Matka raiteita pitkin jatkuu. Lähestymme puolta yötä ja Mongolian rajaa. Olemme oikealla karttalehdellä oikeassa paikassa ja suht’‘koht’’ oikeaan aikaankin aikataulun mukaan
Rajalla junaan nousee taas uudet koppalakkiset. Täytämme lanketteja kiinalaisen konduktöörimme kiinankielisellä avustuksella. Hänelle on kunnia-asia, että kaikki on justiinsa oikeilla riveillä.(tosiasiassahan sillä ei ole juuri suurtakaan väliä, mitä sinne on kirjoitettu). Passit kerätään taas kerran, lanketit siistitti taitettuna sinne väliin ja salkkumies vie passimme asemalle jonnekin tarkempaan syyniin.
Istumme ohjeen mukaisesti kuuliaisesti hyteissämme - ja odotamme. Käytävällä pasteeraa se kaikista isoimman koppalakin haltija. Kävelee ohi, palaa takaisin, katselee pitkään karttaamme käytävällä… tulee hyttiimme. Voi kiesus, mitähän se nyt… ??? " Miten on reissu mennyt? Onko ollut mukavaa ja onko kaikki hyvin?" Joo-o, yes thank you "hyvää loppumatkaa".
Siis että mongolialaiset on mukavaa kansaa. Jo edelliseltä junamatkalta samanlaisia kokemuksia. Silloin vikailijoita oli kiinnostanut, miten nimeni lausutaa Suomen kielellä. Heillä kun on lähes saman näköinen nimi ja se taas lausutaan mongoliaksi näin ja näin. Eli asiallinen voi olla, mutta silti ihan mukava ja ystävällinen. Ei rajamuodollisuudet vaadi välttämättä tiukkailmeistä, lähes pelottavaa kuria ja rajaa valvovaa sotilaallista ilmapiiriä.
Ulan Bator. Mainittu myös maailman kylmimmäksi kaupungiksi. Ettei olisi jossain puhuttu jopa LÄHES 50:stä pakkasasteesta! Asemalla hiljaista, lähes autiota… Edellisellä kerralla asema kuhisi yli innokkaista tilpehöörin myyjistä ja taskuvarkaista. Nyt ihana kävelytuokio vain varhaisaamun raukeus seuranamme auringon nousun aikaan. 
Huomaamme, että junaan on vaihdettu ravintolavaunu. Junassa on koko matkan ravintola, mutta rajalla vaihdetaan aina kunkin maan oma ravintolavaunu raiteille.
Mongoliaisen ravintolan sisustus poikkesi omaleimaisuudellaan. Niin seinät kuin kalusteetkin oli sikäläistä, kai jonkin laista kansallisromanttista tyyliä. Ja ravintolan pitäjä, aivan ihana iloinen veijari. Mielikseen hänen asiakkaakseen ryhtyi. Jo heti keskiyöllä, kun rajan yli oli viimein päästy.
En malta odottaa että pääsen eroon tästä väliaikaisesta läppäristä ja saan taas kunnon pöytäkoneen isolla näytöllä jotta pääsen katsomaan näitä(kin) kuvia kunnolla !
Huitukka, kiiitos tästä kuvasarjasta ja matkakertomuksesta. Luen parhaillaan kirjaa "Hytti numero 6" ja sun kuvat ovat kuin kuvitusta siihen kirjaan.
Mutta vielä Ulan Batorista. Edellisellä reissullamme se oli ollut rähjääntyneen oloinen nukkavieru kaupunki. Talot muistuttivat enempi varastorakennuksia, eikä kerrostaloja ollut kuin muutama ja nekin 2-3 kerroksisia. Ja autot - no jaa, niitä ei juuri paljoa ollut ja nekin… Nyt sen sijaan:
autot näyttävät ihan autoilta
ja kerrostalot ihan kerrostaloilta. Rakennusbuumi on valtaisa. Kaikkialla nostokurkia ja uusia rakennuksia nousemassa. Ei nämä ihan pikkurahalla pystyyn nouse. Mistä moinen vauraus tänä päivänä? Vastaus: kaivosteollisuudesta. Maasta on löydetty valvat mineraalivarannot, ja juuri matkamme aikana oli mm. yksi amerikkalainen yhtiö aloittanut kultakaivostoiminnan Mongoliassa.
Kerrostalot ovat vain pieni osa näkyvää maisemaa, jota tosiasiassa hallitsevat perinteiset jurtat. Jurttia ihan toikeesti on, ja todella paljon. Ja niitä on joka puolella, aivan keskustan kupeessakin. Ympäröivien kukkuloiden rinteetkin täplittyvät jurtista. Pientalojakin on rakennettu, mutta kerrotaan, että vaikka perheille on hankittu "oikeat asunnot", niin ihmiset silti asuvat usein mielummin jurtissa.
He haluavat yksityisyyttä ja elää omassa rauhassa
Onkohan tässä tullut anoppi kylään, ja pantu pihalle maate?
Neljä naapurusta, vai kaksi naapurusta, joilla vapaa-ajan asunnot mukavasti lähellä?
Puutahurin jurtta kätevästi lähellä työpaikkaa
Viimeiset vesinäkymät ja viimeiset lehmät. Ennen kuin maiseman valtaa Gobin autiomaan aava autius.
Ja kuvaan ilmestyvät kamelit
Joita siis oli isompikin lauma
Yksinäinen kulkija
Viimeisen kerran jotain vihreää maisemassa. Sitten alkaa satojen kilometrien taival läpi hiekkaerämaan.
Mutta sielläkin asutaan
Alkumatkasta ja ennen aavikkoaluetta tullaan vielä illaksi autolla kotiin
Heillä tuskin on niin hoppu minnekään
kuten ei heilläkään.
Niinpä - ihminen on kuin hiekan jyvä tässä maailman kaikkeudessa…
Anteeksipyyntöni kaikille viherpeukaloille edellisistä kuvista ;o)
Käsittämätöntä. Keskellä ei mitään, tai siis keskellä tuota kaikkea hiekkapaljoutta, pysähdymme asemalle! Ilma rahisee kuivasta hiekkapölystä, joka näyttää peittäneen koko kylän samean huntunsa alle. Yhtään ihmistä ei näy. Olemme kuin aavekaupungissa.