Olen ollut Ruotsin puolella töissä joitakin kertoja ja sitä kautta tutustunut heidän puutarhakulttuuriinsa. He ovat kyllä hieman pidemmällä asiassa kuin me suomalaiset. Onneksi viime vuosina on täälläkin alettu kiinnostumaan enemmän ja satsaamaan puutarhoihin. Kyllä niitä ruotsalaisten ideoita voi soveltaa osin täälläkin. Tietenkin kasvuvyöhyke erot tulee ottaa huomioon.
Siitä Viherpiha-lehdestä on tullut jotenkin aneeminen verrattuna vaikkapa kymmenen vuoden takaiseen, jolloin aloitin kestotilaukseni. Raakkin on taloudellisena miehenä oikeassa siitä hintaerosta kestotilaajan tappioksi. Kuvastaakohan tämä sitä trendiä, mikä lehdessä on vallalla-äkkiä, paljon ja halvalla! Sellainen pitkäjännitteisyys puuttuu. Kommentoin tässä taannoin heille itselleen asiasta ja mainitsin myös, että minä en ainakaan välitä niistä askartelu - ja "kötöstely"-ohjeista, missä raahataan kaiken maailman roinaa pihalle ja aletaan istuttamaan sinne kasveja. Roina kaatopaikalle ja puutarha kasveille! on minun mottoni.
Uumajan korvilla ei kyllä minun mielestäni ollut minkäänlaista puutarhakulttuuria, ellei sellaiseksi lasketa nurmikkoa ja muutamia puita ja pensaita. Olin suorastaan pettynyt siihen, että jokusia ruukkuistutuksia lukuunottamatta missään ei ollut edes keväisiä sipulikukkia. Eikä matkan varteen osunut ainuttakaan puutarhamyymälää. Marketista ostin omat matkamuistoni; oliivipuu 69 SEK ja tulppaanipelakuu ''Victoria Andrea'' 21 SEK. Oliivipuu maksoi pyöreästi saman verran kuin vuosi sitten K***ppilasta ostamani, jonka kissat söivät hengiltä, mutta tämä uusi on ainakin 3 kertaa suurempi. Yritän varjella sitä raiskaajilta.
Taitaa tuo viestini mennä ohi otsikon, mutta yhdestä ostamistani lehdistä annoin itseni ymmärtää, että Uumajassa oli puutarhamessut edellisenä viime viikonloppuna. Ei niistäkään mitään jälkimaininkeja missään.
Minä tilasin vahingossa tuon Drömhem och trädgårdin vuoden vaihteessa. Pikkuhiljaa yritän siitä tavailla kiinnostavat jutut. Välillä siellä on ihan oikeasti kiinnostavia juttuja ja todella hyviä ideoita.
Meidänpäs laatikossa majaili muuten tänään toukokuun Kotipuutarha-lehti Olen antanut itseni käännellä vasta 25 sivua. Sisällysluettelossa tosi kivoja aiheita...
Sain käsiini Viherikkuna-lehden 02/2007, ja kyllä oli ärsyttävää lukea... esim: kuvassa ukonkelloa ja kuvatekstissä puhutaan ukonhatusta; kuvassa kehäkukkia, puhutaan yrteistä. Jouluruusuista oli pieni juttu jossa kerrottiin kappalehinnan olevan 30-40 euroa... aika erikoisia jouluruusuja pitää olla. "Valkoisen viinimarjan kukat ovat kovin alttiita pakkaselle" - muidenko viinimarjojen kukinnot sitten eivät? Keltamajavankaalista joka ollut kovasti tapetilla oli yhden artikkelin aloituskuvana oikein koko aukeaman kuva, mutta itse tekstissä sitä ei mainittu mitenkään. Huhhuh! Jos nyt yksi hyväkin asia mainitaan niin otan kyllä talteen "kotipuutarhurin luonnonmukaiset litkut" -sivun jossa on reseptit 11 käytteelle ja sumutteelle.
Oma piha -lehdessä oli ihan kivoja juttuja ja kuvia. Siinä kannustettiin syysistutuksia tekemään mikälis niitä arkailee ja se minuakin innosti jatkamaan keskeneräisiä projekteja vielä nyt eikä vasta keväällä...
Ihan pitkästä aikaa tilasin itselleni puutarhalehden (viherpiha). Päätoimittaja siinä (/2007) hyvin älykkäästi minun mielestäni kirjoitti helppouden harhasta. Ai jai. Kovin samaa mieltä olen. Ja sisäsivuilla neuvotaan tekemään mosaiikkipöytä omaan puutarhaan. Kivaa.
Alkuperäinen kirjoittaja: Tuntematon tai poistettu käyttäjä
Olen nyt ostanut (ehkä Alaninkin vuoksi ) kaksi viimeisintä BBC:n Gardener´s World -lehteä. NIistä tykkään! Ja just ostin jonkun toisenkin brittilehden, jonka nimeä en nyt muista...äh. Pitää kotona luntata. Sekin oli huikaisevan hyvä.
Ihmettelen aina lehtihyllyjen kohdalla itseäni, että miksi sitä pitää mielummin tarttua noihin englantilaisiin (ja nimenomaan englantilaisiin; amerikkalaiset ovat jotenkin niin amerikkalaisia) kuin esim. ruotsalaisiin lehtiin. Ja olen tullut siihen tulokseen, että se on pakkoruåttin ansiota. Kun ei tykkää kielestä, ei tartu lehtiinkään. Ehkä niiden avulla toinen kotimainen alkaisi maistua
Juu, tuo on hyvä lehti. Minulle on sitä ostettu jo vuosia. Siis mies ostaa kaupassa käydessään. Saksalaiset lehdetkin ovat hyviä. Eikä ruotsalaisissakaan mitään vikaa ole :)
Tilasin Viherpihan äskettäin (2 numeroa tullut nyt) kun mieleen oli jäänyt kuinka loistava lehti se oli silloin kymmenisen vuotta sitten kun sitä vuoden verran lueskelin. Niin hyvä oli että kaikki ne numerot laitoin silloin säästöön koska asiahan oli ajatonta.
Olenpa aikatavalla pettynyt tähän nykyversioon - siitähän on tullut sellainen "selailtava" lehti - kuvia ja pieniä jutunalkeita joista ei mitään kunnollista pääse syntymään. Onneksi tilasin vaan sellaisen tarjouspätkän, "kärsin" sen loppuun muttei tulisi mieleenkään jatkaa tilausta.
No, ainahan voin kaivaa esille ne vanhat lehdet...
Minäkin olen tullut siihen tulokseen, puolen vuoden tutkimuksen jälkeen, että parhaimmat lehdet löytyvät ulkoimailta. Eli Suomesta tulee vielä Kotipuutarha postilaatikkoon, kaikki muut ovat boikotissa. Sitten ostan kyllä jokaisen lehden Allt Om Trädgårdia ja juuri sen Gardener´s World:in. Mitä saksalaisia sitten suosittelette? EI ole vielä niitä tullut ostettua kun ei viitsi laittaa rahaa "hukkaan", mutta jos taas saisi sillä tavalla vähän tuota ruostunutta saksankieltä elvytettyä...
En uskalla suositella mitään saksalaista puutarhalehteä, kun makuja on niin monia. Ja valikoimatkin vaihtelevat paikkakunnittain, mutta kannattaa selata lehtihyllystä, kun kohdalle sattuu.
Ostin kierrätyskeskuksesta pinon (22kpl) vanhoja puutarha lehtiä. Maksoivat kymmenen senttiä kpl. Talven mittaan niitä sitten lueskelen yöpöydältä. Eivät harmita kalleudellaan, vaikka eivät olisi mielenkiintoisiakaan. Sitten voi laittaa taas kiertoon jos niin haluaa.
Olen samaa mieltä Nuun ja Hoyabellan kanssa tuosta Viherpiha-lehdestä nykymuodossaan. Oikeastaan on oikein lohdullista kuulla teidän mielipiteenne, sillä olen alkanut pitämään itseäni jopa hieman omituisena, kun minusta lehti on mennyt pilalle. Siinä on aivan liikaa sellaisia lyhyitä ja pinnallisia juttuja koreine värikuvineen seiskan tapaan-paljon porua ja vähän villaa! Enkä ole pätkääkään kiinnostunut noista "kötöstely"- ohjeista. Tarkoitan niitä tee se-itse puutarha sisustamis jutuista. Minua kiinnostavat sellaiset kattavat ja huolellisesti kirjoitetut artikkelit erilaisista kasveista ja puutarhoista. Nimenomaan sellaisista asiantuntijoiden kirjoittamista jutuista. Noita lyhyitä juttuja voi kirjoittaa kuka tahansa toimittaja, kun ei tarvitse paneutua asiaan kunnolla. Olen antanut asiasta kritiikkiä itse lehdellekin, mutta sama köykäinen meno näyttää sen kun jatkuvan.
Viherpiha on muuttunut enempi "uusia" ja ehkä enempi citytarhureita miellyttäväksi, pidemmälle ehtineet paatuneet turpeenpuskijat tuskastuvat lukiessaan esim. miten krysanteemeilla ja pitsihursteilla voi sisustaa parveketta tai katsellessaan aukeaman kokoisia kuvia jostain uusista perunoista lautasella ja samaa kuvaa hiukan penempänä seuraavalla sivulla...niiden lomasta tekstiä saa etsiä suurennuslasilla jos ei oteta lukuun kissankokoisilla kirjaimilla olevia mainoksia! Ja ne iänikuiset tulppaaninistutusohjeet joka ikinen syksy...helpolla saadaan tuhrattua monta sivua pelkkään joppojoohon, niin ei sitten painavampaa asiaa tarvitse miettiäkään painettavaksi. Se ihmetyttää, kun asiantuntijoita on mukana lehden teossa, niin miksi ihmeessä se ei näy millään lailla... kysymyspalstallakin he vastailevat kysymyksiin, joihin osaisi vastata itse kysyjäkin, kunhan hiukan vaivautuisi ottamaan selvää ja/tai ajattelemaan omilla aivoillaan...! En aio jatkossa tilata enää minäkään lehteä joka on muuttumassa pelkäksi silmäkarkiksi.