Kuuntelukirjat tulevat usein samoihin aikoihin kun tavallisetkin.
Kuuntelin juuri loppuun tuon Neljäntien risteyksen.
Ajankuvaa siinä kerrottiin hienosti, naiset jäivät vähän etäiseksi ja olihan se vähän iloton.
Ilottomuus on korkeakirjallisuutta! 
Kuka keksii korkeakirjallisuudeksi luokitellun kirjan, joka on iloinen? Jaa...saapas nöhdä mitä minä tykkään kirjasta. Se on nimittäin tänään saapunut mulle kirjastoon! Mulla tosin on kolme kirjaa kesken niin, että luen eka edes yhden tai pari loppuun, ennen kuin lisään keskeneräisten kirjojen läjään uusia 😊
En oo lukenu kirjaakaan pitkään aikaan mut aattelin lukaista tämän uudestaan: Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi.
Se on niin parhaita!
Aloitin eilen kirjastosta lainaamani Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa. Vaikuttaa tosi mukavalta. Luen aina illalla sängyssä. Eilen meni 100 sivua ihan heittämällä - tarina on niin sujuvaa.
Pikku Prinssi on ihana. On itsellä omassa hyllyssä. Katoin pienenä tuota piirrosanimaationa, meillä ei ollut sitä kirjaa.
Katoin just huutiksesta, että haluan ostaa joltain Annie Proulx’n Laivauutisia. Se kuuluu mun kaikkien aikojen suosikkeihin. Maksais vaan 2€ osta heti-toiminnolla, mut myyjällä on postikuluiksi merkitty 7,90€. Wou…tulee kirppiskirjalle noin kyllä hintaa. Pitää mennä varmaan tarkistamaan mun kantapaikasta, tuosta Korkeavuorenkadun kulmassa olevasta antikvariaatista. Toki myyjällä oli myynnissä parilla erkillä muitakin mun suosikkeja (jotka varmaan menis samoihin postareihin) niin kuin Kamelianainen, Siilin eleganssi, Parfyymi…mutta sitten lähtee käpälästä moinen huutelu ja hyllyt huokailee ylipainosta.
Toi Laivauutisia oli jotenkin niiiin hyvin kirjoitettu ja toimi suomennettuna, että olis kiva lueskella siitä pätkiä aina silloin tällöin. Semmosta tekstiä joka kuvaa hienosti mutta vähäeleisesti asioita. Siis ei yritä tehdä numeroa itsestään.
Laivauutisia on kyllä hyvä.
Pikku Prinssi myös :)
Pahoittelen, että tukin tän ketjun omilla viesteilläni, mutta kun aina joku täällä sanoo jotain kiinnostavaa, johon pitää vastata 
Päivänhattu, mikä sattuma. Eilen olin työväenopistolla ja tulin liian aikasin ennen kurssitunnin alkua, joten menin opiston kirjastoon pökkelehtimään. Siellä löysin kierrätyshyllystä itelleni Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Niin siisti pokkari, että kirjakaupassakin löytää kuluneempia uusia. Ei ole rypyn ryppyä selkätaipeessa. Olen aika varma, ettei tuota ole luettu. Muistan kun toi kirja oli kova “juttu” jotain…oisko 8 vuotta sitten. Päätin katsoa mikä se on nyt kun noin nenän alle lykättiin.
Tuon kirjan vieressä oli Catherine Cooksonin Isosisko. En ole lukenut kuin joskus lukioaikoina (eli yli 15 v sitten) jonkun Cooksonin, enkä ilmeisesti hirveästi vaikuttunut ja faniksi tullut. Mutta tuon takakansiteksti oli mielenkiintoinen eikä kuulostanut hömpältä. Kertoo Pohjoisenglantilaisen kaivoskaupungin työläisperheen tarinaa. Tosin tuo tarina kertoo ilmeisesti jostain rakkausdraamoista, joten toivottavasti ei ole lässy. En muista yhtään mitään lukemastani Cooksonista, joten en ole varma oliko tää nyt ihan hömppää. Jos alkaa vaikuttaa siltä niin ei ku takasin sinne mistä tulikin.
Ens viikolla vien sinne pari kirjaa itseltäni. Pari englanninkielistä painosta eri kirjoista. Saattaa olla hyvä jollekin kielikurssilaiselle, joka opettelee siellä enkkua, mutta ei viitsi ruveta kaupasta erikseen ostamaan englanninkielisiä painoksia kirjoista.
Oon joskus kauan sitten kans lukenut jonkin Catherine Cooksonin, mutta mulle jäi sellainen maku, että ovat aika hömppiä. En tiedä Linda Olssonista mitään, voi hyvin olla hänelläkin vastaava leima, mutta nyt ainakin pääsen lukemaan tätä ilman ennakkoasenteita ja pidän mukaansatempaavana.
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on iki-ihana. Seela Sellan lukemana vielä parempi. Kaikki hyvä sinussa on myös lukemisen arvoinen.
Olen menossa kirjassa Kun mustarastas laulaa jossakin sivulla melkein 200 ja vieläkin miellyttää. Pelottaa, että tämän innostuksen lopussa tulee joku lässähdys - apua, eihän?
Ei tule, vaikkei se paras kirja kirjailijalta olekaan. No, se on vaan miun mielipide;)
A-HAA, mielenkiinnostavaa - mulla on siis jatkossakin mukavaa luettavaa…!!!
Luin ihan yybertylsän ja itkettävällä tavalla vitsikkäästi kirjoitetun dekkarin “Naivistin kuolema” (Louise Penny). Lopussa kirjoittaja vielä parikyt sivua psykoanalysoi luomiaan hahmoja…ihan kuin turhaa matskua ei olisi jo sen 370 sivun aikana ollut tarpeeksi. Olis pitänyt jättää kesken jo ensimmäisten huonojen merkkien ilmaannuttua tekstiin, mutta kun noissa dekkareissa niin helposti antaa kirjottajalle uusia mahdollisuuksia …että katsotaan nyt kuinka käy ja jospa loppuratkaisu on hyvä. No ei ollut.
Ja toki kontrasti hirveään tekstiin oli aika iso, kun tuossa aamulla luin viimeiset 35 sivua Bo Carpelanin Kesän varjoista. Kesti hetken lukea toi Kesän varjot. Oli niin lyyristä tekstiä, että pitää sulatella paljon. Ihan kiva kirja pienissä pätkissä, mutta puuduttavan työläs jos yrittää lukea 100 sivua illassa -tyylillä. Semmonen kirja, johon pitää olla tietyllä tuulella, että osaa nauttia kauniista kielestä.
Nyt on yöpöydällä kesken Ian McEwanin Sovitus (oikein viihdyttävä tähän saakka ~170 sivulla olen). Ehkä pitää lukaista pikaisesti viikonloppuna Aki Ollikaisen Nälkävuosi (on vain 140s), että saan palautettua enemmän kirjoja ens viikon kirjastoreissulla. On päässyt noita vähän kertymään, kun on lähtenyt helmetissä varaus-mopo käpälästä! 
Katsoin dokumentin Maeve Binchystä youtubessa. Oli tosi mielenkiintoinen elämäntarina ja se, miten päätyi kirjailijaksi ja julkaisi ekan kirjansa Light A Penny Candle. No toki piti tarkistaa mikä toi kirja on suomenkielisenä versiona ja sehän on “Ei aina käy niin” joka on juuri se minun ainoa Binchyn kirja, jonka ukko toi mulle keväällä kirjaston kierrätyshyllystä. Nyt tekee kauheasti mieli lukea sitä heti. Mutta on pitää nyt lukea muutama keskeneräinen loppuun, että saa palauttaa kirjastoon.
Muuten, Ollikaisen Nälkävuosi oli tosi hyvä. Muistutti F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus-kertomusta.
Luin juuri Aki Ollikaisen uusimman teoksen Musta satu. Tämä arvio kuvaa kirjaa osuvasti. Mutta kirja kannattaa silti lukea.
Itsemurhan tehneiden muistopäivä on tänään jäänyt Pariisin tapahtumien varjoon. Tänä viikonloppuna olen lukenut uudelleen Tiina Pystysen 1993 julkaistun kuvaromaanin Leskikuningattaren muistelmat, joissa hän kertoo elämästään miehensä itsemurhan jälkeen. Tilasin kirjastosta samalla kertaa muitakin Pystysen teoksia.
Tiina Pystysen päiväkirjamaiset kuvakirjat ovat ihan loistavia. Kiitos muistutuksesta.
Jos joku tykkää tarinoista, jotka sijoittuu muinaissuomeen, niin Kaarina Terhon Uhripolku on ihan viihdyttävä tarina. Ei mikään tajuntaa räjäyttävä, mutta jos on tullut jo luettua kaikki Paula Havasteet ja Eira Pättikankaat ja kaipaa vielä lisää 
Tuohon on ilmeisesti toinenkin osa, joten pitääpä katsoa onko semmosta kirjastossa.
PikkuPioni, Muuttolintu on se toinen osa, miulla on ittellä molemmat. Ihan mielenkiintoista lueskeltavaa historiasta.