Viherpiiperö, pari sivua sitten mainitsit John Herseyn Hiroshima-kirjan. Millainen kertoja siinä kirjassa oli? Oliko se tarina japanilaisista vai lähinnä amerikkalaissotilaista? Kiinnostaisi tuo kirja. Jos sarjakuva kiinnostaa ketään, niin sellainen kaksiosainen teos kuin “Hiroshiman poika” on aika vaikuttava. Eipä ole tullut ikinä ennen tuota sarjakuva kädessä tippa linssiin.
Käykää kirjastossa! Tänään on Lainan-päivän kunniaksi monissa kirjastoissa erilaista tapahtumaa, mm. poistokirjan myyntiä, ja voipa jossain olla sakotonkin päivä 
Just ukkeli myhäili kun kävi kirjastossa ja myöhästyneet palautukset oli annettu anteeksi. Mikä moukan tuuri. Harmi kun en ite mennyt…sakkoja kertynyt jokunen euro
Huonosti ehtii lukea, kun pitää yötä myöden suunnitella työhommia ja gradukirjallisuuttakin pitää lueskella silmät kuivina.
Torey Hayden nousi taas pinnalle ajatuksissa kun tätä palstaa luin. Niinpä lainasin kirjan “Lapsi muiden joukossa”, kolmena iltana sen luin. Kyllähän Toreyn oppilaat ovat repaleisista oloista, kovia kokeneita pieniä ihmisiä, mutta samalla tavalla lapsia kuin kaikki muutkin. Minä en näe kertomuksessa itsekehua, hän on aikuinen ja opettaja joka kertoo millä tavalla on ratkonut hankalia tilanteita, vaihtelevalla menestyksellä. Olisiko se niin että tuollaista työtä ei voi tehdä jos ei osaa arvostaa pieniä saavutuksia ja omaa osuuttaan niissä.
“Aavetyttö” oli rankka, mielestäni parempi kuin moni romaani, täytyy olla vahva ihminen joka jaksaa loppuun asti niin kovassa pyörityksessä, moni olisi häipynyt maisemista hyvän sään aikana.
Seuraavaksi lainaan “Häkkipoika” kirjan. Minusta on kiehtovaa päästä kurkistamaan sellaisen pään sisälle jonka suu ei puhu smalltalkkia…
Pitkästä aikaa sain luettua kokonaisen kirjan ja toinen on jo menossa. Mari Mörön “Melkein kaikki itää” ja nyt menossa “Vapaasti versoo”. Ensimmäisen olen lukenut aiemmin jolloin se ei tainnut oikein avutua minulle putkiaivolle mutta nyt uusintakierroksella tykkään molemmista kovasti.
Nyt on luettu vasta se "Voittaja on yksin" (Coelho) Varmaan Sinuhe äänikirjana on vaikuttanut kirjan luvun etenemiseen.
Jos valita pitäis, kirjaa luen mieluummin, kuin kuuntelen. Tulikin muutos kirja-valintaan hetkeks. Aloin lukemaan Jeff Lindsayn "Dexterin pimeät unet". Pojalla oli se mukana ja kerkesin aloittamaan sen, enkä kesken voi jättää. Pari muuta seuraavaa on luettava kans. "Dexter vailla varjoaan " ja "Dexterin kolkko kutsumus".
Ihan toiseen äärilaitaan on hyvä välillä pistäytyä.
Sai sitten meikätyttökin sen Capekin kirjan käsiinsä kirja-alesta. Ihana kirja ja täynnä tuttuja kokemuksia. Mua miellytti tuo sana “puutarhurisihminen”. Justiinsa noin, ei siis puutarhuri, tutkinnon suorittanut, ammattihenkilö, vaan p u u t a r h u r i s i h m i n e n, joka on melkein ihan oma lajinsa. Sanassa on jopa lämpöä ja tiettyä hulluutta.
