Siirsin kennostosta loput juurtuneet pelargonit ruukkuihin.
Muutama tulppaanipelargoni jäi vielä toisaalle.
Plantsusta ostin yhden palakuun pistokkaan, nyt se on kuollut. Kesti 10 päivää hengissä. Ajattelin palauttaa, jos viitsin lähteä sinne asti.
Miten usein kastelette pistokkaita? Joka päiväkö, vai pitääkö niiden antaa kuivahtaa välissä?
Annan kuivahtaa hieman kasteluiden välissä, ainakin pinnasta.
Minä piän juurrutusvaiheessa kohtalaisen märkänä.
Kävin tänään Plantsussa. Ajatuksena oli ostaa pelargonien pistokastaimia, mutta laatu ei ollut häävi, valikoima oli aika suppea ja hinta sama, kuin kesemmällä ihan varttuneella pelakuulla. Päädyin sitten ostamaan ihan normikokoisen tuoksupelargonin, sen perinteisen sitruunantuoksuisen.
Tänään taidan pitää pelakuitten lannoitussession. Yleensä lannoitan kasveja hyvin niukasti, mutta jotenkin täytynee nyt paijata niitä ja antaa niille rakkautta ja huolenpitoa, kun vuodesta toiseen selviytyvät talvista läpi. Ihan klassisia kanankakkarakeita liottelen veteen ja sillä vedellä kastelen. Tulee leijumaan viehko haju viikon verran sisätiloissa
Perjantaina ajoin Viherlandian ohi ja tein yllätys pysähdyksen. Mukaan tarttui kolme juurrutettua pistokasta ja katsoin että nyt löytyi kiva laji. Tänä aamuna sitten kattelin niitä tarkemmin ja perskutarallaa…minkään näköistä nimilappua ei missään…yhdessäkään. Ja lahopää ei muista.
Toki saan nimen selville kun menen paikanpäälle ja tunnistan kyllä mikä-se-niistä-oli mutta kun kehtuuttaa.
pääsiåiskukka Yuv Marenga
Rosebud Astrid
Hyvin on kaikki pistokkaat lähteneet kasvuun ja osassa näkyy jo nuppuja. Tänään ne pääsivät lopullisiin ruukkuihinsa.
Kävin tänään Liedossa, pitkästä aikaa tapasin Tilhiskin (jos muistatte vielä hänet😁). Siellä oli pelakuupäivät. Mitään ei pitänyt tarttua käsiin mutta minun kädet pitäisi varmaan pujottaa pakkopaitaan keväisin😜.
Toivottavasti Tilhiskillä sujuu hyvin.
On varmasti haastavaa näillä energian hinnoilla.
Mun vappukukka Lara Harmony
Lasse
Nimetön
Lustre de pink
Dronning Ingrid
Laitoin miehen parvekelaatikloihin sekalaisia, tunnistamattomia pelargoneja. Ovat olleet vesipurkissa monta viikkoa. Pikkuhiljaa on kanta vaihtunut niin, että jäljellä on enimmäkseen haaleaa vaaleanpunaista. Viime vuonna jo katselin, että punaiset ovat yhtä lukuunottamatta kadonneet. Nyt en ole varma, oliko yksikään pistokkaista punaisesta yksilöstä.
Ostin muutama vuosi sitten poistorullakosta kukattomaksi menneen pelargonin eurolla. Nyt se avaa tämän kevään ensimmäisiä kukkiaan noin 30 senttiä pitkään varteen. Kasvutapa on muutenkin taivaita tavoitteleva. En ala suitsimaan kasvua leikkomalla. Antaa palaa. Nimesin pelakuun ostopaikan mukaan, lajike on Hankkijan Punainen :D.
Natalie on ehdottomasti yksi suosikeistani.
Yug Solomeya