Lupiini, Lupinus

Voi et on nättejä nuo lupinit kieli ulkoa iteläni on tuo tavalinen sininen joskus tenpenkalta kerätty muutama siemen.oisko kellän noita erivärisiä kukan siemeniä vielä ylimääräistä.ostaisin mielelläni niitä.kukkanen

Pussissa ei ollut montakaan siementä, joten kerrankin meni kaikki kun nuo kylvin kauan sitten. En ole tullut keränneeksi siemeniä, kun näyttää ainakin maahan pudonneitten siementaimet olevan sekalaista seurakuntaa - ihan lähellä kasvaa komealupiinia ja ilmeisesti risteytyvät.

Mihinkä aikaan nuo lupiinit pitäisi kylvää, että ehtisivät ensimmäisenä vuonna kukkia?

A.i.k.a ehti ensin, samaa olisin kysynyt.


Jaa’a, en kyllä yhtään varmaksi muista, mutta maaliskuulla olen tavannut aloitella. En ole valitettavasti pitänyt kirjaa kasvatuksistani, joten ei ole muistiapuja. Kuinkahan pärsikiksellä? Pussin ohjeen mukaan olen kylvökset hoidellut yleensä.

Muistelisin, että yhtenä vuonna laitoin tosi myöhään lupiinit - olikohan huhtikuulla - ja niistä tuli kunnon valonsaannin takia tosi hienoja taimia jotka kukkivat samana kesänä. Toisena vuonna kasvatutin ison määrän punaisia ja valkoisia tuttavallani, joka on virallinen taimikasvattaja ammatiltaan. No nehän oli aivan tosi isoja kun istutin.

Ok, ihan huhtikuulle en kyllä millään ilveellä malta odottaa, varsinkin kun on nyt se ihmelaatikkokin,hih, mutta jos nyt sitten edes kuukauden vielä kärvistelisi noiden siementen kanssa.



Minulta saat Raili-45 muutaman siemenen, laita hölöä.

Minä laitoin viimekesänä kirjolupiinit kasvamaan vasta alkukesästä ulos ruukkuihin, kun taimet olivat melko isoja siirsin ne kukkapenkkiin ja ei menny kauaa ko alko kukkaa pukkaamaan

Onko kenelläkään tietoa, miksi lupiinit kasvattavat välillä sellaisen kauniin tiiviin kukinnon, ja välillä sellaisen harvan huiskilon? Johtuuko se lajikeominaisuuksista vai kasvuoloista? Ravinteista, maaperästä vai mistä?

Pihassamme kasvaa ilmeisesti tienvarsilta levinnyttä lupiinia, saa kasvaakin, paikka on sille sopiva. Vaan miten saada kasvamaan enemmän vaaleanpunaista ja valkoista? Lilasta en niin välitä. Risteytyykö keskenään vai miten tuo värihomma toimii?

Annat vaaleanpunaisen ja valkoisen siementää ja katkot lilat kukat pois ennen siementämistä. Sillä tavalla se on puutarhoista alunperinkin tienvarsille levinnyt

En tiedä sen risteytymisestä, mutta luulen, että lila on vahvempi, eli jos risteytyy, niin sitten tulee lilaa. Ihan vaan siitä päätellen, että sitä lilaa on joka paikka väärällään.

 

Kiitos! Ei siis sen vaikeampaa, onneksi ovat vasta puhjenneet kukkaan joten ehdin napsia lilat ajoissa pois.

Koska lupiineista voisi alkaa keräillä siemeniä? Miltä kypsät siemenet näyttävät?

Kypsiä siemenet on silloin, kun lupiinin kukkien tilalle tulleet siemenkodat muuttuvat mustiksi ja koviksi. Kaipa niitä siemeniä voisi kerätä silloinkin, kun ovat vielä vihreitä, ja kypsytellä keräämisen jälkeen. En ole kyllä koskaan kokeillut, että itävätkö.

Siemenet ovat pieniä ja pyöreitä, yleensä tummia. Erivärisillä lupiineilla on vähän eriväriset siemenet. Ainakin meidän pihalla kasvavien sinisten ja liilojen siemenet erottaa ihan silmällä toisistaan.

Ostin messuilta punaisia lupiinin siemeniä. Ajattelin laittaa ne maahan, niin että kaivan pienen kuopan ja laitan siemen kuoppaan ja mullat päälle. Kylvöpaikka on rinne eli en halua siementen valuvan sadeveden mukana alas.



Miten nopeasti lupiinin siemenet alkavat itämään?

Minä kylvin Temskukalta saamiani valkoisen/punaisen lupiinin siemeniä viime torstaina tai perjantaina ja nyt on muutama taimi hauskasti nousemassa mullasta. Eli siis ainakin sisällä lämpimässä lupiinit itävät nopeasti.

Myös kasvarissa on ensimmäiset keltaisen lupiinin siemenet itäneet.

Minä pistin ne suoraan maahan. Kaivoin pienen kuopan maahan ja päälle pistin maata. Saas nähdä miten lähtevät, kun ovat rinteessä rikkaruohojen keskellä. Tänään on onneksi satanut kovastikin eli kosteutta ovat ainakin saaneet osakseen.

Huomasin viime keväänä lupiinin siemeniä (noin viidettä kertaa) istuttaessani, että niitä kannattaa liottaa ennen istutusta. Olin ripotellut niitä kuivaan rinteeseen enkä ollut kastellut niitä riittävästi jotta itäisivät. Mutta liottamisen jälkeen vihdoin onnistuin! SariW:llä ei näitä ongelmia varmasti ole, kun vettä on tullut riittävästi.

Täällä myös lupiinit itäneet. Mahtaisikohan tämäkin täti kerrankin onnistua siemenkasvatuksessa? Keltaiset ja pussillinen sekoitusta ovat kaikki lähteneet hyvin kasvuun!