Minä tein omenoista ja aronioista hilloa ja todella hyvää tuli
Aronioiden mehustus edisti meillä keittiön puhtautta: pesin maton ja patakintaita, lattian, hellan myös alaosan säilytysloksun sisältä, tiskinoneen ulkopinnat ja tiskipöydän. Mehutin osan karpaloiden ja puolukan kanssa eikä yhtään sokeria tietenkään. Loput pelkää aroniaa mehut juodaan kaupan omenatuoremehun kera talvella.
Mulla on ongelma säilömisten kanssa. Miten sais mahtumaan vielä ompputuoremehua piripintaan oleviin pakasteisiin.
Muutaman pikkupussillisen puolukkaa ujutin vielä pakkaseen, mutta sinne ei mahdu enää mitään vaikka kuinka yrittäisi. Aamulla keitin vielä puolukkahilloa vaikka kellarissa on viimevuotisiakin jäljellä ja vähän meinaan kurpitsapuolukkaa tänään tehdä.
Linkosin isäni kanssa pienellä mehulingolla omppumehua meidän koristeomenapuun omenoista. En tiedä puun nimeä, mutta ihan sellaisenaankin omenoita voi syödä, vähän ovat vaan kooltaan normiomppuja pienempiä. Mehusta tuli kirpeämpää kuin punakaneleista tehty, muita omenoita en olekaan koskaan lingonnut. Ja mehua noista tuli mielestäni tosi hyvin.
Nyt minulla on jääkaapissa tuota sosetta, josta mehu on siivilöity. Sen voisi kai keitellä hilloksi, mutta olisiko jollakin sitä varten hyvää ohjetta. En haluaisi ihan vaan kokeilemaan ryhtyä. Muistelisin ainakin Kurpan maininneen, että hyödyntää myös tuon mehun teosta tulleen soseen. Vai muistanko ihan väärin.
Tai onnistuisikohan tuosta makean hillon sijasta chutneyn teko? Kypsiä chilejä on tullut jo jonkin verran ja niitäkin pitäisi johonkin hyödyntää. Auttakee!
Huhuu, eikö kukaan oikeasti osaa antaa vinkkiä?
Ei ole kokemusta, kokeile jotain ja kerro miten onnistui.
Tuolla hoyabellan tavalla minäkin teen omenasoseen. Ja soseestahan voi tehdä hilloa lisäämällä (hillo)sokeria ja kiehauttamalla!
Noita sosemyllyjä on nykyäänkin myytävänä, runko on muovia. (Googleta sosemylly).
Tässä ohjekin soseeseen/hilloon.
Sose on sose ja hillo on sellaista jossa on marjojen tai hedelmien paloja nähtävissä;D (opetettiin meille koulussa)
Mie tein yhden satsin noin ja sain hirmuisen määrän tiskiä ja sotkua joka paikkaan. Mielummin laitan sokerin sulamaan kattilaan ja pilkon omenoita joukkoon, keitän niin että osa omenan lohkoista ja kokonaisiksi.
Vähänhän sitä niin jaksaa kerralla tehdä.
Minä mehumaijassa höyryttänyt omenat(saa samalla mehua) ja siten sosemyllyssä jauhanut ja sen jälkeen hillosokerin kanssa keittänyt. Mielestäni helppoa ja yksinkertaista.Ei kauaa nokka tuhissut kun oli 10 l sosehilloa.
Mie en vaan osannut, söhläsin vaan. Maijassa miekin omenat pehmensin.
Jätin tuon myllyn vielä vinttiin jos joskus vielä yritän.
Meiän äiti tekee tuollaisella myllyllä myös soseen. Mulla on se malli, joka sylkee kuoret ja siemenet eri tuutista ulos. Kävin pari viikkoa sitten veivaamassa omallani äidin kanssa kaksi maijallista omenalohkoja soseeksi ja hän oli ihastunut siihen helppouteen, kun ei tarvinnut välillä tyhjätä myllystä kuoria.
