Narsissi, Narcissus

Tuulia-tuulle sympatiat, sitä haluaisi juuri ne, mitä kuva väittää. En osaa sanoa mitä nuo ovat. Itselläni on ‘Sailboat’, joka kuvassa on valko-keltainen, mutta pihalla kukkii kokonaan keltainen narsissi . Googlatessa selvisi, että pitäisi vanhetessa vaaleta , mutta jotenkin usko loppuu keltaista kukkaa katsellessa.

kuvaMun lempparit tänään auenneet.

Onko nyt Marraskuun lopussa huono laittaa Narsissin sipuleita kylmäkellariin, jos kukinnan pitäisi olla huhti-toukokuussa?

Itelläni on ollut Narsissit ulkona jo viikon :slight_smile:

Minä pidän nykyään kaikki ruukkunarsissit ulkona. Lauantaina istutin nupulla olevia ruukkunarsisseja pajukoriin, jota pidän parvekkeella keittiön ikkunan edessä. Niitä voi ihailla siinä paljon pidempään kuin, jos ne toisi sisälle.

Mä ostin viikko sitten tetenarsisseja. Ovat olleet kuistissa mutta tänään vien ulos, kun kanervaruukuista on sulanut multa tarpeeksi. Kestävät kyllä paljon pitempään pihalla vaikka olis pikkupakkasiakin välillä.

Mulla on ollut jo viime viikosta asti narsisseja ja esikoita ulkona. kuva

Jaa pärjääkö noi nyt parilla eurolla myytävät huone-esikot ulkona? Kestääkö ne kuinka kylmää?

Huone-esikko Primula obconica, ei mun tietääkseni kestä kylmää, mutta mitä viherpeukalon kuvassa on jopa talvehtivat maahan istutettuina






Tetet tänään, tämä todistaa että selviävät talvesta, kunhan ovat maassa. Ainakin täällä kakkosvyöhykkeellä. Viime keväänä laitoin nuo pensaan alle ja piti peitellä mullalla tai ruohosilpulla myöhemmin paremmalla ajalla, jota ei sitten näköjään tullut.
 

kuva

Menee nuo täällä ylempänäkin helposti talven yli. Tietty täällon lunta reippaasti aina suojana.

Oli tuossakin lunta vaikka kuinka, kun on tienvieressä, niin aurauslumet lentää. Mutta multaa ei yhtään, olis luullu että edes pudonneet lehdet muodostaa jonkin peitteen, mutta kai ne on tuuli vienyt.

Syökö myyrät narsissin sipuleita? Olen joskus lukenut että niile ei narsissit kelpaa. Ostin syksyllä pussillisen sipuleita ja laitoin maahan, nyt lumen alta paljastuu myyränkoloja narsissialueen kohdalla.. 

kuva

kuva

Lauantaina hautuumaan roskista löydetty. Ihan hyvä vielä musta.

kuva

Sanoinkuvaamaton näitten haju.

kuva

Jestas ku on erikoisen kaunis tuo viimenen.

Se on niitä perunanarskuja.

Minullakin kukkii narskut ja kun laitoin isot kukkakukkulan juureen ne näkyy hienosti kyökkiin. Kaivon viereen hortenssiapenkkiin laitetuista ei kuki kuin muutama… kun lykkäsivät alkua marraskuun lopulla niin nyt ei sitte mitään elonmerkkiä vaikka laitoin suojaturvetta penkkiin 10 cm kerroksen.

Lähetin viime syksynä mieheni kauppaan scilloja ostamaan, loppuunmyynnit olivat menossa,sain toki scilloja mutta sain myös pussitolkulla narskuja ja tulppaaneja, eihän siinä kehdannut moittia että en halunnut tulppuja ne on krattuja ja jänikset syövät ne kuitenkin ja narskuja oli maassa jo riittävästi. Eihän siinä auttanut muu kun kaivella syksyn räntäsateissa niitä maahan yhtään ei huvittanut, mutta nyt voi sanoa että eihän narskuja voi olla koskaan liikaa

kuva

kuva