Tuossa on sana jota on helppo käyttää. Ihan uusi mulle, mutta mukavan kuuloinen käyttää
“puutarhuroija” ja “puutarhuristi” ja “puutarhailija” ovat puutarha.netissä käytetyt sanat. ihan mukavasti kuvaavat ei-ammattilaista nekin…
Jens Lapiduksen kirjat loppui, molemmat luin. Rahalla saa, eka kirja meinasi jäädä välillä kesken, oli niin eri maailmaa kuni olla voi. Toisen Siisti koston jälkeen jäin kaipaamaan jatkoa, Tukholman alamaailman tapahtumat kuivahkosti kerrottuna alkoikin viehättää. Vaan eipä ole ilmestynyt Lapidukselta kolmatta. Mitähän nyt lukisi??Talvea ja kinoksia piisaa. Stieg Larsonin trilogian parissa viihdyin hyvin, kiitos tämän lukupiirin vinkkien…
Luin eilen loppuun Henning Mankelin kirjan: Nimeltään Tea-Bag
Tieto lisää tuskaa. Vähän Sofi Oksasen Puhdistuksen oloinen kirja vaikka kertoikin kolmen eri pakolaisen tarinan.
Koskaan ei pitäisi arvostella ketään maahanmuuttajaa, enen kun tietää hän taustansa. Kaikki ei ole niin mustavalkoista.
Oikein hyvin sanottu. 
"Dexterin pimeät unet" on luettu ja toinen alettu. Sinuhen äänikirjassa enää yksi levy jäljellä. Huomenna voin viedä kirjastoon takaisin.
Kirjastosta lainasin myös kirjoja ulkomaalaisista kartanoista ja erikseen puutarhoista. Kotimaisia kartanoita halusin myös katsella.
Oli pihanlaitto opasta ja englantilainen puutarha, joka ei ole mun juttu ollenkaan. Ihmeekseni löysin kirjan, josta mulle on mainittu, mutta olen sen unohtanut.
VILJELYKASVIEN NIMISTÖ: Eräs täällä, jos tätä lukis, voisi ajatella että vihdoin ymmärsi lainata tärkeän kirjan.
Se tulee lainattua toiseen kertaan. Olen katsonut läpi ja lukenut tärkeimpiä "Kasvihuoneesta viherhuoneeksi", "Tyylikäs ruukkupuutarha", "Kivikkopuutarha", "Unelmien huvimajat" ja "Luonnonkasvit puutarhassa"
Nämä on täällä alakerrassa luettuna, makkarissa on lukemattomat, mutta osa luettujakin.
Luen parhaillaan Indridason Arnaldurin kirjoja järjestyksessä, neljäs on menossa. Sain täältä vihjeen. Kiinnostuin maisemista ja ihmisistä, vaikka aiheet ovat vähän niin ja näin. Kauheasti polttavat ainakin tupakkaa niissä kirjoissa, en ymmärrä miksi siitä pitää mainita koko ajan?
Eivät sentään merkkiä mainostaneet. 
Mie luin Anna-Leena Härkösen "Ei kiitos" ja nauroin kyllä enemmän kuin miesmuistiin 
Miten joku osaakin pistää paperille niin elävästi ajatukset?
Nyt sitten alottelin Anja Snellmannin "Lemmikkakaupan tytöt", mutta en pääse siinä millään eteenpäin…ei oikein iske minuun 
Viimeisimmistä lukemistani kirjoista yksi parhaita on Linda Olssonin: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Pidin myös Cecilia Samartinin kirjoittamasta kirjasta “Nora ja Alicia”. Onko kenellekään tuttu saman kirjoittajan “Senor Peregrino”? Tietenkin pitäis tutkia tämä ketju kokonaan, ennenkuin kyselee.
Nyt luen James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni -kirjaa.
Senor Peregrinosta tykkäsin kovasti, mielenkiintoinen tarina. Voisin lukea toistekin.
Tommi Melenderin esseekokoelma ‘Kuka nauttii eniten’ on kyllä hauskaa luettavaa.