Oman kommenttini kirjoitin ainakin vähän pilke silmäkulmassa, joskin siinä piilee myös totuuden siemen.
Olikohan se sattumaa, kun minulla oli flunssa muutama viikko sitten, kun rintakehään tuli pistokset, sillä vieläkin on tuntunut vasemmalla.
Olen vissiin tullut allergiseksi turhalle kitinälle ja ilkeilylle.
Maailmassa on niin huono tilanne, että toivoisi täältä edes iloa.
Ehkä lähisukulaisen rankka sairastelu on herkistänyt minua ja saan lähes näppylöitä turhasta kiukuttelusta.
Se siitä, katsotaan rauhassa jatkuuko, niin sen mukaan mennään.
Pepinolle vielä vinkki.
Toivon sinulle kovasti apuja.
Minulla oli muutama vuosi sitten rajuja vatsakipuja, kouristelukohtaukset kesti jopa 8 tuntia, niin että kerran yksin ollessa jouduin soittaa jopa ambulanssin.
Minulla oli vain kipuja ei muuta, mutta tosi usein lopulta.
Sitten kun sain tutkimusten ja tähystysten ym jälkeen tiedon, että minulla ei ole syöpää tai muuta vaaraa, tilanne alkoi helpottaa, pelkäsin jo niitä kohtauksia ja välttelin ruokia yms, yms ja siitä johtuva stressi, että mikä vaivaa pahensi tilannetta.
Lopulta sain diagnoosiksi vatsamigreenin, eli minulla on migreeni, mutta välillä se reagoi vain vatsakrampeilla ja kivulla.
Itse tätä ehdotin alkujaan, koska yhdellä sukulaisella todettiin samanmoinen jo pikkulapsena pitkien tutkimusten jälkeen.
Nyt tiedän sen ja migreeni lääke auttaa siihen yhtä hyvin kuin päänsärkyyn jopa vartissa, niin ei tarvitse enää pelätä.
Enpä ole sellaisesta kuullut. Mulla taas ärtyvä paksusuoli ja diverkuliitti, leikattu pätkä suolesta pois. Ei juuri vaivaa enää kun sen kanssa on oppinut elämään ja syömään oikein. Kauan siihen kyllä meni.
Nyt otettu 9 putkeen verta,hyi miten inhoan neuloja.
Sitten vaan oottelemaan tuloksia.
Tämän viikolla tein Norjan kookoskeksit.
Ihmettelin perjantaina miksi ylävatsalla on rankka kipu. Lähdin nukkumaan ja huonosti nukuin, kun rankka kipu iski monta kertaa.
Aamulla hampaiden pesu yökätti. Jouduin usen käymään vessassa ja jossain vaiheessa oksensin ja sieltä tuli kookos hiutaleet vaalea oranssin väriset. Testasin lämmön ja se näytti alhainen lämpö.
Sitten alkoi taju mennä kaksi kertaa ja menin makamaan.
Kipu oli niin kova.
Koko päivänä en ole syönyt mitään. Buranat otin iltapäivällä ja se vei kivut pois, en pystynyt edes kävellä, kun vatsaan sattui.
Olen vain vettä juonut.
Luulenpa, että tyrään oli mennyt ne kookoshiutaleet.
Voi kauheaa, olisit soittanut ensiapuun. Ei tuollaisilla kivuilla saa kotiin jäädä. Kyllä on paras jättää leipomukset vähemmälle jos noin käy!
Tänään on ollut rauhallista. Tosin aamiainen ei maistunut.
Kauhea koettelemus! Kurjaa, kun joutuu koko ajan noiden vatsaongelmien kanssa elämään.
Minulla alkoi ne vatsaoireet keväällä 2023 ja pahentunut.
Aivan kuin gluteeniton ja gluteeni ei kumpikaan käy minulle.
Gluteeni aiheuttaa kipuja ja gluteeniton muita suolisto oireita.
Nyt vatsasta kuulu kova ääni.
Kun painelin vatsaa, niin on se vielä hieman kipeä.
Tänään joudun olla kotona, kun joudun kävellä hieman hiljaa ettei vatsaan iske kipu.