Tältä taisi pudota jotain.
Ja vielä tätä sisääntuloa ihan tien vierestä.
Tämäkin on ihan siitä tien vierestä. Eno kertoi, että yksi patsas tien vierestä on rikottukin ihan kokonaan. Se oli iso karhu, jonka muistan jo nuoruudestani. Jotain toistakin patsasta oli vahingoitettu. En kyllä jaksa ymmärtää, miksi joku haluaa tulla toisen yksityispihalle rikkomaan tavaroita.
Silloin kun minä ja veljeni olimme lapsia, vietimme liki kaikki kesät mummolassa. Patsaita oli paljon vähemmän kuin nykyisin, mutta kyllä silloinkin useampi turistiryhmä päivässä poikkesi pihalla. Kävijöillä oli tapana heitellä tontilla oleviin pariin pikkulammikkoon kolikoita, jotka minä ja veljeni sitten illan päätteeksi saimme kerätä itsellemme. Tietysti esittelimme myös kiinnostuneille kävijöille patsaspuistoa ja usein saimme silloinkin muutaman kolikon vaivanpalkkaa.
Tämä oli bravuurinumeromme, mistä irtosi yleensä rahaa. Patsas on ihan niitä puiston ensimmäisiä, jalustaan on muurattu viinapulloja ja olennolla on sarvet päässä. Liekö viinapiru vai mikä, mutta veli ja minä keksimme kertoa patsaan esittävän mummoa. Ja koska se tuntui olevan ihmisistä huvittavaa, jatkoimme tarinan kertomista ja taisimme vähän värittääkin sitä. Tässä selvennyksen vuoksi: mummo oli oikeasti tosi kiva meille lapsille, tuskin me muutoin olisimme siellä kaikkia vapaa-aikojamme viihtyneetkään eikämummo käyttänyt kyllä pisaraakaan alkoholia.
Poika tien viereltä.
Hengästyttävän uskomatonta, kerrassaan mieletön kuvakokemus!
Tekarijuttu sai raikuvan naurun karkaamaan suustani, kiitos näistä. 
Vielä lähikuva persoonallisesta postilaatikosta.
Ole hyvä, Lumikko! Ja koska tämä ei ole mikään oma puutarhagalleriani, vaan enon patsaspuiston esittely, niin voitte te muutkin, joilla on mukavia kuvia tai kokemuksia paikasta, lisäillä niitä tänne.
Hänkin on varhaista tuotantoa.
Lisää tienvarren kansaa - merimies heilansa kanssa.
Kaunista.
Jos oikein tarkkaan katsoo, tuolla takana olevan tangon päällä on pieniä pöllöjä. Niitä oli puutarhassa jo silloin, kun olin lapsi. Tiettävästi ainoa patsas, jonka eno on jonnekin antanut, on pieni pöllöpatsas, jonka Noormarkussa asuvat sukulaiset saivat. Moni on kysellyt patsaiden ostamista, mutta enon mielestä ne kuuluvat kotiinsa, ja hyvin ne minunkin mielestäni sinne sopivat.
Pöllö lähempää.
Minulla on muutama kuva meidän reissusta, samoista patsaista kuitenkin. Lapsille patsaissa oli tutkimista, vähän erilainen eläintarha!
Kaikki hampaalliset sai hyvälle tuulelle. Ne oli niin inhimillisiä.
Näitten laattapolkujen innoittamana tehtiin myös lapsenlapsille omat kädenkuvalaatat .
Lähtiessä kirjoitettiin nimet kirjaan. Mustat kissat jäi jatkamaan leikkiään. Paljon jäi vielä näkemättä, lupasimme tulla uudelleen. Kiitos kun saimme käydä!
Ai niin, vaihdoinhan minä muutaman ajatuksen tämän puutarhurin kanssa
Luvan perästä minäkin laitan puistosta pari muistoa
Lapset leikkivät