontaa nyt tänään sen takia, ettei jää ilman. Jännityksellä odotan onko se tänäänkin pimeän tultua siellä. Vähän pelottaa että se loukkaa itsensä pimeässä puun oksilla karkuun räpistellessään, mutta pakkohan sinne on täydennykset mennä tekemään.
Tunnistaako kukaan tätä? Paljon talitiasta isompi. Keltainen/kellanvihreä siipijuova. .
.