Äitini pihalla kasvava korkea pioni, jonka toin mukanani edellisestä kodistani. Onko ehdotuksia mikä lajike voisi olla kyseessä? Tuoksuvat, keskeltä lumipallomaiset, erittäin suuret kukat, väri hyvin lähellä Sarah Bernhardia (kukkii viikon kaksi ennen sitä).
Oho,ompa valtavat kukat!Upea!
Kaikkien hienoille pioneille peukut! On ne vaan ihania!
Jos jotain vanhaa kantaa, niin melko varmasti Sarah. Muita vaalean punaisia Rosea Plena aikainen, Jules Elie.
Kävin sitomassa pioneille vielä narua telineiden väliin kun kukat on isoja ja komeita ja tuuli ja sade niit riepottaa…Vaikka sade oli tarpeen niin miks just silloin ku pionit on kauneimmillaan 
Hyvätuoksuinen. En muista nimeä, onkyllä vihkossa.
Halusin tulla jakamaan erehdyksistä oppii -kokemukseni pioninviljelystä. Matkaan mahtuu kauhunhetkiä ja kasvien rääkkäämistä mutta nyt on kaikki hyvin.
Ensimmäinen pionini löytyi keväällä lumen sulaessa ostamamme rivitaloasunnon pihasta. Luulin sitä ensin rikkaruohoksi mutta maltoin onneksi odottaa. Kasvin paljastuttua pioniksi siirsin sen talon eteläpuolelle, jossa se kukki kauniisti, komistui ja sai puutarhakaupasta kaverin. Perheeseen syntyi pari ihmislasta ja aloimme katsella tilavampaa asuntoa. Pionit muuttivat hyvissä ajoin vanhempieni mökille. Halusin olla varma, että saan ne mukaani kun asunto myydään.
Uuden kodin löydyttyä kaivautin kiviä ja kantoja pois niin että sain aurinkoiseen kulmaukseen kukkapenkin. Ostomultaa penkkiin ja pionit sinne kasvamaan. Muutaman vuoden kaunokaiset ja niiden seuraksi ystävättäreltäni saatu vanha pioni jaksoivat kukoistaa mutta sitten alkoi taantuminen. Ei kukkia, vuosi vuodelta vähemmän lehtiä ja nekin kuivuivat kesken kasvukauden. Aivan kauheaa.
Mietin pääni puhki, mikä olosuhteissa oli muuttunut ja päädyin siihen, että hyvin voidessaan ensimmäisessä pihassa ja mökillä pionit olivat kasvaneet savimaassa kun taas ostomulta oli kevyestä turpeesta tehtyä.
Tilanteen ollessa pionien osalta lähes menetetty otin loppukesällä riskin ja tilasin peltomultaa. Toivoin savimaata, sain savensekaista karkeaa hiekkaa, joka sellaisenaan tuskin soveltuisi millekään voikukkaa vaativammalle kukkaselle. Onneksi meillä on valtava lehtikompostori, jonka sisällön tyhjensin noin 1:1 hiekka-savimaan sekaan. Vanha maa oli ensin kaivettu pois lapion syvyydeltä. Pionit odottivat tällä välin pari päivää juurakot paljaina hallaharson alla. Sitten vaan juurakot maahan ja odottamaan seuraavaa kevättä.
Odotus oli pitkä mutta palkitseva. Kaikki taimet puskivat hentoja versoja ja sain pari kukkaakin! Nyt on toinen mullanvaihdon jälkeinen kesä ja pionit voivat upeasti. Juurakot menivät tuhannen palasiksi maanvaihto-operaatiossa ja kaikki jakotaimet eivät jaksa vielä kulkkia mutta lehdet ovat komeita ja lupaavat hyvää.
Pari kaveria saanut seurakseen hän.
Vihdoinkin kukassa.
Uusia pioneja kukassa.