Minä yleensä pakastan omenasoseen, koska sokerin kanssa keitettäessä se palaa niin helposti pohjaan vaikka olisi kuinka varovainen. Yhden satsin tein kuitenkin keitettyä sosetta, jossa oli sekaisin omenaa ja marja-aroniaa. Se aronia tukki mun myllyn vaikka olin ne ensin pehmittänyt mehu-maijassa. Jouduin jauhamaan ne ensin sauvasekoittimella ja sen jälkeen puristin mössön sosemyllyn karkeimmalla siivilällä. Osa marja-aronian terveellisistä kuiduista meni näin hukkaan, mutta mä en oikein tykännyt siitä siivilöimättömän soseen tikkuisuudesta.
Tein sunnuntaina pihan marja-aroniapensaasta maijalla mehua. Marjat irtosivat pensaasta hyvin, osa tippui maahan kerätessä. Mehua irtosi ensimmäisestä maijallisesta 2,7 litraa ja toisesta liki 3,5 l. Jälkimmäiseen erään laitettiin sokeri marjojen joukkoon. Se lienee irrottanut enemmän mehua. Sokeria lisättiin noin 250 g/l. Mehu on voimakkaanväristä, mutta maku on mieto ja jotenkin vetinen. Pakastin mehun, enkä laittanut säilöntäainetta. Pitänee maustaa tuota juodessa jotenkin. Muuten jäänee juomatta.
Samanlainen vanha sosemylly mulla kuin hoyabellan kuvassa. Hyvä laite on ollut ja sillä on jo tunnearvoakin kun se on niin kauan ollut mukana matkassa.
Minä haluan taas kuoret mukaan, kun olen siinä uskossa, että niissä on se parhaat vitamiinit ja kuidut. Eli lohkon omput kattilaan ja kypsennän hetken pehmeäksi ja surautan sauvasekottimella kattilassa soseeksi. Punakuorisista ompuista tuli ihanan punaista sosetta
Minäkin soseutan kuoret mukaan. Poistan kannat ja siemenkodat ja lohkon omenat, niin ettei kauhean isoja kuorenpalasia jää. Sitten keitän ja survon puisella survimella, eli melko karkeaksi sose jää. Sokeria en laita, pakastimessa säilyy ilmankin, ja raikas hapan sose on hyvää. Ja makeaakin saa syöntiomenoita keittämällä. Viime vuonna kokeilin myös sosemyllyllä jauhettua sosetta, mutta pidin karkearakenteisesta paljon enemmän. Ja toki kuorten vitamiinit on hyvä saada mukaan.
Sosemylly soseuttaa myös kuoret, vain siemenkodan kuidut jäävät siivilään.
Minä soseutan omput kahteen kertaan, ensin “suurimmalla” siivilällä ja sitten pienimmällä. Eka kierroksella siivilään jää suurimmat kuidut, mutta sose menee helposti läpi. Toisella kierroksella poistuu pienimmät kuitutikut. Olen kokenut tuon tavan nopeimmaksi ja helpoimmaksi.
(Laitan siis omenat kuorineen lohkottuina mehumaijaan soseutumaan. Poistan lohkomisvaiheessa vain kannan.)
Saman näköisen hinta Prismassa 15€ eli lihasvoimalla toimivia on edelleen
Luumuja luumuja ja vieläkerran luumuja… . Hilloa keittelin viimevuonna ja samaa pitää tänäänkin alkaa tekemään. Mansikkaa ja vadelmaa lisään joukkoon jotta saadaan nätimpi väri kuin viimevuonna. Lapsista toinen kun syö myös silmillään niin karsasti viimevuotisen luumuhillon ruskeanpunaista sävyä. tuleehan vadelmasta maukasta makuakin joukkoon:)
Miten muuten voisi luumuja säilöä. Onnistuuko lumujen kuivaaminen kotioloissa sellaisiksi kuin kaupan sunmaid luumut joista keittelen kiisseliä usein talvsin? Sinikka on lajike ja on makia ja mehukas.
Tänään pitää korjata loput pois ettei pakkanen puraise enempiä kun on ollut 2 yötä peräkkäin maa kuurassa.
Auttakee mua, sain eilen työkaverilta viestin että saan mennä poimimaan hänen puutarhastaan tyrnimarjoja huomenna ja nyt mietinkin että mitäs niistä kannattais tehdä En ole niitä ikinä ennen säilönyt. Pitkään niistä olen jo haaveillut mutta ei vaan ole vielä tullut hankittua omia pensaita.