Pasuunakukka, Brugmansia, Osa 1, SULJETTU -> Jatkuu: Osa 2

Voi hyvänen aika sentään. 

Löysin netin maailmasta minun pasuunan rodun tietoa lisää.  Eli kyllä ne kukat on melkein kiinni kokoajan ja iltaisin kun ne päästää “höyryt” ulos ne laittavat luukut auki, muttei niin kuin muut pasuuna rodut. 

Joku muukin oli yöllä kuvannut sitä kukkaa,  kun väri oli muuttunut ja kukka oli todella kunnolla auki. 

Tänään irtosi kukka ja pitkä lanka jäi roikkumaan lisäksi suojapussi on vielä jäljellä. Täytyy katsoo mitä tapahtuu. :blush:
Eli ei mitään hätää. :smiling_face:


Mitähän nämä vaatisivat kasvaakseen? Onhan ne toki isompia kuin keväällä, mutta kuvittelin että hujahtaisivat enempikin. Isot lehdet myös kellastelevat. Vaaleanpunaisella oon kastellu ja kanankakkaa muistelen laittaneeni ruukkujen pohjalle.

Oisko se vaaleanpunainen liikaa sille. Itse laitan veteen kanankakkaa ja sillä kastelen joka päivä eikä mitään vikaa tule ja kasvaa todellakin. 

Täällä tuoksuu vieläkin pasuuna,  vaikka kukka on pudonnut jo pari päivää sitten. 

Piti ihan tarkistaa joko seuraavat on nuppunsa avanneet,  mutta vielä pitää 5cm kasvaa. Eli eivät ne tuoksuneet. 



Tässä  vieläkin A Sunbeam 



          Angels Flight var.     ja sen lehtiä

Minä epäilen,  että myös naapurilla taitaa olla pasuuna parvekkeella.

Minä pistin iltapäivällä parvekkeella lasit kiinni ja äsken kävin parvekkeella,  mutta sielläpä  ei enää tuoksunutkaan pasuuna. Silti asuntoni tuoksuu pasuunalle, joten tarkistin ikkunan yläosasta venttiilit ja sieltähän ne tuoksut tulee. 

Harmittaa,  kun minulla ruukkuruusut kukkii ja tuoksuu oikein hyvälle,  niin tuo pasuunan tuoksu peittää ruusujen tuoksut. 

Eipä ihme,  että viimeksi päätä särki ja oli huono olo. 

Mun pasuuna on tiputtanut lehtiä jatkuvasti. Jostain syystä ne kellastuvat ja putoavat pois. Mutta kukkia se tekee kuitenkin.

Jaskan jaska! Ei täälä näy etes nuppuja.
Toisaalta,minusta näyttäis että tuo yks rohojake saattaa kehitellä nuppuja,vaikia vielä varmasti sanoa.
Tuo suurin joka kukki viime jouluna ei näytä tietävän mikä sitä oottaa jos ei kuki nyt kesällä.

Voisinko pasuunakukan toisen oksan jo leikata,  kun se  nyt vasta on tekemässä nuppuja tai siis on siinä jo pari 5cm kokoisia nuppuja.  Vie parvekkeella turhan paljon tilaa. 

Jos minun pääni kestää seuraavat kukat,  jotka alkaa kukkimaan tulevalla viikolla. Olisiko parempi minun ottaa itselleni y-haarainen pistokas,  jotta se olisi sopivampi parvekkeelle? Tuo emo kasvaa  niin isoksi, että aion sen antaa pois tai heittää biojätteeseen. 

Edit: Ei tarvinnut montaa kertaa käskeä,  sillä äsken leikkasin sen toisen ison oksan pois. Nyt se latva on vedessä 2 kepukan kanssa.  Nuppuja siinä on,  mutta vielä on pitkä aika ennen kuin alkavat kukkimaan. Latvassa on 2 isoa y-haara ja niitten latvassa on muutamat pienet. 

Kukinta alkaa pian ihan kunnolla :) 
Ja sama täällä että lehdet kellastuu todella nopeesti, joka päivä saa olla nyppimässä keltasia pois.
https://i.gyazo.com/255cd7021221254313638655164cf553.png

Angels Flight var muuttui näin tummaksi

Ei näytä kellekään kelpaavan minun pasuunakukka,  vaan sitä sanotaan ainoastaan  kauniiksi. 
En tällä, tarkoittanut teitä. :sun_with_face:

Sen tiedän nyt ettei kannata parvekkeella kasvattaa, sillä naapurit ja minä kärsitään siitä rankasta hajusta. 

Lukasin netistä, että  veripasuuna on tuoksuton ja  siksi olen yrittänyt löytää netistä siemeniä, mutten vain ole vielä löytynyt. 



Latva hipoo  240cm maasta mitaten…

Nyt avasivat kukkansa ja pikkasen jo punertaa. Hieman rakea kuva, kun valoa ei ole tarpeeksi. Viimeeksi oli pimeää.

Näistä ei tullut niin isoa, kuin se ensimmäinen joka kukki 2 viikkoa sitten. Se oli 35cm kokoinen. 


Just otin kuvan siitä.  Aamulla oli ihan kokonaan auki niin kuin illalla, mutta nyt on suljettu, koska on niin lämmintä.

Bugmansia Suaveolens pink.


Kiva kuulla sienestäjästä, hieno pasuuna.

Halis, kuinka suuri ruukku sinulla on? Näyttää pasuunan kokoon nähden aika pienelle. Viihtyykö pasuuna pienessä ruukussa?

Nyt on lähes kaikki kukat kokonaan auki. Tosiaan nuo on pienemmät, kuin se eka joka ei pitänyt kukkaa kunnolla auki.
En viitsinyt laittaa tähän niitä kuvia mitä äsken otin, sillä valoa ei riitä, vaikks aurinko  vieläkin paistaa.
Tuoksu ei sekoita minun päätäni, vaikkakin tuoksu kulkee koko ajan mukanani, kun olen töissä tai kaupassa.

Turhaa minä pelkäsin etukäteen näiden tuoksua, sillä nämä ei niin vahvasti tuoksu. Minulla taisi viimeeksi olla migreeni ja siksi tämän tuoksu oli liikaa minulle. 

Lehtiä poistelin, kun kukat jäi niiden alle.  Latvat on lyhennetty. 


Langenbuscher Garten oli keväällä hilikkua vaille vainaa, mut niin vain sain sen pelastettua



Onneksi sei kuki niin en pääse ylypistymään :smiley: