Patsaiden tulkinnassa on hauskaa käyttää mielikuvitusta. Laulaako tyttö? Huutaako apua kun lompsa on viety? Onko pikkuhätä?
Joku kysyi noista silmistä. Minun mielestäni maalatun silmän päälle oli laitettu kalvot muovista tai jostakin läpinäkyvästä aineesta.
Voi mahotonta, taas tuli komeita kuvia patsaista. Tuo pyllistävä nainen sopisi erityisesti pihaani. Ja minkä tähden tuo punamekkoinen nainen pissahädässä, muistuttaa niin elävästi anoppiani?
Kiitos kuvapläjäyksestä taas kerran. Näissä on vielä paljon sulatettavaa, niin ovat ihmeellisiä.
p.s. eikö sun pihallesi, jouluruusu, ole tarttunut mukaan yhtään patsasta?
Täältä saa kivasti ideoita keramiikkatöihinkin. Se pyllistävä täti…
Kiitos kuvista, Nuttura ja Kaalin. Mukava katsella muidenkin ottamia kuvia. Memuli, ei ole tarttunut, ja kun tiedän enon kannan patsaiden kotoa muuttamiseen, en ole viitsinyt ruinatakaan.
Tiedän kyllä oikean syyn punahameisen naisen ilmeisiin, mutta jätetään yllätys tuleville puistoon menijöille. Luulen tämän kuvasarjan perusteella monen penttiläisen ensi kesänä piipahtavan pihassa. Taidan käydä itsekin uudelleen, kun teoksia näyttää lisääntyneen reilusti viiden vuoden takaisesta käynnistäni ja eri aikaan kukkivat kasvitkin muuttavat paikan ilmettä.
Patsaita on niin paljon, että anna vain, Jouluruusu, lisää kuvia iloksemme ja ruokkimaan intoamme nähdä teokset livenä.
Kyllähän kunnon kukkaruukusta täytyy löytyä koka ja näköä.
Ja hiukan sirompi ruukku, eihän kaiken tarvitse olla aina isoa.
Leidit keekoilevat.
Maksaruohot pärjäävät kesän omillaan tuolla korkeuksissa.
Betonista tehty kukkaruukku, korkeus 2 metriä.
Ikivihreyttä talvenkin keskelle tuovat betonikaktukset.
Näitä on siis noin 200-250 erilaista ihmisenkokoista patsasta.
Mitään lämmitettävää verstasta enollaei ole käytettävissä, joten kaikki patsaat on tehty ulkona kesäaikana.
Uudemmat ja vanhemmat patsaat sulassa sovussa. Tekniikan hioutuminen ja kehittyminen näkyy myös patsaiden ulkoasussa.
Mieletön työmäärä tuossa kaikessa.
Jäkälä ei ole vielä näitä uudempia nuorukaisia tavoittanut.
Pieni viehko polku ohjaa kulkijan askeleet joogatarhan sivuitse. Saniaisfanit, ajatelkaa, miten ihanaa metsikköä tuolla olisi saniaistenkin kasvaa.
Tarhan toisella laidalla tämä ikivanha pieni hirmulisko vartioi joogaajia. Minulla ja veljelläni oli ihan "ikioma" hirmulisko, kun olimme lapsia. Vähänkös oli hienoa!
Nuo vanhat kuuset tuolla taustalla ovat minusta sympaattisia. Olen aina pitänyt tämän puutarhan luonnonmukaisuudesta ja monimuotoisuudesta ja siitä, että patsaat ovat luontevasti löytäneet sijansa kivien kupeilta, niiden päältä tai pensaiden suojista. Voi olla, että tämä kaikki on alitajuisesti vaikuttanut myöhempiin mieltymyksiinikin.